Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Alkuviikon kuulumisia ja kotikuvia

Näin se aika kuluu, kun kolmas lomaviikkoni on jo tiistaissa! No, eipä siinä mitään, loma on ollut ja on edelleen ihanaa! Ja ah, niin tarpeellista aikaa, sillä siitä nautin, että saan touhuilla edelleen omiani ihan vaan omaan tahtiini! Maalaamaan en ole vieläkään saanut ryhdyttyä, mutta josko illalla aloittaisin jostain päin sutimaan huonekaluja kuntoon...

No, pihaa olen myös aloittanut omaan, hitaaseen tahtiini hoitelemaan kuntoon. Sen surullisen tilanteen, joka pihassa vallitsee edelleen, kertokoon tämä, vinossa ja ruosteisena nököttävä valurautainen kyltti, joka tervehtii tulijoita pihatien reunassa... Olenhan minä lomalla, joten turha odottaa viimeisen päälle pihaihmeitä meikäläiseltä. Oman kiinnostuksen, ajan ja voimien mukaan edetään...

 
 
Jotain olen siis istutellut pihaankin, mutta niistä tulee vielä oma erillinen juttunsa, kunhan kerään lisää rohkeutta, että uskallan niitä julkistaa. En ole laiskanakaan ollut, joten täytyy puolustautua heti. Kaikenlaista pientä on tahty kyllä, mutta, mutta...
 
Eilen suuntasin Helsinkiin ja kävin moikkaamassa White & Freshin Irinaa. Irinalla oli myynnissä Sagaformin tuplayrttiruukku, jonka poikkesin siis hakemassa.Kiitos, ihana Irina, oli kiva jutella!  Minulla on jo yksi sellainen pieni, mutta tämä tupla puuttui. Nyt se pääsi meidän keittiöön ja odottaa tänään ostettavia yrttejä.
 
 
 
Kävin myös Granitissa, josta ostin lähinnä toimistotarvikkeita ja ihanat pikkuleimasimet. Niistäkin myöhemmin lisää. Kirppiksiä kiertelin muutaman, mutta ei sieltä oikein mitään löytynyt. Hietsun kirppiksellä myyjät olivat vähissä, kun sää oli ehkä hiukka arvaamaton.  
 
Keittiöstäni en muista laittaneeni kovin selvää kuvaa aiemmin, joten tässä pari sellaista, joista näkyy suurin osa keittiöstä. Toiseen suuntaan on vielä kaksi ikkunaa, jonka edessä on työtaso. Sen alla on kissan ruokailutila, joka ei ole mitenkään kovin viehättävä. Tämä erkkeri-ikkuna tuo kyllä paljon valoa keittiöön, eikä sen alla oleva pitkä työtasokaan ole yhtään hassumpi olemassa.
 
 
 


Tuota keittiötä on vaikea muutella muuten kuin tekstiilien, sekä tietty noiden tasoilla sijaitsevien esineiden muodossa, mutta nyt hakusessa olisi ne vetimet keittiönkaappeihin ja laatikoihin, kuten olen jo aiemminkin maininnut. Niitä vaan ei tahdo mistään löytyä mieleisiä, eikä riittävän edullisia. Niitä pitää olla 48 kpl, joten ihan en mitä tahansa raaski ostaa.

Kodikkain väriyhdistelmä on punavalkoinen, joten sitä minä keittiössäni rakastan. Vanhat kirppislöydöt, nämä tuolit, ovat siinä kunnossa, kuin olivat tulleessaankin, mutta edelleen mietin, pitäisikö ne maalata. Valaisimen uusisin, mutta isäntä on sitä mieltä, että tuo vanha on hyvä...

 
Pääsin mukaan Arjan Leivontanurkan lettutestiryhmään ja tarkoitus olisikin testata tätä valmista lettujauhoa. En ole juurikaan näitä käyttänyt, mutta tuo on oikein hyvä testata ennen Lapin reissua. Siellä isäntä paistaa minulle lettuja nuotiolla perinteisesti! Nyt saan paistaa itse!
 
Hyvää alkanutta viikkoa!
 
 

12 kommenttia:

  1. Oli kiva tavata ja hienoa, että sulla on nyt tuo tuplayrttiruukkukin yksinäisen kaveriksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Se sai nyt ekat asukit! Lipstikka ja persilja siinä majailevat siihen saakka, kun saan tehtyä unelmien tomaattikeiton Mysi Lahtisen tapaan!

      Poista
  2. Hei vaaan 'Henkku....'
    Tuossa huomasin etten taida ollakkaan käynyt blogissasi...!
    Noh... korjasin tilanteen...
    Katselin hienoja kuviasi ja ihasteli aiheitasi.
    Kiitos vaan vierailusta blogissani ja Tervetuloa Kuusamoon...
    Terveisin Eko

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Eko! Kiva, että löysit tännekin päin! Minä seuraan kuviasi kaiken aikaa ja erityisesti nautin näistä Kuusamon luonnon kuvauksista! Isäni onkin siellä nyt jo, liekoö siellä jotain luontokuvajuttuja vai, mitä nyt olikaan meneillään.

    VastaaPoista
  4. ♥ vau, ihana ruukku ja kaunis keittiö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruukku on jo käytössä ja keittiönkin joku on taas sotkenut...

      Poista
  5. Kaunis keittiö, kiva kun laitoit kuvia viimein. :) kävin heti eilen googlettamassa fairy gardeneita, ja tiedätkö, surffailin aamuyöhön niitä tutkimassa. Paha vinkki, paha vinkki... En ollut noita aiemmin ikinä nähnytkään, ja vähän tuntuu, että noihin vois vaikka jäädä koukkuun... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, kun vinkki tuli oikeaan (?!?) osoitteeseen... Mulla on sama juttu, sillä tuolla jo pihalla katselen, mihin ihmeeseen aloittaisin ensimmäistä fairy gardeniani. Ne pikkuruiset ovet ja esim. Risuista tehdyt tuolit! Ai, että ne on söpöjä! Kolusin taas kaappeja ja kaivoin yhden roomboxin esiin. Laitan kuvia sitä mukaa, kun jotain alkaa tapahtua...

      Poista
  6. Hyvää ja aurinkoista juhannusta sinulle toivottelee Kaisa

    VastaaPoista
  7. Mahtavasti työtasoa, kelpaa noin nätissä ja toimivassa keittiössä puuhastella. Punavalkoinen on pirtsakka.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!