Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

maanantai 10. lokakuuta 2016

Style me Vintage 1950's style pin up-stailausta

Täytin keväällä täydet 50 vuotta ja päätin sen kunniaksi hemmotella itseäni Pin-up Garagen ihanalla stailauspäivällä. Vähän vaati kyllä rohkeutta ilmoittautua mukaan, sillä olen aina ollut hirmu huono kuvattava ja koen aina epäonnistuvani kuvissa. Tässä kuitenkin linkki sivustolle, josta löytyvät tarkemmat tiedot siitä, mitä tuollainen päivä pitää sisällään.

Ohjeissa sanottiin, että tule puhtain, meikittömin kasvoin ja hiukset pestyinä, mutta ei laitettuina. Ja niinhän minä sitten suihkunraikkaana suunnistin kesäkuisena aamuna kohti Helsingin Hämeentiellä sijaitsevaa studiotilaa. Siellä meitä oli 5 naista, jotka halusimme oppia lisää 50-luvun tyylistä ja meikistä, kampauksista, puvuista jne. Jännitti, suorastaan pelotti, mutta pian huomasin, että kurssin vetäjä, Heidi Niemi, eli Coco de Noir, on hyvin innostava ja iloinen persoona, eivätkä mukana olleet ihanat naiset olleet lainkaan pelottavia.

Ensin kahvittelun lomassa katsoimme kuvia ja kuuntelimme pin-upin eri tyylisuunnista, 50-luvun kampauksista ja meikeistä ja siitä, miten voisimme parhaiten tuoda naisellisuuttamme esiin. Jokaisen piti myös astua toisten eteen arvosteltavaksi ja ottaa vastaan ne kohteliaisuudet, joita toisillemme annoimme. Kun vieras ihminen sanoo: "Sinulla on niin kauniit silmät" tai "Tykkään siitä, että sinulla on naururyppyjä silmien ympärillä", jää äkkiä miettimään itsekin, kuinka hyvältä tuntuu kuulla itsestään positiivisia kommentteja. Minä en ole niihin tottunut, joten olen aina aika hämmentynyt. Jokaisen piti myös itse kertoa, mistä tykkää omassa itsessään. Minulle se on juuri ne silmät. Ja ehkä myös nilkat, jotka ovat sirommat, kuin muu kroppa. Ihme, että pysyn niillä pystyssä. Ja heti kuulin Heidin sanovan, ettei itsestään saa puhua tuollaiseen sävyyn, vaan omaa kroppaansa pitää arvostaa ja rakastaa. Sitä haluan oppia ja siitä päästä vielä nauttimaan, vaikka ikää on jo mittarissa tuonkin verran.

Kun olimme sitten kaikkien kauniit kasvot, hiukset ja vartalot arvostelleet, kehuneet ja ihailleet, pääsimme laittamaan rullia tukkaan. Mukana oli kaikilla joko lämpörullasetti tai kiharrin. Itse olen lämpörullien ystävä, sillä luonnonkiharan tukan taltuttajana se on aika lempeä systeemi. Hiuslaatuni on kiharan myötä kuiva, joten pyrin välttämään sen kuumakäsittelyjä. Samettipintaiset lämpörullat ovat myös kampaajani Natalian mielestä paras vaihtoehto. Kiharapohja kampausta varten oli tarkoituksena saada aikaan, joten osa kiharsi, kiinnitti kiharat pinneillä ja osa  laittoi rullat päähän.

Rullat päässä, vähän jo meikkiäkin


Kun rullat sitten olivat päässä, oli aika tehdä meikkipohja. Huolellinen pohja on tärkeä. Sen perustana on meikinpohjustusvoide, jota itselläni on käytössä kahtakin erilaista. Poskien couperosa-taipumusta peitän vihertävällä pohjustusvoiteella ja otsan, nenän ja leuan alueella käytän mattavaikutelmaa varten kiiltoa poistavaa pohjustusta. Sitten meikkivoide, jonka päälle vielä irtopuuteri. Silmämeikille pohjustusvoide, huolelliset mustat rajaukset, ripsiväri. Kulmaväriä siveltimellä ja sitten vielä poskipunaa. Tässä ei vielä sinänsä ollut mitään erityisen uutta, sillä näin olen toiminut ennenkin. Luomivärin saa jättää pois arkimeikissä, joten se toki on helpompaa ja nopeampaa, kun sen kanssa ei tarvitse säätää.

Mutta sitten tulikin se minulle uusi juttu. Olen ollut huono huulipunan käyttäjä. Usein pelkkää väritöntä huulirasvaa olen sipaissut huuliini. Nyt teimme ensin rajauksen kunnon punaisella. Sitten ns. täytimme huulet sillä samaisella rajauskynällä värittämällä. Ja päälle siveltimellä huulipunaa! Ja millaista huulipunaa? Siis oikein kunnon punaista, kuten Marilynillä konsanaan. Ja niin tuli minustakin kertaheitolla huulipunan ystävä!

Tässä lopputulos toisen kurssilaisen kuvaamana

Vähän poseerausharjoittelua tauolla

Minulla on sääret! Kerrankin niitä sai näyttää!

Ja ne lainakorkkarit! Ei voi olla ihanampia!

Lainahöyhenissä keikistely oli mukavaa muutenkin!


Miten sitten päivä eteni? Seuraavaksi sukelsimme pin-up -vaatetuksen maailmaan ja valitsimme itsellemme kuvausvaatteet ihania mekkoja ja asusteita pursuvista vaaterekeistä. Minä päädyin punavalkoiseen, joka mielestäni on raikas ja tummalle sopiva yhdistelmä. Olen polkadot -kuvion ystävä, joten sekään ei liene minut tunteville yllätys, että valitsemani mekko oli tuollainen. Mekko oli kuitenkin kauhukseni olkaimeton, joten sen päälle laitoin pienen boleron, joka oli minusta yllättävän kiva vaate. Löysinkin jo kirppikseltä mustana ihan samanlaisen, joten käyttöön meni sekin idea. Mukana minulla oli tyttäreltäni lahjaksi saamani ihana pieni huivi, jonka solmin hiuksiini. Jalkaani pujotin vähintään numeron verran liian suuret, mutta muutoin taivaallisen ihanat, kirkkaanpunaiset korkokengät. Onneksi näillä ei juurikaan tarvinnut kävellä.

Päivän päätteeksi opeteltiin hiukan poseerausta ja tauolla yksi kurssilaisista kuvasi minua, minä puolestani häntä. Lopuksi sitten Heidi otti päivän kuvat, jokaisesta ainakin kahdessa erityyppisessä asennossa, sekä yhteiskuvat meistä kaikista. Oli se aika karua luopua niistä lainahöyhenistä, tyllialushameista ja muista ihanuuksista, pukeutua t-paitaan ja leggareihin sekä väljään villatakkiin ja lompsia tennarit jalassa junalle.

Mitä päivästä sitten jäi käteen? Sain ihanat kuvat, kerrankin! Harvoin olen ollut tyytyväinen kuviini, mutta nyt jotenkin hyväksyin ne. Löysin myös rohkeutta pukeutua mekkoihin, olla naisellinen ja "laitettu", mutta siten, etten koe olevani mitenkään ylitälläytynyt työpäivänäkään. Tosin meillä töissä hiukan on ehkä katsottu pitkään, kun ei sen talon pukeutumiskulttuuri ole ollut tällaista, mutta ei se mitään. Riittää, että itse nautin. Kesän mittaan vaatevarastoni uusiutui, mutta siitä myöhemmin lisää. Kiitos, että sain kertoa tästä, ihanasta kesäpäivästä, jolloin uskalsin näyttää olevani nainen. Ei sitä tarvitse peittää, että on muotoja. Eikä minun tarvitse sulautua tapettiin. Olen ihan hyvä tällaisena. Sen olen viimein oppinut, eikä siihen mennyt elämästäni kuin ne ensimmäiset 50 vuotta!

Huom! Kaikki kuvat ovat omiani, eivät ammattilaisen kuvaamia. Ammattikuvaajan kuvat näytän ehkä myöhemmin, jos rohkeuteni riittää vielä sinne saakka.

Tässä yksi muokkaamistani kuvista. Silmät!
 
 










torstai 6. lokakuuta 2016

Täällä olen, enkä muuta voi - viimeinkin paluu blogini pariin!

Onpa taas aikaa vierähtänyt viimeisimmästä blogipostauksestani! Olen edelleen innoissani touhunnut ja miettinyt blogin virittelyä uudelleen aktiivikäyttöön, mutta aina se vaan jotenkin jää. Nyt lupasin itselleni, että aikaa on, voimia on ja blogi tuottaa iloa lisääkin. On mukava seikkailla itsekin blogien parissa ja lukea, mitä täältä kautta tutuiksi tulleille ihmisille kuuluu.

Käsitöiden suhteen kuulumiseni ovat ehkä tavallista vähäisemmät. Teen sitä sun tätä pientä kaiken aikaa, mutta en saa mitään ihmeellistä aikaiseksi. Nyt on kuitenkin monta rautaa tulessa ja vähitellen alkaa kaikenlaista kiinnostavaa syntyä taas. Isäni kuoleman jälkeen n. vuosi sitten minut valtasi aika totaalinen lamaannus, josta pääseminen vei aikaa viime kesään saakka. Kesällä aloin palailla pikkuhiljaa takaisin rakkaiden harrastusteni pariin ja löysinpä muutamia uusiakin. Löysin nimittäin sen monelle jo tutun Konmarin! Olin lukenut kirjan jo kertaalleen. Sitten luin sen toisenkin kerran, eikä vieläkään oikein sytyttänyt. Luin kuitenkin sen jatko-osan, joka on nimeltään Spark joy. Se sytytti ja samalla roihahti innostus minussakin! Luin kirjan muutamassa päivässä nuotiolla istuen ja kerrossängyn alapetillä pötkötellen, joen rannan kivillä istuen ja Lapin yöttömistä öistä nautiskellen.

Näätämön mökin tulihtalla oli mukava lueskella.
 
 
Minussa oli valtava annos pahaa mieltä, väsymystä, henkistä uupumusta ja painolastia, jonka muut ihmiset tahallaan tai tahattomasti olivat niskaani keränneet. Koti pursui tavaraa ja kirppiskiinnostukseni kasvoi yhä enemmän ja enemmän. Kunnes Konmari astui elämääni toden teolla. Aloitin jo Lapissa, nimittäin visioimalla mielessäni tulevaa. Konmari-metodin ideana on, että kun sinulla on visio siitä, millaista elämää haluat elää ja millaisessa kodissa, lähdet tavoittelemaan sitä. Kotiin palatessani aloitin toden teolla. Heinäkuun lopulla alkamani urakka on edelleen kesken, sillä se etenee tavarakategoria kerrallaan ja siinä ei ole mielestäni syytä turhaan hätäillä. Kirjoitan myöhemmin tarkemmin omista ajatuksistani ja toiminnastani Konmarin puitteissa. Sen voin kuitenkin jo sanoa, että kun tavaravirran suunta muuttui talosta ulospäin johtavaksi, kirppikselle ja kierrätyskeskukseen, lahjoituksiin jne. lähti suuret määrät tavaraa. Jokaisen poistuneen tavarasäkin myötä olikin yllättäen paljon helpompi olo. Ikään kuin olisin niiden säkkien mukana vienyt pois taakkaani,  väsymystäni ja turhautuneisuutta, jonka aiheutti tuo vajoaminen siihen syvään lamaannuksen tilaan, jossa ajoittain tunsin olevani.
 
Nyt jaksan taas nauttia siitä, mitä teen. Suunnittelen ajankäyttöäni, mutta vaikka olen koko syksyn ollut kiireinen, olen päivän päätteeksi väsynyt, mutta tyytyväinen aikaansaannoksiini. Suurta iloa tuottaa koti, jossa on enemmän tilaa, helpompi siivota ja josta lähteneet tavarat ovat päätyneet jollekin, joka todennäköisesti tarvitsi niitä enemmän kuin minä. Jaksoin pyörittää kirppispöytää peräti 8 viikkoa yhtäjaksoisesti ja myin myös Torissa sekä paikallisilla FB-kirppiksillä paljon. Enää en osta mitään ostamisen ilosta. Mietin, harkitsen ja punnitsen vaihtoehtoja. Käyn edelleen kirppiskierroksilla, sillä edelleenkään en osta uutena vaatteita. Ompelen tai etsin kirppikseltä mieluummin. Yli kaksi vuotta olen jo mennyt tällä systeemillä ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Ostin kuitenkin itselleni palkinnoksi tarvitsemani uuden laukun. Kutsun sitä "the laukuksi", sillä se on kaunein ja laadukkain laukku, mikä minulla on ikinä ollut. Muut laukut myin enimmäkseen pois. Olin tämän omasta mielestäni ansainnut ja se tuottaa joka päivä iloa!
 
Utua-malliston Joki, "the laukku".
 
Suurinta iloa tuottaa kuitenkin poikani ja miniäni minulle hemmoteltavaksi hankkima uusi, pieni pojanpoika! Miten voikaan ihminen olla syntyessään jo rakas, ihana ja aivan täydellinen! Hän oli  gramman tarkkuudella isänsä kokoinen ja molempien vanhempiensa näköinen syntyessään. Kerron myös hänestä varmasti myöhemmin, kunhan hän nyt pikkuisen kasvaa ja tutustumme toisiimme kunnolla. Itse ihanuus, pienessä  paketissa suuri rakkaus!
 
Pieni käsi tiukassa nyrkissä
 
Vähitellen aion alkaa taas blogissa kertoa käsityö-, remontti-, Konmari- ja myös muita juttuja hieman yksityiskohtaisemmin ja selkeämmin. Nyt kuitenkin pitkän TVT-strategian laatimista koskeneen koulutuksen jälkeen alkaa uni jo painaa. Palailen viimeistään viikonloppuna kertomaan kesäisestä pin up-stailauksesta, johon pääsin mukaan lomani alkupuolella. Lisäksi tulossa postaus uudesta kerhostani, jossa opiskellaan 5.luokkalaisten kanssa robotiikkaa, sekä myös Happy Plannereista, joihin hurahdin täysin tässä hiljattain. 
 


Ihanaa lähestyvää viikonloppua näiden pikaisten kuulumisten merkeissä!
 
 



keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Mummulasta Nukkela?

Niin siinä sitten kävi, että tämä mummu on pahemman kerran päässyt hurahtamaan nukkeihin, nukenvaatteisiin ja nukkeleikkeihin. Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on tuo meidän pikkuinen neitokainen, tyttärentytär, joka 4-vuotiaan innolla leikkii ja touhuaa kaikenlaista kivaa. Siinä on mummulle mainio tekosyy intoilla tällaisia. Mutta toisaalta, mitäpä sitä suotta kiertelemään, nukkehullu olen ja sellaisena pysyn, joten ihan omaa itseäni ajattelen, kun näitten nukkejen kanssa touhuan. Onhan minulla ne kolme nukkekotiakin, joiden sisustaminen on vielä kesken, eivätkä nekään ole lapselle, vaan minulle.
 
Viimeisimpänä kiinnostuksen kohteena on tullut mukaan Disney Animators Collection -nukkesarja. Niitä ei myydä täällä Suomessa, mutta vähän saman tyyppisiä kyllä. Disneyllä on myös Toddler-nukkeja, joista Frozen-prinsessat Anna ja Elsa ovat löytäneet tiensä meidän pikkuneidin luo. Itselläni on noita Animators-nukkeja kolme, kaikki suomalaisilta nukkeharrastajilta ostettuja. Niistä ajattelin hiukan kertoilla lisää, sillä niiden vaatteiden ompelu ja neulominen ovat innostaneet minua monenlaiseen näperrykseen viime päivinä.
 
Joulupukki (enon muodossa) toi pikkuneidille oman lasten ompelukoneen. Sitä päätettiin toistaiseksi säilyttää täällä mummulassa, jotta se ei rikkoutuisi leikeissä ja jotta mummu voisi yrittää opettaa vähän tuota ompeluhommaa oman ompelemisensa ohessa. Pukki toi myös kerrossängyn nukeille. Sen pappa maalaili ja mummu teki patjat, lakanat, peitot ja tyynyt. Siinä kelpaa Elsan ja Annan nukkua, vaikka kuninkaallisia ovatkin. Se vietiin tyttöselle omaan huoneeseen, jossa se onkin jo ahkerassa käytössä.
 
Pikkuneidin oma ompelukone!
 
Helmi arvioi, että kyllä tässä sängyssä kissakin voisi nukkua.
 
Näitä nukkeja, Animators Collectioniin kuuluvia, myyvät Disneyn verkkokaupat Yhdysvalloissa ja Britanniassa, samoin Disney-storet molemmissa maissa. Niiden koko on 16" eli ovat aika kivan kokoisia käsitellä ja vaatteiden tekeminenkin on helppoa, kun eivät ole mitään ihan pikkuruisia. Ne ovat Disneyn animaatioista tuttuja prinsessoja, sankarittaria, joihin pikkutytöt ja me keski-ikäiset naiset olemme ihastuneet ympäri maailman. Tosin mukana kansainvälisissä keräilijäporukoissa on myös miehiä, mikä oli minulle yllätys. Mutta mikäpäs siinä, eivät nukkeleikit ole tyttöjen erityisoikeus. Facebookissa on blogeilla omia nukkesivuja, samoin Instagramissa. On myös ryhmiä, joissa keräilijät tai nukkeharrastajat, jotka ovat nimenomaan näistä nukeista innostuneet, esittelevät nukkejaan ja niiden toinen toistaan suloisempia vaatteita. Jotkut jopa vievät nukkejaan kuvauksia varten esimerkiksi retkelle, jotta saavat kuvia nukeista joissain erityisissä paikoissa. Itse olen niin alussa vielä, etten ole kuvannut kovin paljoa, mutta tässä joitain kuviani.
 
Helinä ja Merida, ensimmäiset kaksi Animators-nukkeani
alkuperäisissä asuissaan. 
 
Meridan takaa kurkistaa Tähkäpää, joka tuli aika pian kahden
ensimmäisen jälkeen.
 
Ihanat harrastajat ovat myös jakaneet kaavoja, joiden avulla näille nukeille voi ommella kivoja vaatteita. Ja kuinka ollakaan, aloitin vaatteiden ompelun alusvaatteista. Pikkupöksyjä saa pienistä tilkuista ja hyvin tuntuvat sopivan, joten kiitos kaavasta. Itselleni ehkä juuri se vaatettaminen onkin se juttu näiden nukkejen kanssa. Kiva on keksiä uusia asuja ja käyttää kotoa jostain kumman syystä löytyvää materiaalia nukenvaatteisiin, joihin ei todellakaan kulu lankaa tai kangasta paljonkaan.
 
 
Pikku pikkareita, pikku tilkuista
 
 
Tähkäpään päällä on ompelemani jumpsuit, eli haalari, jonka kaava myös fb:n
Disney Animators Collection nukenvaate-ryhmästä. Kangas on vanha Taitoon
collaripala, joka pikku ruusuineen sopii minusta kivasti nukelle.
 
Pikkuneidin Anna ja Elsa ovat saaneet mm. villasukat, pipot ja villatakit. Porkkanavillatakki
syntyi oranssista 7 veljestä-langasta, jota oli jostain muusta työstä jäänyt sopivasti.
 
Meerin baskeri on neulottu Nalle Kukkaketo-langan jämästä 
Tähän villatakkiin löytyy ohje Ravelrystä nimellä Little Leaves. 
Tässä tytttöseni villatakeissaan.  
Tähkäpään kengät ovat pienet tennarit, jotka ovat oikeasti auton
ilmanraikastimet. Ostin ne Biltemasta joulun alla ja irrotin tuoksut sekä ne nauhat,
joilla nämä olisi autoon voinut ripustaa.
 
Vielä kuva villatakeista.
 
Nämä nukkeneitokaiset ovat jotenkin vaan vieneet sydämeni, joten näitä postauksia tulee taatusti nyt silloin tällöin lisää. Tässä on vain osa niille valmistuneista vaatteista. Ehkäpä joskus vielä vaatteita valmistuu myös myyntiin asti, sillä jotkut ovat perustaneet omia Etsy-kauppoja ihan vaan nukenvaatteille. kaikenlaisia ihanuuksia niistä löytyykin, neulevaatteista kenkiin ja hiuskoristeista balettipukuihin. Minusta näissä viehättävintä on ehkä se lapsenomaisuus, viattomuus, leikki-ikäisen olemus, joten en aio näitä kovin erikoisuuksiin pukea. Haluan nukkejeni näyttävän lapsilta, joten esim. tanssiaispukuja ei vielä leikki-ikäinen tarvitse. Kenkiä tarvittaisiin lisää, joten jos törmäät tennarin mallisiin avaimenperiin tms. otan mieluusti vinkkiä vastaan. .
 
Loppiainenkin siinä mennä hurahti, joten huomenna taas on pakkaspäivä ja kiireinen työpäivä.
Palaillaan kuulumisiin lähipäivinä. Kiitos, että jaksoit lukea!
 
 
 

 

maanantai 4. tammikuuta 2016

Menetysten vuosi takana, uusi alku edessä

On kulunut taas luvattoman kauan siitä, kun viimeksi kirjoitin blogipostauksen. Olen laiminlyönyt tätä henkireikääni, jonka kautta olen löytänyt upeita, uusia kontakteja ja jopa ystävyyssuhteita. Olen monesti aikonut, suunnitellut ja yrittänytkin, mutta sehän ei vaan riitä. On ryhdyttävä tuumasta toimeen. Sen teen viimein tänään, vuoden 2016 ensimmäisenä arkipäivänä.



Meillä alkoi kevätlukukausi tänään Riihimäen kouluissa. Hyvinkäällä ja monessa muussakin paikassa lapset ja opettajat tietenkin myös saavat lomailla vielä loppiaisen yli. Olen kuitenkin mielelläni töissä, edelleen viihdyn hyvin ja nautin työstäni, vaikka helppoahan se ei aina ole. Voi sitä halausten määrää, joka odotti oven suussa aamulla, kun pikkuihmiset palasivat opettajan hoteisiin kouluun! Joka kerran läikähtää lämmin tunne sydämessä, kun näitä koululaisia mietin.

Rastaanpesästä tehty kukka-asetelma haudalla


Syksy oli uskomattoman raskasta aikaa. Ehkä elämäni raskainta, luulisin. Isäni sairasti melanoomaa ja vaikka se oli leikattu, tuli etäispesäkkeitä ensin suolistoon ja sitten tänä syksynä aivoihin. Syyskuussa isä joutui sairaalaan sisään ja jo silloin hän tiesi, ettei häntä voida parantaa. Ikää oli jo paljon ja kunto oli lähes 84-vuotiaalla heikko. Sairaudet olivat vieneet nopeasti liikuntakyvyn huonoksi ja viimeinenkin liikuntakyky katosi ensimmäisten sairaalapäivien aikana. Taistelua kesti kolmisen viikkoa. Istuin sairaalassa joka päivä, vaikka välillä isä ei avannut silmiäänkään. Toisinaan hän jaksoi jutella, vaikka en aina tiennytkään, mistä oli kyse. Sain myös syöttää hänelle päivällisaikaan sitä sairaalan ruokamössöä, jota vuodepotilaille syötetään.

Isäni, Matti Olavi Helminen

Sitten tuli se aamu, jolloin tuli pelätty soitto. Isä oli siirretty yksityishuoneeseen, koska kunto oli romahtanut. Ajoin sairaalaan vauhdilla ja huomasin, että hengityskatkoja oli jo siinä vaiheessa. Istuin siellä koko päivän, isäni vaimo oli paikalla myös. Setäni Mikko tuli iltapäivällä käymään ja sitten yhtäkkiä hengityskatkos olikin lopullinen. Pitelin kiinni isästäni, taputtelin rintaa ja yritin herätellä. Pyysin, että hän vielä hengittäisi, vähän edes. Ei. Se oli siinä. Hoitajat tulivat ja lääkäri totesi isäni kuolleeksi. Koko tilanne oli yhtä aikaa kaoottinen ja silti lempeä. Sitä ei osaa sanoin kuvailla. Helpotus siitä, että kipu ja tuskaisuus ovat nyt ohi. Yhtäkkiä isättömyys. Minä, lähes viisikymppinen orpolapsi! En uskonut, että se tunneskaala, jonka olen nyt käynyt läpi, olisi voinut olla näin voimakas.

Isäni siunattiin samaan hautaan äitini ja sisareni Kaisan kanssa. Lähes päivittäin käyn haudalla edelleen. Ikävä on kova. Eilen hain joitain isäni vaatteita itselleni. Aion tehdä tilkkupeiton hänen vanhoista kauluspaidoistaan. Otin myös flanellipaidan, jossa tai oikeastaan jollaisessa hänet muistan oikeastaan aina nähneeni. Sen puen päälleni, kun ikävä on pahimmillaan. Se on pehmeä ja lämmin.



Neuloin surutyöni yhtenä vaiheena sukat, jotka puin isälleni jalkaan. Ne olivat pöllösukat, koska intohimoinen luontoharrastaja isäni oli koko ikänsä ja erityisesti pöllöt siksi, että hänen mahtavat kulmakarvansa muistuttivat pöllövaarista.
Pöllösukat taivasmatkalle

Kulmakarvat kuten isälläni
 
Menetyksestä toipuminen on vasta alussa, mutta olen saanut sen käsittelyyn apua ja tukea Hyvinkään Mielenterveysseuran Kriisikeskuksesta. Olen saanut käydä keskustelemassa siellä ja olemme käyneet läpi niitä tunteita, joita olen kokenut. Käsittelen nimittäin vieläkin äitini ja sisareni kuolemaa, vaikka he kuolivat jo vuonna 1969. Siihen aikaan ei apua tarjottu, ei leskelle, joka menetti puolet perheestään, eikä lapselle, joka jäi kaksin isän kanssa. Lähipiiri piilotti surunsa ja yritti parhaansa mukaan tukea meitä. Minulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus, kaikesta huolimatta.
4-vuotias Henkku oli vakava

Vuoden loppuun tuli sitten vielä toisenlainen menetys. Paavo-kissamme, joka tuossa blogin bannerissakin komeilee, sairastui ja sen kunto romahti nopeasti. Sunnuntaina kissa ulkoili ja söi, maanantaina ei muuta kuin nukkui. Tiistaiaamuna löysin sen pissalammikosta lähes tiedottomana. Eläinlääkäri antoi piikin ja nyt meillä on yksi yksinäinen pikkukissa, Helmi, enää kotona. Paavon hauta kaivettiin kotimetsään, omalle tontille. Siellä hän lepää ison kiven alla. Kiven vieritti haudalle mieheni, jolle kissan menetys oli ehkä vielä rankempaa kuin minulle. Viisas mies oli Paavokin, joten kaksi viisasta miestä meiltä lähti syksyn aikana.

Stereokissoista isompi on poissa, Helmi suree.
 
Jotta ei vaivuta kaikki porukalla synkkyyteen, on huomenna luvassa jotain aivan muuta. Tämä oli tällainen "avautuminen", joka on ehkä minulle enemmän tarpeen, kuin lukijoille. Uuden vuoden aluksi raotin sydäntäni, joten nyt tiedätte, missä tämä emäntä on ajatuksissaan. Huomenna tulossa iloa ja valoa, leikinomaisissa tunnelmissa ja käsitöiden parissa. Mukavaa alkanutta viikkoa!
 
 
Kaikkea hyvää lukijoilleni vuonna 2016!
 
 

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Käsillä tekijän arki on omissa käsissä

Miksi teet käsitöitä? Onko sut pakotettu tekemään sukkia ja muita? Näin kyselivät minun ihanat oppilaani eräänä päivänä. Toki olen sitä itsekin välillä miettinyt, mutta nyt, kun se piti yhtäkkiä osata pukea sanoiksi, oli taas kerran oikein pysähdyttävä sen ajatuksen äärelle. Liekö sitten niin, että lähestyvä viidenkympin ikä laittaa pohdiskelemaan omaa elämäänsä muutenkin jotenkin syvällisemmin, kun tuntuu olevan jatkuva tarve löytää itsestään vastauksia ja tietoa siitä, miksi, miten ja milloin asiat oikein tapahtuvat. Käsityöt mahdollistavat myös sen ajatustyön ja siitä sitten lähdinkin liikkeelle selityksissäni.

Lempivärityskirjani

Kerroin lapsille, että kun teen jotain käsityötä, neulon, ompelen, virkkaan tai vaikka huovutan, nautin siitä mahdollisuudesta ajatella ja olla uppoutuneena työskentelyyni kokonaan. Se vaan on jonkinlainen flow-tila, kuten tutkijat väittävät, johon pääsee sen keskittymisen ja rauhoittumisen myötä. Kädet tekevät rytmikkäästi omaa hommaansa, varsinkin juuri virkkauksen ja neulomisen aikana. Se on tietyllä tavalla meditoimista, kun toistaa käsillään sitä liikettä ja ajatukset kulkevat vapaasti. Suunnitelmia, unelmia, haaveita, muistoja, kaikkea sitä liikkuu mielessä. Vielä joskus toivoisin myös oppilaitteni löytävän sen ominaisuuden ja taidon itsestään. Harjoittelun myötä se on täysin mahdollista.

Osa lapsista ymmärsi jotenkin, mitä kerroin. Osalle tuntui menevän yli ja kovaa. Joku sitten kysäisi, oisitko sä surullinen, jos et saisi tehdä käsitöitä. Mietin ehkä sekunnin murto-osan ja vastasin, että todellakin olisin. Jos menettäisin käsieni hallinnan tai näköni, jotka molemmat voisivat estää käsityöt, olisin todella surullinen. Silloin nekin, jotka eivät meditatiivista flow-tilaani ymmärtäneet, nyökkäilivät ja tuntuivat ymmärtävän, että kyseessä on asia, joka on oikeasti minulle todella tärkeä.

Mielipidevaikuttajana voin vaikuttaa lasten asenteisiin koulussa ja kannustaa omalla esimerkilläni esimerkiksi lukemisen, liikunnan tai käsitöiden pariin. Voin olla esimerkkinä hyvästä käytöksestä, toisten huomioimisesta ja ympäristöstä huolehtimisesta. Toivonkin, että joskus aikuisina nämäkin lapset muistavat opettajansa vähän hassuna, mutta lempeän ankarana, turvallisena mummelina, joka teki mitä ihmeellisempiä asioita itse. Teki siksi, että halusi tehdä ja siksi, että nautti siitä.

Leivotko sä mulle kakun, kysyi naapuriluokan poika maatessaan likaisella käytävän lattialla. Lupasin leipoa, jos hän pesee meidän lattiat yhtä tehokkaasti kuin sen käytävän hiekkaisen lattian. Sovimme, että joskus näin tehdään. Mitä lie äiti ja isi kotona sanovat, kun poika kertoo lupautuneensa kakkupalkalla pesemään hassun kässämaikan lattioita....?

Tässä viidesluokkalaisen pojan taidonnäyte -
vetoketjupussukka vuorilla. Ensimmäinen vetskari ikinä!
 

 
Koolla on väliä, kun luokan varakyniä valitaan.
Yksi osoitus siitä, että ope on oikeasti vähän hassu...
 
Huumori on tärkeää koulussakin, mutta toki ilmankin voi elää. Itse haluan hassutella sopivassa määrin lasten kanssa ja heistä se tuntuu olevan tärkeää. En ole liian aikuinen ja ylpeä, ettenkö voisi olla välituntileikeissä mukana tai pikkuisen höpötellä hassuja opetuksen lomassa. Se mielestäni rentouttaa oppilaita ja vapauttaa voimavaroja oppimiseen jännittämisen sijasta. Eri asia onkin, ymmärtävätkö kaikki leikinlaskua, joten voi olla mielenkiintoisia keskusteluja kotona, kun opekin leikkii. Ei se mitään, en mene rikki kummastelusta tai häpeile sitä, että vieläkin osaan leikkiä.
 
Käsillä tekemistä on myös aikuisilla nyt niin valtavan suosion saanut värityskirjakuvien värittäminen. Minulla on useita eri teemoin kuvitettuja värityskirjoja ja rakastan värittämistä ihan tosissani. Äänikirja tai musiikkia soimaan ja väriä paperille. Äkkiä vierähtää tovi jos toinenkin siinä hommassa. Jos ette ole kokeilleet, suosittelen lämpimästi!

Näin meillä nykyisin rentoudutaan, sillä en ole ainoa
ope, jolle värittäminen on kolahtanut täysillä.
Aikuisten värityskirjat ja omat Stabilot mukana myös reissuissa.
 
Hyvää keskiviikkoiltaa, ystävät!
 
 
 

maanantai 7. syyskuuta 2015

Viimein blogi palasi elämääni!

Hei kaikki ihanat siellä kotisohvalla, tai missä nyt ikinä olettekin. Luvattoman kauan taas on siitä, kun viimeksi olen tänne blogiini mitään kirjoitellut. Se ei kuitenkaan johdu siitä, että olisin menettänyt innostukseni tähän blogimaailmaan, vaan kertakaikkisen kiireisestä ja touhua täynnä olleesta kesästä ja alkusyksystä.

Mitäkö olen nyt sitten hommaillut, kun näin kovasti olen kiireisenä häärinyt? No, kesällä tein ihan hullun lailla käsitöitä, aina ompeluhommista neuletöihin ja puutöistä remonttihommiin nukkekodeissani. Niin todellakin, kolmen nukkekodin onnellisena omistajana voin puhua niistä monikossa... Vielä niissä on täysi kaaos päällä, eikä mikään vielä ole esittelykunnossa, mutta kunhan edes jokin osa valmistuu, lupaan esitellä niitä tarkemmin. Ompelutyöt pitivät kiireisenä, sillä olen taas välillä tehnyt muutamille ystävilleni tilaushommiakin ja yrittänyt vaatettaa tätä omaa sakkia, sisustustekstiilejäkään unohtamatta. Neuletöistä olen nauttinut kesällä, sillä niitä on niin helppo kuljettaa mukana ja tehdä aina siellä, missä kulloinkin olen. Autossa matkalla pohjoiseen ja takaisin sieltä syntyi tiskirättejä virkkaamalla. Sukkia olen tehnyt sekä itselle, että muille. Muutamia tilauksiakin on taas niistä kertynyt. Mikäs sen mukavampaa, sillä se kertoo siitä, että kädenjälkeäni arvostavat myös ystäväni.

Kirppislöytöjä olen tehnyt edelleen tasaiseen tahtiin. Olen muuten onnistunut täysin haasteessa, johon lähdin mukaan reilu vuosi sitten, elokuun lopussa vuonna 2014. En ostanut yhtään uutta vaatetta sukkia lukuun ottamatta vuoteen. Kirppiksiltä löytyi kivoja vaatteita ja muun tarpeellisen tein itse. Alusvaatteetkin nykyään ovat itse ommeltuja, eikä niitäkään enää tarvitse kaupasta etsiä. Kun vuosi oli kulunut, totesin, että nyt on hyvä muuttaa haaste elämäntavaksi ja jatkaa samaan tapaan, joka tuli tutuksi kuluneen vuoden aikana.

Muita kirppislöytöjä olen unohtanut tyystin esitelläkin, vaikka innoissani olen niistä ollut. Tässä on haaveilemani kasvikuivurikin nyt päässyt keittiöön hurisemaan, sillä se odotti minua tässä reilu viikko sitten paikallisella kirppiksellä. Oi, mikä riemu, kun se oli siisti ja toimiva, eikä hintakaan päätä huimannut. Lipstikkaa, tyrnin lehtiä ja rakuunaa olen ehtinyt sillä jo kuivata.

Huriseva ystäväni!
 
Lähiruokarengas on työllistänyt tasaiseen tahtiin, sillä kesäkuun alussa perustamamme REKO täällä Hyvinkäällä on kerännyt jo reilut 1700 jäsentä! Ihanaa, että tuottajat ja kuluttajat ovat sen avulla löytäneet toisensa ja me saamme nyt suoraan tuottajilta ostaa terveellistä ja tuoretta lähiruokaa. Tässä esimerkki parin viikon takaa. Ostan Vaahteramäen tilan Friida-munia ja näin ihanan laatikon hommasin kananmunakennojen säilytykseen! Helmi tosin rakastui tulisesti tähän myös ja jouduin nostamaan sen ihan näkösältä pois, mutta silti se on niin mieluinen, että!

Friidat, Ihalaisen Helenan tomaatit ja kurkut sekä Myssyfarmin
Hulda-herneet, herkkuja lähiruuan ystäville!
 
Joskus on hyvä myös avata suunsa oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Puutarhuri minussa on tänä kesänä ja syksynä ollut vauhdissa, sillä meille on tullut yhtä sun toista uutta tuonne pihaan kasvamaan. Pyrin löytämään  pihaan myös käytettyä ja kierrätettyä ja kasvien suhteen olenkin ottanut mielelläni vastaan kaverien ja tuntemattomienkin antamia jakotaimia ja jopa kokonaisia pensaita, jotka olen siirtänyt meidän pihaan. Kasvulaatikoita olen laittanut nyt kolme lisää, neljäs ja viides ehkä vielä tulevat tänä syksynä tai viimeistään keväällä. Niitä varten sain tarvitsemani lavankaulukset fb-kaverini kautta. Hänen miehensä toi töistä ylimääräisiä, joten ne tulivat maksamaan minulle yhden suklaalevyn verran. Ja päälle tuli vielä tällainen sinkkilaatikko, tai itse asiassa kaksi, jotka ovat tässä kuvassa vielä sisäkkäin. Näistä tulee oivalliset säilytyslaatikot pihaan.

Sinkitty metalli kestää pihassa sateita ihan mainiosti.
 
Paikalliset kirppistapahtumat ovat olleet hiukan pettymys monille, mutta katsokaapa, mikä ILO minua kohtasi Lystilauantain kirppiksellä elokuussa! Ihanat puukirjaimet, joista aion laittaa tärkeäksi muistutukseksi seinälle tämän sanan...

Ilo on läsnä jokaisessa päivässäni!
 
Osallistuin kansainväliseen sukkavaihtoonkin ja sain paketin amerikkalaiselta neulojalta. Ihanat sukat ja huulirasva sekä käsivoide ja pieni vyölaukkutyyppinen pussukka esimerkiksi virkkaustyötä varten ovat mieluinen paketti, joten kiitos niistä sinne "rapakon taakse".

Arvatkaapa, kuka jäi koukkuun EOS-huulirasvaan...
 
Tiskirättien virkkausta olen tosiaan kesän harrastanut ja tässä muutama niistä malleista, joita olen tehnyt.

Mukailtu juhannusruusu on tullut tehtyä monen värisenä

Tässä toinen suosikkimallini. Näitä myös syntyi mökillä ja matkalla.


Tennarisukkia olen neulonut jo muutamia ja lisää pitää tehdä, sillä monet kaverini
haluavat tällaiset itselleen myös. Olen luvannut näitä neuloskella heille syksyn mittaan.
 
Työrintamalle kuuluu tietenkin kiirettä, kuinkas muutenkaan, mutta niin mukavaa sellaista, että se haittaa ollenkaan menoa. Tykkään työstäni ja työkavereistani ihan hullun lailla, joten mikäpä sitä työtä on tehdessä! Oppilaat ovat olleet ihania koko syksyn, kun kesällä oli jo vähän puolin ja toisin ikävöity. Nyt on myös enemmän tekstiilityön tunteja, peräti 8h viikossa, että pääsen sitten sitä tekstiiliopen koulutustani hyödyntämään myös. Tässä kiireimmät kuulumiset tällaisena sekametelisoppana, mutta lupaan rauhoittua ja kirjoitella seuraavan postauksen vähän maltillisemmin ja ajatuksella, eikä sitä sun tätä sekoillen. Ihanaa alkanutta viikkoa ja kaunista syksyistä tiistaita kaikille! Palaan viimeistään keskiviikkoiltana, jollen jo huomenissa tänne blogini pariin taas!
 
 

torstai 9. heinäkuuta 2015

Yksinäinen viikko - omaa aikaa ja hiljaisuutta

Istun täällä mökillä pohjoisessa ja mietin. Menossa on neljäs päivä yksin. Jäljellä on vielä viisi vuorokautta, jotka vietän täällä itsekseni, ennen kuin isäntämies palailee kalareissultaan Näätämöltä. Kolmas kesä, jolloin tämä oma lomaviikko kuuluu vain minulle. Kolmas kesä, eikä tämä ole varmasti viimeinen, jos se minusta on kiinni.

Miesten kalareissu on myös perinne. Joko tuonne Näätämölle, Nuortille tai vaikkapa käsivarren Lappiin se aina suuntautuu. Neljän miehen porukka, joka pitää yhtä ja myös osaa pitää huolen itsestään ja toisistaan kokoontuu näin yhteen ja nauttii olostaan. Mikäpä siinä, sehän lataa heidän akkunsa täyteen syksyä ja talvea varten.

Minun akkuni latautuvat nyt myös, kun saan touhuta omaan tahtiini vain niitä asioita, joita haluan ja viitsin. En ole jouten kuitenkaan, sillä vaikka täällä ei ole ompelukonetta, olen varautunut kassillisella neulelankoja, koukkuja, puikkoja ja muuta tarviketta. Yhdet sukat olen täällä saanut valmiiksi, yhden tiskirätin puoleen väliin ja toiset sukatkin aloitin jo. Lisäksi mukana on yksi jo aloitettu työ, josta en nyt oikein osaa sanoa, mitä siitä tulee, vai tuleeko mitään...

Sukkapari Novitan Purobatikista.
Malli: Woffelit Ravelrysta 
 Olen taas mennyt ilmoittautumaan mukaan haasteeseen, jossa tarkoituksena on juhannusyön ja jouluyön välillä neuloa 20 työtä valmiiksi. Jokaisen työn tulee painaa se 50 g vähintään. Esimerkiksi nämä minun tiskirättini eivät paina niin paljoa, joten niitä täytynee tehdä sellainen sarja. Näihin kaksiin sukkiin käyttämäni lanka löytyi kirpputorilta ennen tänne reissuun lähtöä. Otin paketin, jossa oli kolme eriväristä kerää, joten nyt on sitten kolmet sukat tarkoitus tehdä. Pikkuihmisille on tulossa pieniä tossuja, joihin on puuvillalankaa ja villalankaa mallista riippuen. Tiskirätit teen Novitan Bambusta. Kaikki nämä langat olen ajatellut kuluttaa täällä reissun päällä. Saapa nähdä, miten käy.


Toiset Woffelit saman langan eri sävystä.
 
Koska mökki on hiljainen ja paikalla ei ole ketään juttukumppania, kuuntelen äänikirjoja. Kolmas äänikirja on jo menossa. Pirjo Tuomisen Silkkipunos, Stieg Larsonin Millenium-trilogian toinen osa, Tyttö joka leikki tulella sekä nyt meneillään oleva Åsa Larssonin Aurinkomyrsky ovat kaikki sellaisia, jotka olen joskus jo lukenut, mutta se ei haittaa. Äänikirjan kuuntelu on kokonaan toisenlainen elämys, jonka voi nauttia siitä huolimatta, että tarina sinänsä olisi tuttu. Neulon ja kuuntelen, väritän ja kuuntelen. Niin kuluu aika nopeasti. Olen myös tehnyt kävelylenkkejä tässä kylällä, käynyt kastelemassa naapurissa kukkia ja kyläillyt sukulaisteni luona.
 
Onko kukaan teistä lukijoista löytänyt tätä aikuisten värityskirjabuumia? Itse olen sitä alkuun vähän epäillen seuraillut, mutta tämän kirjan tullessa vastaan Suomalaisessa kirjakaupassa, olin heti ihan myyty. Ostin kirjan ja kaivoin esiin tussit. Otin kirjan vähän epäröiden mukaani, mutta hyvä, että otin. Värittäminen on todellakin jollain lailla hypnoottisen rauhoittavaa. Istun, kuuntelen äänikirjaa ja väriä vaan tulee paperille tussien kapeista kärjistä. Päätän välillä, että enää tämä väri, sitten tauko. Vartin päästä huomaan, että edelleen väritän ja väritän. Tämä on vangitsevaa, rauhoittavaa, lumoavaa, oivallista stressinpoistoa.
 
Tämä on uusin villitykseni, väritystä ja mielenrauhaa
 
Pahoittelen kuvieni huonoa laatua, sillä olen niitä täällä ihan vaan kännykällä näpsinyt!

Värityskirjan kanssa aika kuluu...

Luonto on täällä pohjoisessa nyt kukkeimmillaan, sillä kesä on tullut myöhässä. Monena vuonna mökin edustan kullerot ovat jo kukkineet, kun me tänne asti ehdimme. Nyt ne kuitenkin ovat ihan parhaimmillaan. Kullero on edelleen kaunein luonnonkukka, jonka tunnen. Ehkä se johtuu siitä, että se on erottamaton osa lapsuusmuistojani. Kulleroniitty, jota rakastin, ei enää kasva kulleroita, mutta onneksi näitä on tähän pihaan levinnyt kuitenkin. Kulleroa ei saa niittää, ennen kuin se on siementänyt, jotta kasveista saa nauttia seuraavinakin kesinä.

Kullerot kukkivat vielä
 
Koska olen yksin, en myöskään noudata mitenkään kovin selkeästi normaalia päivärytmiä. Täällä ihanan valoisissa kesäöissä on jotain taikaa, enkä malttaisi alkaa nukkumaan. Valvon myöhään, nukun kunnes jaksan nousta ja senkin jälkeen elelen omaan tahtiini. Auto on seissyt pihassa muutaman päivän, kun en ole sitä täällä nyt tarvinnut. Loppuviikosta lähden kuitenkin käymään kaupungissa, kunhan tulee ilmoitus odottamani paketin saapumisesta pakettiautomaattiin. Koska en ole mitenkään kova syömään, en pakota itseäni  laittamaan mitään erityistä. Nyt tuli kuitenkin herkuteltua, kun jääkaapissa oli isännän ostamaa maitoa. Itse en sitä käytä, mutta nytpä päätinkin paistaa lättyjä. Oli muuten herkkua! Lettupannua ei ole, joten paistoin tavallisessa pannussa. Nättejä niistä ei tullut, mutta maku oli hyvä.
 
Lättysiä, joiden ulkonäkö ei yllä maun tasolle

Keskiviikko onkin vaihtunut jo torstaiksi, mutta vielä on virtaa, joten taidanpa tehdä vähän hommia. Kerron seuraavassa postauksessani lähiruokarenkaasta, jonka perustimme Hyvinkäälle. Sen myötä on tullut kaikenlaista pientä puuhaa, lähinnä jäsenasioiden hoitoa minun kohdallani. Niitä pääsen täälläkin tekemään, kunhan maltan keskeyttää muut touhuni siksi aikaa.

Mukavaa loppuviikkoa, sillä torstai on toivoa täynnä, perjantai on paras, lauantai laatuaikaa ja sunnuntai toki suloisin!