Kevät on koittanut mummulassa

Kaupunki on kaunis keväällä. Olen asunut tässä uudessa kodissani jo puolisen vuotta, mutta tämä on tietenkin ensimmäinen kaupunkikevät 27 vuoteen. On ihan eri asia asua ja elää kaupungissa, kuin vierailla siellä asioilla tai töissä päivisin. Nyt minä elän ja hengitän tämän kaupungin tahtiin. Kaupunki on kotini, sen elämä on minun elämääni.

Kahden lammen lenkki, iltahämärissä kotikulmillamme

Poikkeuskevät, suljettu ja hiljainen, on ihan uutta meille kaikille. Korona on sulkenut julkiset tilat, joten kauan haaveilemiani kirjastossa, kahviloissa ja torin vilinässä vietettyjä päiviä ei vielä ole tullut. Itse koen olevani sen verran introvertti, että yksinolo sinänsä sopii minulle hyvin. Sosiaalinen introvertti on ehkä hyvä määritelmä, sillä kaikki tuo edellä kertomani kuvaa sitä sosiaalista tarvetta olla toisten ihmisten kanssa, mutta viihdyn täydellisen hyvin kotonani aivan itsekseni. Ei nykyään kuitenkaan ole yksin, ellei nimenomaan itse hakeudu eroon somesta ja muusta vilinästä. Kotona ollessani se riittää minulle, että annostelen itselleni sopivan määrän yhteisöllisyyttä ja ystävien, läheisten ja rakkaiden seuraa. Minulle jää vielä runsaasti omaa, mikä onkin tänä päivänä olemiseni ydin. Omaa aikaa, omaa tilaa ja omaa rauhaa. Nythän kirjastot, terassit ja museot taas aukeavat, joten voin nauttia niistä kesällä.

Taloyhtiömme naisilla on oma Whatsapp-ryhmä, jossa voi tuulettaa pahaa mieltään sen kaikkia meitä ärsyttävän ja naapurustoa terrorisoivan pariskunnan touhuista, suunnitella kesän istutuksia tai vaikkapa vaan jakaa huumorilla höystettyjä kommentteja, meemejä tai musiikkia, livestreameja ja muuta kivaa. Se on varsinainen henkireikä tämän kaiken keskellä, sillä tajuan olevani turvassa ja samanhenkisten ihmisten keskellä. Nyt on hyvä. Tänne kuulun. Vähän olin kuitenkin kahden vaiheilla, jopa mietin pois muuttoa tuon terrorinaapurimme takia. Sitten sisuunnuin ja päätin, että hän/he lähtee/lähtevät, en minä. Ja kuinka ollakaan, maanantaina 25.5. pariskunta yön tuntien aikana muutti pois. Onnellinen olo, ei edes hävetä myöntää, että tätä olen odottanut kuin hullu puuroa aamutuimaan.

Koti on viimein lähes valmis, vaikka vielä pitäisi kaksi seinää tapetoida. Kynnys sen tekemiseen on korkea, sillä ikinä en ole tapetoinut. Ehkäpä vielä opin senkin. Kaveriksi toivoisin kuitenkin jonkun, joka osaa ja joka voisi samalla opettaa minulle, mitä tehdä. Ei se ihan sama ole, vaikka kuinka katselisin Youtubesta tapetointivideoita, kuin jos joku oikein kädestä pitäen auttelisi ja ohjaisi. No, ehkä päädyn yrittämään, kunhan kokoan vähän rohkeutta ensin. Muut maalaushommat on tehty ja välissä maalattiin jo yksi toinenkin asunto, joten maalausta on kyllä tullut harrastettua tarpeeksi. Vielä olisi työtilojen maalaus, jota aloittelen ehkä jo tänään. Seinien paikkaus ja hionta on tehty, joten maalaus ois pakko vaan ottaa työn alle. Työtilan keskeneräisyys rasittaa minua, sillä tahtoisin kovasti jo päästä siitä nauttimaan ja tilaa hyödyntämään. Siihen auttaa, kun hengittelee rauhassa ja toteaa itselleen, että tämä hoituu kyllä. Kaikki järjestyy.

Pikkujutut, kuten väärässä kohdassa oleva valaisin, puuttuva pistorasian kansi, ruma levynpala liesituulettimen yllä jne.,häiritsevät vielä kotona, mutta sen verran olen oppinut tyyneyttä, etten enää menetä hermojani näiden ikuisten ongelmien edessä. Lopultakin entisenä omakotiasukkaana tajusin, ettei koskaan olekaan valmista, eikä koti ole esittelykohde. Täällä uudessa kodissani kyllä toisinaan on niin hyvin kaikki, että voisin kuvata sisustuksesta tänne blogiini kuvia. Sitten onkin hetki jo ohi, joten uusi kierros imurointia ja tavaroiden järjestelyä voikin alkaa.

Näkymä olkkaarista pikkuiseen, täydelliseen keittiööni

Nyt alkaa elämä uudelleen. Nyt koitti loma ja kesäiset päivät tarjoavat lepoa ja touhua sopivassa suhteessa. Mihinkään ei ole kiire, kotona on hyvä olla ja rakkaat koirakaverini pitävät minusta huolta, kuten minäkin heistä. Pyyteetöntä rakkautta? Koira rakastaa aina ja koko sydämestään. Kumpa sellaista vielä joskus kokisin ihmisten maailmassakin. Toivossa on hyvä elää, sanotaan. Eikä silläkään saralla kannata hoppuilla. Rakkaus tulee, jos on tullakseen. Se on olemassa, minua ympäröivässä elämänmenossa, joten on aika avata sydämeni sille ja antaa sen vahvistua. Ehkä vielä joskus...

Kevättä ja keskeneräisyyttä

Kylläpä on ollut jo mukavan keväisiä päiviä tällä kuluneella viikolla! Lumi sulaa, tai oikeastaan se on jo sulanut suurimmalta osin, kun sitä niin kovin vähän oli. Tänään satoi hiukan räntälunta, mutta uusi lumihan tähän aikaan vuodesta on sen vanhan lumen surma! Siitepölykausikin on alkanut jo täällä Etelä-Suomessa, joten lääkitystä aloitellaan taas.

Meillä on kaikki vaiheessa, eikä kotoa kehtaa kuvata nyt yhtään mitään. Jotain pientä yrittelen touhuta, mutta missä se aiempi into on nyt... On kuin tervanjuontia taas nämä kotihommelit. Olen kovasti alkanut kaivata selkeyttä ja tavaramäärän vähentämistä, joten yritän päästä eroon turhasta. En vaan voi luopua niistä tavaroista, joilla on jokin historia, enkä luonnollisesti mistään, mitä olen perinyt äidiltä tai isovanhemmiltani. Mutta hamsterin huushollihan tämä on, eli tavaraa riittää myyntiin vaikka kuinka. Kirppispöytäni löytyy Riihimäeltä, Femmatorilta. Lisäksi tulee myyntiin monenlaista muuta, jota myyn nettikirppiksillä ja täällä blogissanikin. Kurkista blogikirppis-välilehdeltä löytyviä juttuja, jos kaipaat esim. Pomona-astioita tai vanhaa vitriinikaappia.

Kesken ovat myös ompelukset. Eilen Saumanvarassa (fb:n ompeluryhmä) aloitettiin Sew Along -projektina kevättakin ompelu. Minulla on meneillään kahden muunkin takin ompelu, mutta silti teen tässä projektissa kokonaan alusta asti yhden takin. Kaava on Ottobre Woman 5/13 -lehdestä. Parkamallinen, reipas takki on houkutellut jo jonkin aikaa ja nyt sen sitten teen. Kankaat, vetoketjun ja muut tarvikkeet pyrin mahdollisimman pitkälti löytämään omista varastoistani, mutta osan joudun kuin joudunkin hakemaan paikallisesta kangaskaupasta tai Riihimäen Eurokankaasta. Vuorikangasta ajattelin laittaa osittain vain tuosta ruudullisesta, joka kuvassa näkyy, osittain liukasta, mieluiten viskoosivuorikangasta. Lisäksi tarvitsen nyöriä ja mahdollisesti beigeä tarranauhaa, ellen sitten päädy noihin kuvan nappeihin, joita löytyy paljon varastosta.

 

Merkkikin löytyi laatikosta ja sopii teemaani mainiosti

Poikanen kulkee edelleen jalka kipsissä ja äitiä on tarvittu tosiaan paljon ihan käytännön apuna. Yritän pitää mielessä, että aika aikansa kutakin. Nyt on äidin vuoro auttaa, joskus sitten lapsen. Toivon, että tämän alla olevan otsikon teksti on totta myös omien lasteni kohdalla, vaikka tuossa muuten onkin kyseessä hyvin rankka aihe, jota en  perheeni kohdalle koskaan toivo osuvan. Äidille voi soittaa, jos tulee neuvoton, huolestunut, pelokas, riemastunut tai vaikka vaan epävarma olo. Sitä on äitinä olo aikuisille lapsille, eikö vaan!

Mukavaa alkavaa viikkoa, täältä meidän keskeneräisyyden ja kevätväsymyksen keskeltä! Kunhan tuo kevätaurinko hetken vielä meitä elvyttää ja aamut valostuvat, eiköhän se väsymyskin siitä ala hellittää. Meillä alkaa silloin uusi touhukas vaihe kotona, kuten usein keväällä. Ainakin toivon niin!