Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannuksen rauhalliset tunnelmat

Eilisen, juhannusaaton, vietimme kotosalla touhuillen ja illalla grillaillen esikoisen perheen kanssa. Kuopus puolestaan vietti meillä eilisen ja jäi vielä yöksikin kotiin, joten vasta tänään veimme hänet omalle asunnolleen. Kivaa oli, kun porukkaa oli kotona, ihan kuin joskus vuosia sitten. Sääskiä oli kyllä illalla niin, että ei kauaa jaksaneet pihassa olla enää kahdeksan jälkeen...

Paavon kanssa poimittiin kukat terassille
 
Meidän takapihan terassille paistaa illalla, päivällä se on kivan varjoisa. Siinä on tosi mukava ruokailla, mutta nyt tosiaa uusi, vastakuoriutunut sääskisukupolvi ärsytti porukkaa sen verran, että päätimme syödä sisällä keittiössä.
 
Takkahuoneen terassillekin kivasti pilkottaa ilta-aurinko.
 
Tälle terassille pääsee ulos takkahuoneen ovesta ja saunasta vilvoittelua varten se onkin mitä parhain paikka! Sieltäkin vielä kukkia puuttuu, mutta kenties jo huomenna niitä laitamme...
 
Tänään nukuttiin oikein kunnon päiväunet, minäkin varmaan reilut kaksi tuntia! Sen jälkeen kissa seurasi minua pihalla kukkia poimiessani tarkkaan ja nosti välittömästi metelin, kun poistuin omalta pihalta. Keräsin Paavon vastusteluista huolimatta kolme luonnonkukkakimppua, jotka kävimme viemässä haudoille. Yksi meni appivanhemmilleni, yksi isovanhemmilleni ja yksi äidin ja sisareni haudalle. Juhannus oli kaupungissa hiljainen, joten kovasti harmitti, kun en kameraa muistanut taaskaan mukaani napata. Olisipa ollut mukava napsia kuvia hiljaisella hautausmaalla ja keskustassa.
 
 
Yksi liljan varsista oli katkennut lähes kokonaan, taittunut melkein juuresta jostain syystä. Nappasin sen poikki kokonaan ja toin sisälle maljakkoon.Siinä on yksi upea, avautunut kukka ja toinen vielä nupullaan. Saa nähdä aukeaako se sisällä vielä kunnolla sekin.
 
Ihanaa juhannusviikonloppua kaikille lukijoilleni! Kiva, että poikkesitte!
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. On se Paavolla homma, kun sinua vahtii;)
    Ihanaa minttumaarinillan jatkoa ja viikonloppua myös sinne!

    VastaaPoista
  2. Voi tätä suloista Paavoa, väkisinkin tulee kissa kuume kun kuvia katsoo. Ensin meidän täytyisi vaan haudata rakkaan Arttu-kissamme tuhkat ja saada koti kuntoon... sitten on varmaan uuden lemmikin aika.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!