Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Mummulasta Nukkela?

Niin siinä sitten kävi, että tämä mummu on pahemman kerran päässyt hurahtamaan nukkeihin, nukenvaatteisiin ja nukkeleikkeihin. Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on tuo meidän pikkuinen neitokainen, tyttärentytär, joka 4-vuotiaan innolla leikkii ja touhuaa kaikenlaista kivaa. Siinä on mummulle mainio tekosyy intoilla tällaisia. Mutta toisaalta, mitäpä sitä suotta kiertelemään, nukkehullu olen ja sellaisena pysyn, joten ihan omaa itseäni ajattelen, kun näitten nukkejen kanssa touhuan. Onhan minulla ne kolme nukkekotiakin, joiden sisustaminen on vielä kesken, eivätkä nekään ole lapselle, vaan minulle.
 
Viimeisimpänä kiinnostuksen kohteena on tullut mukaan Disney Animators Collection -nukkesarja. Niitä ei myydä täällä Suomessa, mutta vähän saman tyyppisiä kyllä. Disneyllä on myös Toddler-nukkeja, joista Frozen-prinsessat Anna ja Elsa ovat löytäneet tiensä meidän pikkuneidin luo. Itselläni on noita Animators-nukkeja kolme, kaikki suomalaisilta nukkeharrastajilta ostettuja. Niistä ajattelin hiukan kertoilla lisää, sillä niiden vaatteiden ompelu ja neulominen ovat innostaneet minua monenlaiseen näperrykseen viime päivinä.
 
Joulupukki (enon muodossa) toi pikkuneidille oman lasten ompelukoneen. Sitä päätettiin toistaiseksi säilyttää täällä mummulassa, jotta se ei rikkoutuisi leikeissä ja jotta mummu voisi yrittää opettaa vähän tuota ompeluhommaa oman ompelemisensa ohessa. Pukki toi myös kerrossängyn nukeille. Sen pappa maalaili ja mummu teki patjat, lakanat, peitot ja tyynyt. Siinä kelpaa Elsan ja Annan nukkua, vaikka kuninkaallisia ovatkin. Se vietiin tyttöselle omaan huoneeseen, jossa se onkin jo ahkerassa käytössä.
 
Pikkuneidin oma ompelukone!
 
Helmi arvioi, että kyllä tässä sängyssä kissakin voisi nukkua.
 
Näitä nukkeja, Animators Collectioniin kuuluvia, myyvät Disneyn verkkokaupat Yhdysvalloissa ja Britanniassa, samoin Disney-storet molemmissa maissa. Niiden koko on 16" eli ovat aika kivan kokoisia käsitellä ja vaatteiden tekeminenkin on helppoa, kun eivät ole mitään ihan pikkuruisia. Ne ovat Disneyn animaatioista tuttuja prinsessoja, sankarittaria, joihin pikkutytöt ja me keski-ikäiset naiset olemme ihastuneet ympäri maailman. Tosin mukana kansainvälisissä keräilijäporukoissa on myös miehiä, mikä oli minulle yllätys. Mutta mikäpäs siinä, eivät nukkeleikit ole tyttöjen erityisoikeus. Facebookissa on blogeilla omia nukkesivuja, samoin Instagramissa. On myös ryhmiä, joissa keräilijät tai nukkeharrastajat, jotka ovat nimenomaan näistä nukeista innostuneet, esittelevät nukkejaan ja niiden toinen toistaan suloisempia vaatteita. Jotkut jopa vievät nukkejaan kuvauksia varten esimerkiksi retkelle, jotta saavat kuvia nukeista joissain erityisissä paikoissa. Itse olen niin alussa vielä, etten ole kuvannut kovin paljoa, mutta tässä joitain kuviani.
 
Helinä ja Merida, ensimmäiset kaksi Animators-nukkeani
alkuperäisissä asuissaan. 
 
Meridan takaa kurkistaa Tähkäpää, joka tuli aika pian kahden
ensimmäisen jälkeen.
 
Ihanat harrastajat ovat myös jakaneet kaavoja, joiden avulla näille nukeille voi ommella kivoja vaatteita. Ja kuinka ollakaan, aloitin vaatteiden ompelun alusvaatteista. Pikkupöksyjä saa pienistä tilkuista ja hyvin tuntuvat sopivan, joten kiitos kaavasta. Itselleni ehkä juuri se vaatettaminen onkin se juttu näiden nukkejen kanssa. Kiva on keksiä uusia asuja ja käyttää kotoa jostain kumman syystä löytyvää materiaalia nukenvaatteisiin, joihin ei todellakaan kulu lankaa tai kangasta paljonkaan.
 
 
Pikku pikkareita, pikku tilkuista
 
 
Tähkäpään päällä on ompelemani jumpsuit, eli haalari, jonka kaava myös fb:n
Disney Animators Collection nukenvaate-ryhmästä. Kangas on vanha Taitoon
collaripala, joka pikku ruusuineen sopii minusta kivasti nukelle.
 
Pikkuneidin Anna ja Elsa ovat saaneet mm. villasukat, pipot ja villatakit. Porkkanavillatakki
syntyi oranssista 7 veljestä-langasta, jota oli jostain muusta työstä jäänyt sopivasti.
 
Meerin baskeri on neulottu Nalle Kukkaketo-langan jämästä 
Tähän villatakkiin löytyy ohje Ravelrystä nimellä Little Leaves. 
Tässä tytttöseni villatakeissaan.  
Tähkäpään kengät ovat pienet tennarit, jotka ovat oikeasti auton
ilmanraikastimet. Ostin ne Biltemasta joulun alla ja irrotin tuoksut sekä ne nauhat,
joilla nämä olisi autoon voinut ripustaa.
 
Vielä kuva villatakeista.
 
Nämä nukkeneitokaiset ovat jotenkin vaan vieneet sydämeni, joten näitä postauksia tulee taatusti nyt silloin tällöin lisää. Tässä on vain osa niille valmistuneista vaatteista. Ehkäpä joskus vielä vaatteita valmistuu myös myyntiin asti, sillä jotkut ovat perustaneet omia Etsy-kauppoja ihan vaan nukenvaatteille. kaikenlaisia ihanuuksia niistä löytyykin, neulevaatteista kenkiin ja hiuskoristeista balettipukuihin. Minusta näissä viehättävintä on ehkä se lapsenomaisuus, viattomuus, leikki-ikäisen olemus, joten en aio näitä kovin erikoisuuksiin pukea. Haluan nukkejeni näyttävän lapsilta, joten esim. tanssiaispukuja ei vielä leikki-ikäinen tarvitse. Kenkiä tarvittaisiin lisää, joten jos törmäät tennarin mallisiin avaimenperiin tms. otan mieluusti vinkkiä vastaan. .
 
Loppiainenkin siinä mennä hurahti, joten huomenna taas on pakkaspäivä ja kiireinen työpäivä.
Palaillaan kuulumisiin lähipäivinä. Kiitos, että jaksoit lukea!
 
 
 

 

maanantai 4. tammikuuta 2016

Menetysten vuosi takana, uusi alku edessä

On kulunut taas luvattoman kauan siitä, kun viimeksi kirjoitin blogipostauksen. Olen laiminlyönyt tätä henkireikääni, jonka kautta olen löytänyt upeita, uusia kontakteja ja jopa ystävyyssuhteita. Olen monesti aikonut, suunnitellut ja yrittänytkin, mutta sehän ei vaan riitä. On ryhdyttävä tuumasta toimeen. Sen teen viimein tänään, vuoden 2016 ensimmäisenä arkipäivänä.



Meillä alkoi kevätlukukausi tänään Riihimäen kouluissa. Hyvinkäällä ja monessa muussakin paikassa lapset ja opettajat tietenkin myös saavat lomailla vielä loppiaisen yli. Olen kuitenkin mielelläni töissä, edelleen viihdyn hyvin ja nautin työstäni, vaikka helppoahan se ei aina ole. Voi sitä halausten määrää, joka odotti oven suussa aamulla, kun pikkuihmiset palasivat opettajan hoteisiin kouluun! Joka kerran läikähtää lämmin tunne sydämessä, kun näitä koululaisia mietin.

Rastaanpesästä tehty kukka-asetelma haudalla


Syksy oli uskomattoman raskasta aikaa. Ehkä elämäni raskainta, luulisin. Isäni sairasti melanoomaa ja vaikka se oli leikattu, tuli etäispesäkkeitä ensin suolistoon ja sitten tänä syksynä aivoihin. Syyskuussa isä joutui sairaalaan sisään ja jo silloin hän tiesi, ettei häntä voida parantaa. Ikää oli jo paljon ja kunto oli lähes 84-vuotiaalla heikko. Sairaudet olivat vieneet nopeasti liikuntakyvyn huonoksi ja viimeinenkin liikuntakyky katosi ensimmäisten sairaalapäivien aikana. Taistelua kesti kolmisen viikkoa. Istuin sairaalassa joka päivä, vaikka välillä isä ei avannut silmiäänkään. Toisinaan hän jaksoi jutella, vaikka en aina tiennytkään, mistä oli kyse. Sain myös syöttää hänelle päivällisaikaan sitä sairaalan ruokamössöä, jota vuodepotilaille syötetään.

Isäni, Matti Olavi Helminen

Sitten tuli se aamu, jolloin tuli pelätty soitto. Isä oli siirretty yksityishuoneeseen, koska kunto oli romahtanut. Ajoin sairaalaan vauhdilla ja huomasin, että hengityskatkoja oli jo siinä vaiheessa. Istuin siellä koko päivän, isäni vaimo oli paikalla myös. Setäni Mikko tuli iltapäivällä käymään ja sitten yhtäkkiä hengityskatkos olikin lopullinen. Pitelin kiinni isästäni, taputtelin rintaa ja yritin herätellä. Pyysin, että hän vielä hengittäisi, vähän edes. Ei. Se oli siinä. Hoitajat tulivat ja lääkäri totesi isäni kuolleeksi. Koko tilanne oli yhtä aikaa kaoottinen ja silti lempeä. Sitä ei osaa sanoin kuvailla. Helpotus siitä, että kipu ja tuskaisuus ovat nyt ohi. Yhtäkkiä isättömyys. Minä, lähes viisikymppinen orpolapsi! En uskonut, että se tunneskaala, jonka olen nyt käynyt läpi, olisi voinut olla näin voimakas.

Isäni siunattiin samaan hautaan äitini ja sisareni Kaisan kanssa. Lähes päivittäin käyn haudalla edelleen. Ikävä on kova. Eilen hain joitain isäni vaatteita itselleni. Aion tehdä tilkkupeiton hänen vanhoista kauluspaidoistaan. Otin myös flanellipaidan, jossa tai oikeastaan jollaisessa hänet muistan oikeastaan aina nähneeni. Sen puen päälleni, kun ikävä on pahimmillaan. Se on pehmeä ja lämmin.



Neuloin surutyöni yhtenä vaiheena sukat, jotka puin isälleni jalkaan. Ne olivat pöllösukat, koska intohimoinen luontoharrastaja isäni oli koko ikänsä ja erityisesti pöllöt siksi, että hänen mahtavat kulmakarvansa muistuttivat pöllövaarista.
Pöllösukat taivasmatkalle

Kulmakarvat kuten isälläni
 
Menetyksestä toipuminen on vasta alussa, mutta olen saanut sen käsittelyyn apua ja tukea Hyvinkään Mielenterveysseuran Kriisikeskuksesta. Olen saanut käydä keskustelemassa siellä ja olemme käyneet läpi niitä tunteita, joita olen kokenut. Käsittelen nimittäin vieläkin äitini ja sisareni kuolemaa, vaikka he kuolivat jo vuonna 1969. Siihen aikaan ei apua tarjottu, ei leskelle, joka menetti puolet perheestään, eikä lapselle, joka jäi kaksin isän kanssa. Lähipiiri piilotti surunsa ja yritti parhaansa mukaan tukea meitä. Minulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus, kaikesta huolimatta.
4-vuotias Henkku oli vakava

Vuoden loppuun tuli sitten vielä toisenlainen menetys. Paavo-kissamme, joka tuossa blogin bannerissakin komeilee, sairastui ja sen kunto romahti nopeasti. Sunnuntaina kissa ulkoili ja söi, maanantaina ei muuta kuin nukkui. Tiistaiaamuna löysin sen pissalammikosta lähes tiedottomana. Eläinlääkäri antoi piikin ja nyt meillä on yksi yksinäinen pikkukissa, Helmi, enää kotona. Paavon hauta kaivettiin kotimetsään, omalle tontille. Siellä hän lepää ison kiven alla. Kiven vieritti haudalle mieheni, jolle kissan menetys oli ehkä vielä rankempaa kuin minulle. Viisas mies oli Paavokin, joten kaksi viisasta miestä meiltä lähti syksyn aikana.

Stereokissoista isompi on poissa, Helmi suree.
 
Jotta ei vaivuta kaikki porukalla synkkyyteen, on huomenna luvassa jotain aivan muuta. Tämä oli tällainen "avautuminen", joka on ehkä minulle enemmän tarpeen, kuin lukijoille. Uuden vuoden aluksi raotin sydäntäni, joten nyt tiedätte, missä tämä emäntä on ajatuksissaan. Huomenna tulossa iloa ja valoa, leikinomaisissa tunnelmissa ja käsitöiden parissa. Mukavaa alkanutta viikkoa!
 
 
Kaikkea hyvää lukijoilleni vuonna 2016!
 
 

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Käsillä tekijän arki on omissa käsissä

Miksi teet käsitöitä? Onko sut pakotettu tekemään sukkia ja muita? Näin kyselivät minun ihanat oppilaani eräänä päivänä. Toki olen sitä itsekin välillä miettinyt, mutta nyt, kun se piti yhtäkkiä osata pukea sanoiksi, oli taas kerran oikein pysähdyttävä sen ajatuksen äärelle. Liekö sitten niin, että lähestyvä viidenkympin ikä laittaa pohdiskelemaan omaa elämäänsä muutenkin jotenkin syvällisemmin, kun tuntuu olevan jatkuva tarve löytää itsestään vastauksia ja tietoa siitä, miksi, miten ja milloin asiat oikein tapahtuvat. Käsityöt mahdollistavat myös sen ajatustyön ja siitä sitten lähdinkin liikkeelle selityksissäni.

Lempivärityskirjani

Kerroin lapsille, että kun teen jotain käsityötä, neulon, ompelen, virkkaan tai vaikka huovutan, nautin siitä mahdollisuudesta ajatella ja olla uppoutuneena työskentelyyni kokonaan. Se vaan on jonkinlainen flow-tila, kuten tutkijat väittävät, johon pääsee sen keskittymisen ja rauhoittumisen myötä. Kädet tekevät rytmikkäästi omaa hommaansa, varsinkin juuri virkkauksen ja neulomisen aikana. Se on tietyllä tavalla meditoimista, kun toistaa käsillään sitä liikettä ja ajatukset kulkevat vapaasti. Suunnitelmia, unelmia, haaveita, muistoja, kaikkea sitä liikkuu mielessä. Vielä joskus toivoisin myös oppilaitteni löytävän sen ominaisuuden ja taidon itsestään. Harjoittelun myötä se on täysin mahdollista.

Osa lapsista ymmärsi jotenkin, mitä kerroin. Osalle tuntui menevän yli ja kovaa. Joku sitten kysäisi, oisitko sä surullinen, jos et saisi tehdä käsitöitä. Mietin ehkä sekunnin murto-osan ja vastasin, että todellakin olisin. Jos menettäisin käsieni hallinnan tai näköni, jotka molemmat voisivat estää käsityöt, olisin todella surullinen. Silloin nekin, jotka eivät meditatiivista flow-tilaani ymmärtäneet, nyökkäilivät ja tuntuivat ymmärtävän, että kyseessä on asia, joka on oikeasti minulle todella tärkeä.

Mielipidevaikuttajana voin vaikuttaa lasten asenteisiin koulussa ja kannustaa omalla esimerkilläni esimerkiksi lukemisen, liikunnan tai käsitöiden pariin. Voin olla esimerkkinä hyvästä käytöksestä, toisten huomioimisesta ja ympäristöstä huolehtimisesta. Toivonkin, että joskus aikuisina nämäkin lapset muistavat opettajansa vähän hassuna, mutta lempeän ankarana, turvallisena mummelina, joka teki mitä ihmeellisempiä asioita itse. Teki siksi, että halusi tehdä ja siksi, että nautti siitä.

Leivotko sä mulle kakun, kysyi naapuriluokan poika maatessaan likaisella käytävän lattialla. Lupasin leipoa, jos hän pesee meidän lattiat yhtä tehokkaasti kuin sen käytävän hiekkaisen lattian. Sovimme, että joskus näin tehdään. Mitä lie äiti ja isi kotona sanovat, kun poika kertoo lupautuneensa kakkupalkalla pesemään hassun kässämaikan lattioita....?

Tässä viidesluokkalaisen pojan taidonnäyte -
vetoketjupussukka vuorilla. Ensimmäinen vetskari ikinä!
 

 
Koolla on väliä, kun luokan varakyniä valitaan.
Yksi osoitus siitä, että ope on oikeasti vähän hassu...
 
Huumori on tärkeää koulussakin, mutta toki ilmankin voi elää. Itse haluan hassutella sopivassa määrin lasten kanssa ja heistä se tuntuu olevan tärkeää. En ole liian aikuinen ja ylpeä, ettenkö voisi olla välituntileikeissä mukana tai pikkuisen höpötellä hassuja opetuksen lomassa. Se mielestäni rentouttaa oppilaita ja vapauttaa voimavaroja oppimiseen jännittämisen sijasta. Eri asia onkin, ymmärtävätkö kaikki leikinlaskua, joten voi olla mielenkiintoisia keskusteluja kotona, kun opekin leikkii. Ei se mitään, en mene rikki kummastelusta tai häpeile sitä, että vieläkin osaan leikkiä.
 
Käsillä tekemistä on myös aikuisilla nyt niin valtavan suosion saanut värityskirjakuvien värittäminen. Minulla on useita eri teemoin kuvitettuja värityskirjoja ja rakastan värittämistä ihan tosissani. Äänikirja tai musiikkia soimaan ja väriä paperille. Äkkiä vierähtää tovi jos toinenkin siinä hommassa. Jos ette ole kokeilleet, suosittelen lämpimästi!

Näin meillä nykyisin rentoudutaan, sillä en ole ainoa
ope, jolle värittäminen on kolahtanut täysillä.
Aikuisten värityskirjat ja omat Stabilot mukana myös reissuissa.
 
Hyvää keskiviikkoiltaa, ystävät!
 
 
 

maanantai 7. syyskuuta 2015

Viimein blogi palasi elämääni!

Hei kaikki ihanat siellä kotisohvalla, tai missä nyt ikinä olettekin. Luvattoman kauan taas on siitä, kun viimeksi olen tänne blogiini mitään kirjoitellut. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että olisin menettänyt innostukseni tähän blogimaailmaan, vaan kertakaikkisen kiireisestä ja touhua täynnä olleesta kesästä ja alkusyksystä.

Mitäkö olen nyt sitten hommaillut, kun näin kovasti olen kiireisenä häärinyt? No, kesällä tein ihan hullun lailla käsitöitä, aina ompeluhommista neuletöihin ja puutöistä remonttihommiin nukkekodeissani. Niin todellakin, kolmen nukkekodin onnellisena omistajana voin puhua niistä monikossa... Vielä niissä on täysi kaaos päällä, eikä mikään vielä ole esittelykunnossa, mutta kunhan edes jokin osa valmistuu, lupaan esitellä niitä tarkemmin. Ompelutyöt pitivät kiireisenä, sillä olen taas välillä tehnyt muutamille ystävilleni tilaushommiakin ja yrittänyt vaatettaa tätä omaa sakkia, sisustustekstiilejäkään unohtamatta. Neuletöistä olen nauttinut kesällä, sillä niitä on niin helppo kuljettaa mukana ja tehdä aina siellä, missä kulloinkin olen. Autossa matkalla pohjoiseen ja takaisin sieltä syntyi tiskirättejä virkkaamalla. Sukkia olen tehnyt sekä itselle, että muille. Muutamia tilauksiakin on taas niistä kertynyt. Mikäs sen mukavampaa, sillä se kertoo siitä, että kädenjälkeäni arvostavat myös ystäväni.

Kirppislöytöjä olen tehnyt edelleen tasaiseen tahtiin. Olen muuten onnistunut täysin haasteessa, johon lähdin mukaan reilu vuosi sitten, elokuun lopussa vuonna 2014. En ostanut yhtään uutta vaatetta sukkia lukuun ottamatta vuoteen. Kirppiksiltä löytyi kivoja vaatteita ja muun tarpeellisen tein itse. Alusvaatteetkin nykyään ovat itse ommeltuja, eikä niitäkään enää tarvitse kaupasta etsiä. Kun vuosi oli kulunut, totesin, että nyt on hyvä muuttaa haaste elämäntavaksi ja jatkaa samaan tapaan, joka tuli tutuksi kuluneen vuoden aikana.

Muita kirppislöytöjä olen unohtanut tyystin esitelläkin, vaikka innoissani olen niistä ollut. Tässä on haaveilemani kasvikuivurikin nyt päässyt keittiöön hurisemaan, sillä se odotti minua tässä reilu viikko sitten paikallisella kirppiksellä. Oi, mikä riemu, kun se oli siisti ja toimiva, eikä hintakaan päätä huimannut. Lipstikkaa, tyrnin lehtiä ja rakuunaa olen ehtinyt sillä jo kuivata.

Huriseva ystäväni!
 
Lähiruokarengas on työllistänyt tasaiseen tahtiin, sillä kesäkuun alussa perustamamme REKO täällä Hyvinkäällä on kerännyt jo reilut 1700 jäsentä! Ihanaa, että tuottajat ja kuluttajat ovat sen avulla löytäneet toisensa ja me saamme nyt suoraan tuottajilta ostaa terveellistä ja tuoretta lähiruokaa. Tässä esimerkki parin viikon takaa. Ostan Vaahteramäen tilan Friida-munia ja näin ihanan laatikon hommasin kananmunakennojen säilytykseen! Helmi tosin rakastui tulisesti tähän myös ja jouduin nostamaan sen ihan näkösältä pois, mutta silti se on niin mieluinen, että!

Friidat, Ihalaisen Helenan tomaatit ja kurkut sekä Myssyfarmin
Hulda-herneet, herkkuja lähiruuan ystäville!
 
Joskus on hyvä myös avata suunsa oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Puutarhuri minussa on tänä kesänä ja syksynä ollut vauhdissa, sillä meille on tullut yhtä sun toista uutta tuonne pihaan kasvamaan. Pyrin löytämään  pihaan myös käytettyä ja kierrätettyä ja kasvien suhteen olenkin ottanut mielelläni vastaan kaverien ja tuntemattomienkin antamia jakotaimia ja jopa kokonaisia pensaita, jotka olen siirtänyt meidän pihaan. Kasvulaatikoita olen laittanut nyt kolme lisää, neljäs ja viides ehkä vielä tulevat tänä syksynä tai viimeistään keväällä. Niitä varten sain tarvitsemani lavankaulukset fb-kaverini kautta. Hänen miehensä toi töistä ylimääräisiä, joten ne tulivat maksamaan minulle yhden suklaalevyn verran. Ja päälle tuli vielä tällainen sinkkilaatikko, tai itse asiassa kaksi, jotka ovat tässä kuvassa vielä sisäkkäin. Näistä tulee oivalliset säilytyslaatikot pihaan.

Sinkitty metalli kestää pihassa sateita ihan mainiosti.
 
Paikalliset kirppistapahtumat ovat olleet hiukan pettymys monille, mutta katsokaapa, mikä ILO minua kohtasi Lystilauantain kirppiksellä elokuussa! Ihanat puukirjaimet, joista aion laittaa tärkeäksi muistutukseksi seinälle tämän sanan...

Ilo on läsnä jokaisessa päivässäni!
 
Osallistuin kansainväliseen sukkavaihtoonkin ja sain paketin amerikkalaiselta neulojalta. Ihanat sukat ja huulirasva sekä käsivoide ja pieni vyölaukkutyyppinen pussukka esimerkiksi virkkaustyötä varten ovat mieluinen paketti, joten kiitos niistä sinne "rapakon taakse".

Arvatkaapa, kuka jäi koukkuun EOS-huulirasvaan...
 
Tiskirättien virkkausta olen tosiaan kesän harrastanut ja tässä muutama niistä malleista, joita olen tehnyt.

Mukailtu juhannusruusu on tullut tehtyä monen värisenä

Tässä toinen suosikkimallini. Näitä myös syntyi mökillä ja matkalla.


Tennarisukkia olen neulonut jo muutamia ja lisää pitää tehdä, sillä monet kaverini
haluavat tällaiset itselleen myös. Olen luvannut näitä neuloskella heille syksyn mittaan.
 
Työrintamalle kuuluu tietenkin kiirettä, kuinkas muutenkaan, mutta niin mukavaa sellaista, että se haittaa ollenkaan menoa. Tykkään työstäni ja työkavereistani ihan hullun lailla, joten mikäpä sitä työtä on tehdessä! Oppilaat ovat olleet ihania koko syksyn, kun kesällä oli jo vähän puolin ja toisin ikävöity. Nyt on myös enemmän tekstiilityön tunteja, peräti 8h viikossa, että pääsen sitten sitä tekstiiliopen koulutustani hyödyntämään myös. Tässä kiireimmät kuulumiset tällaisena sekametelisoppana, mutta lupaan rauhoittua ja kirjoitella seuraavan postauksen vähän maltillisemmin ja ajatuksella, eikä sitä sun tätä sekoillen. Ihanaa alkanutta viikkoa ja kaunista syksyistä tiistaita kaikille! Palaan viimeistään keskiviikkoiltana, jollen jo huomenissa tänne blogini pariin taas!
 
 

torstai 9. heinäkuuta 2015

Yksinäinen viikko - omaa aikaa ja hiljaisuutta

Istun täällä mökillä pohjoisessa ja mietin. Menossa on neljäs päivä yksin. Jäljellä on vielä viisi vuorokautta, jotka vietän täällä itsekseni, ennen kuin isäntämies palailee kalareissultaan Näätämöltä. Kolmas kesä, jolloin tämä oma lomaviikko kuuluu vain minulle. Kolmas kesä, eikä tämä ole varmasti viimeinen, jos se minusta on kiinni.

Miesten kalareissu on myös perinne. Joko tuonne Näätämölle, Nuortille tai vaikkapa käsivarren Lappiin se aina suuntautuu. Neljän miehen porukka, joka pitää yhtä ja myös osaa pitää huolen itsestään ja toisistaan kokoontuu näin yhteen ja nauttii olostaan. Mikäpä siinä, sehän lataa heidän akkunsa täyteen syksyä ja talvea varten.

Minun akkuni latautuvat nyt myös, kun saan touhuta omaan tahtiini vain niitä asioita, joita haluan ja viitsin. En ole jouten kuitenkaan, sillä vaikka täällä ei ole ompelukonetta, olen varautunut kassillisella neulelankoja, koukkuja, puikkoja ja muuta tarviketta. Yhdet sukat olen täällä saanut valmiiksi, yhden tiskirätin puoleen väliin ja toiset sukatkin aloitin jo. Lisäksi mukana on yksi jo aloitettu työ, josta en nyt oikein osaa sanoa, mitä siitä tulee, vai tuleeko mitään...

Sukkapari Novitan Purobatikista.
Malli: Woffelit Ravelrysta 
 Olen taas mennyt ilmoittautumaan mukaan haasteeseen, jossa tarkoituksena on juhannusyön ja jouluyön välillä neuloa 20 työtä valmiiksi. Jokaisen työn tulee painaa se 50 g vähintään. Esimerkiksi nämä minun tiskirättini eivät paina niin paljoa, joten niitä täytynee tehdä sellainen sarja. Näihin kaksiin sukkiin käyttämäni lanka löytyi kirpputorilta ennen tänne reissuun lähtöä. Otin paketin, jossa oli kolme eriväristä kerää, joten nyt on sitten kolmet sukat tarkoitus tehdä. Pikkuihmisille on tulossa pieniä tossuja, joihin on puuvillalankaa ja villalankaa mallista riippuen. Tiskirätit teen Novitan Bambusta. Kaikki nämä langat olen ajatellut kuluttaa täällä reissun päällä. Saapa nähdä, miten käy.


Toiset Woffelit saman langan eri sävystä.
 
Koska mökki on hiljainen ja paikalla ei ole ketään juttukumppania, kuuntelen äänikirjoja. Kolmas äänikirja on jo menossa. Pirjo Tuomisen Silkkipunos, Stieg Larsonin Millenium-trilogian toinen osa, Tyttö joka leikki tulella sekä nyt meneillään oleva Åsa Larssonin Aurinkomyrsky ovat kaikki sellaisia, jotka olen joskus jo lukenut, mutta se ei haittaa. Äänikirjan kuuntelu on kokonaan toisenlainen elämys, jonka voi nauttia siitä huolimatta, että tarina sinänsä olisi tuttu. Neulon ja kuuntelen, väritän ja kuuntelen. Niin kuluu aika nopeasti. Olen myös tehnyt kävelylenkkejä tässä kylällä, käynyt kastelemassa naapurissa kukkia ja kyläillyt sukulaisteni luona.
 
Onko kukaan teistä lukijoista löytänyt tätä aikuisten värityskirjabuumia? Itse olen sitä alkuun vähän epäillen seuraillut, mutta tämän kirjan tullessa vastaan Suomalaisessa kirjakaupassa, olin heti ihan myyty. Ostin kirjan ja kaivoin esiin tussit. Otin kirjan vähän epäröiden mukaani, mutta hyvä, että otin. Värittäminen on todellakin jollain lailla hypnoottisen rauhoittavaa. Istun, kuuntelen äänikirjaa ja väriä vaan tulee paperille tussien kapeista kärjistä. Päätän välillä, että enää tämä väri, sitten tauko. Vartin päästä huomaan, että edelleen väritän ja väritän. Tämä on vangitsevaa, rauhoittavaa, lumoavaa, oivallista stressinpoistoa.
 
Tämä on uusin villitykseni, väritystä ja mielenrauhaa
 
Pahoittelen kuvieni huonoa laatua, sillä olen niitä täällä ihan vaan kännykällä näpsinyt!

Värityskirjan kanssa aika kuluu...

Luonto on täällä pohjoisessa nyt kukkeimmillaan, sillä kesä on tullut myöhässä. Monena vuonna mökin edustan kullerot ovat jo kukkineet, kun me tänne asti ehdimme. Nyt ne kuitenkin ovat ihan parhaimmillaan. Kullero on edelleen kaunein luonnonkukka, jonka tunnen. Ehkä se johtuu siitä, että se on erottamaton osa lapsuusmuistojani. Kulleroniitty, jota rakastin, ei enää kasva kulleroita, mutta onneksi näitä on tähän pihaan levinnyt kuitenkin. Kulleroa ei saa niittää, ennen kuin se on siementänyt, jotta kasveista saa nauttia seuraavinakin kesinä.

Kullerot kukkivat vielä
 
Koska olen yksin, en myöskään noudata mitenkään kovin selkeästi normaalia päivärytmiä. Täällä ihanan valoisissa kesäöissä on jotain taikaa, enkä malttaisi alkaa nukkumaan. Valvon myöhään, nukun kunnes jaksan nousta ja senkin jälkeen elelen omaan tahtiini. Auto on seissyt pihassa muutaman päivän, kun en ole sitä täällä nyt tarvinnut. Loppuviikosta lähden kuitenkin käymään kaupungissa, kunhan tulee ilmoitus odottamani paketin saapumisesta pakettiautomaattiin. Koska en ole mitenkään kova syömään, en pakota itseäni  laittamaan mitään erityistä. Nyt tuli kuitenkin herkuteltua, kun jääkaapissa oli isännän ostamaa maitoa. Itse en sitä käytä, mutta nytpä päätinkin paistaa lättyjä. Oli muuten herkkua! Lettupannua ei ole, joten paistoin tavallisessa pannussa. Nättejä niistä ei tullut, mutta maku oli hyvä.
 
Lättysiä, joiden ulkonäkö ei yllä maun tasolle

Keskiviikko onkin vaihtunut jo torstaiksi, mutta vielä on virtaa, joten taidanpa tehdä vähän hommia. Kerron seuraavassa postauksessani lähiruokarenkaasta, jonka perustimme Hyvinkäälle. Sen myötä on tullut kaikenlaista pientä puuhaa, lähinnä jäsenasioiden hoitoa minun kohdallani. Niitä pääsen täälläkin tekemään, kunhan maltan keskeyttää muut touhuni siksi aikaa.

Mukavaa loppuviikkoa, sillä torstai on toivoa täynnä, perjantai on paras, lauantai laatuaikaa ja sunnuntai toki suloisin!

tiistai 5. toukokuuta 2015

Vappu meni, värit tulivat

Vappu tuli ja myös meni. Meillä on tapana viettää vappua mahdollisimman vähällä "viettämisellä". Emme harrasta simaa tai munkkeja, emme myöskään muita juominkeja, enkä itse enää juurikaan viitsi edes ylioppilaslakkiani esiin kaivaa. Yksi perinne meillä kuitenkin on. Menemme katsomaan mopojen ja moottoripyörien kulkuetta, joka ajaa keskustan läpi ja ryhmittyy sitten kirjastoaukiolle ihasteltavaksi. Tänä vuonna järjestelyvastuu oli ilmeisesti siirtynyt uudelle järjestäjälle, sillä homma ei ihan pelannut entisten vuosien malliin. Liikennevalot pätkivät nyt kulkueen kulkua, kun ne aikaisemmin on laitettu kulkueen tullessa pois päältä. Keulilla on yleensä ajanut poliisin "maija", mutta nyt ei poliisia näkynyt. Ennen kulkueen ilmaantumista keskustaan, paikallinen moottoripyöräjengi teki pienen läpiajon ja poliisikin pyöri paikalla, mutta h-hetkellä heitä ei näkynyt.

Kulkue matkalla
 
Muutoin vappu sujuikin sitten lähinnä kotona, sillä vatsatauti saavutti meidän huushollin viikonlopun aikana. Ensin oli vuorossa isäntä. Minulle se iski vasta sunnuntai-iltana. Isännän valitellessa oloaan, minä ompelin. Luokkaan tuli ommeltua uudet verhokapat kirppikseltä löytyneestä Unikkokankaasta. Ystävän keittiöstä löytyi vielä lisäksi melkein kolmemetrinen kappa, josta värkkäsin tähän lisäpätkän. Saa nähdä, joko kapat yhteensä riittävät ikkunaan... Kaikki kangas meni, virheineen päivineen, mutta onko se nyt niin tarkkaa, vaikka jokunen värivirhe joukossa olisikin. Muutakin kivaa ompelin.
 
Pikku-Piltin Ruskamekon kaavalla olen tehnyt tyttärelle ja hänen tyttärelleen mekot, mutta itselläni ei ollut vielä yhtään tällä kaavalla tehtyä. Nyt kokeilin viimein oikein kunnon väri-iloittelua, kun eräässä yllätyspaketissa tuli sopiva määrä tätä raikasta pallokangasta. Valitettavasti olen unohtanut kuosin nimen. Ruskamekon kaavassa on korkea savupiippukaulus, jonka jätin pois. Kesäisemmän se ainakin tästä teki, kun vaan käänsin peittarilla kaula-aukon reunan. Helma on ommeltu pussiksi kuminauhakujaa käyttämällä. Pussihelmat eivät oikein ole olleet minun juttuni, eivätkä nämä kirjavat kuositkaan, mutta tämä on kuitenkin aika kiva. Kyllä se ainakin kotiasuna varmasti tulee käyttöön.
 
 
Ruskamekon kaavalla itselle
 
 Pikkuneidille, mummun prinsessalle on odottamassa vaikka mitä kankaita. Tämä heppakuosi on minusta kivan erilainen. Ei aina sitä pinkkiä tai punaista. Sinisen sävyt valkoisella pohjalla ovat raikkaita ja vaalealle suomalaislapselle oikein sopivia. Tämä kaava oli testissä ekan kerran, mutta minusta se näyttää aika hauskalta. Vielä kun tyttönen testaa sen sopivuuden, voin käynnistää tehtaan ja ommella näitä lisääkin.

Peplum, 98cm pikkuprinsessalle
 
 Helmi viettää kohta 1-vuotispäiviään, mutta on edelleen  pikkuinen ja hoikka kissa. Paavo oli kyllä jo tuossa iässä melkoinen kollipoika. Helmi leikkii ja jos kukaan ei hänelle ala leikkikaveriksi, hän keksii ihan omia leikkejään. Tässä eiliseltä kuva, jossa Helmi halailee meidän kuopuksen vanhaa unikaveria, Ilmoa. Kivasti näytti myös Ilmo halaavan takaisin.

Helmin uusi ystävä
 
 Onnistuin muuten viimein saamaan käsiini pienen palan tätä ihanaa Maijat-kuosista joustocollegea. Siitä riittää aika hyvin meidän pikkuneidin vaatteeseen, ehkä juuri tuolla edellä mainitulla peplum-kaavalla. Minusta tämä on vaan niin ihana kuosi. Pikkuiset, punaposkiset tyttöset näyttävät vähän ujoilta ja tekevät tuttavuutta keskenään. Ihan kuin oikeassakin elämässä. Pala löytyi Fb:n kirppisryhmän kautta. Olen niin tyytyväinen tähän löytööni!

Pitkään ja hartaasti metsästetty kuosi
 
Tässä vielä loppukevennys viime viikon vapputeemalla! Kyllä on aikaa kulunut tuostakin päivästä...

Retropläjäys vuodelta 1985...