Pihalla ja ihan pihalla!

Pihalla ja ihan pihalla. Siltä se välillä tuntuu, kun pitäisi mukamas tehdä vaikka mitä, mutta huomaan pyöriväni pihalla suunnittelemassa ja ihmettelemässä kaikkea sitä, mitä siellä jo kasvaa. Olen yrittänyt saada sitä mukaa istutettua kaikki, kun olen kotiin niitä kasveja tuonut, mutta sitten tuli Rauha. Tällä hetkellä 11-viikkoinen Rauha on sellainen touhottaja, että eipä kauheasti kannata sen kanssa kaksin ollessa yrittää kaivella kukkapenkkejä. Rauha nimittäin kaivaa myös ja aina vähän eri paikasta kuin pitäisi. Kas tässä tyylinäytettä:

Mitäpä kuunliljat, jotka sain keväällä, olisivat mullalla tehneet?

Rauha päätti poistaa kaikki mullat, sillä sen mielestä

kukat eivät multaa tarvitse...

 

Kyllä kissatkin toki pihahommissa pyörivät. Selma tähystää, näkyykö mitään. Helmi toimii lähinnä virallisena valvojana, eli tarkkailee tilannetta vähän matkan päästä. Sitä selvästi kaiken aikaa kyllä kiinnostaa, mitä Rauha puuhaa, mutta se on aivan liian kuninkaallisen arvokas osallistuakseen leikkiin. Selma taas kulkee niskakarvat kuolassa, kun Rauha sitä halailee tehokkaasti. Tänä aamuna jopa köllöttelivät lattialla kaksin ja ihan lähekkäin, mutta enpä tietenkään kuvaa ehtinyt ottaa. Molemmat huomasivat, että mamma liikahti, joten sehän merkitsee tietenkin RUOKAA.

 

Jotain pihapuuhia kuitenkin koko ajan teen, sen mukaan mitä koiranpennun vahtimiselta pystyn. Tässä on kuvia muutamista pihajutuista, jotka ikään kuin ovat "työn alla". Ensinnäkin takkahuoneen varjoisa ja mukava terassi, joka aukeaa takapihalle ilta-aurinkoon. Sen lattia kaipaisi kyllä öljyämisen, sillä tänä kesänä sitä ei ole vielä käsitelty. Ainoastaan pesty pahimman siitepölykerroksen poistamiseksi. Polyrottinkinen pikkusohva, kaksi nojatuolia ja pöytä saavat tulevalla viikolla kaverikseen puusohvan, jonka kannen alle aion säilöä tarvittaessa kaluston istuinpehmusteet suojaan. Sohvan patjat verhoilen uusiksi, mielellään sellaisella kankaalla, joka hylkii likaa ja kosteutta. Sohva tulee päiväunipaikaksi minua itseäni varten. Ihana olisi nukkua siinä lämpimällä säällä, mutta tänä kesänä sitä rajoittaa Rauhan turvallinen pysyminen lähietäisyydellä. Meidän pihaa ei ole aidattu, joten en voi antaa Rauhan vielä olla valvomatta pihassa. Ensi kesänä ehkä sekin jo onnistuu.

 

Terassin kulmalla kukkivat hortensiat

 Toinen terassi, takapihalle päin sekin, on sisustettu punavalkoiseksi. Siinä on ruokapöytä, penkki ja kaksi tuolia. Rakastuin tähän vahakankaaseen, jossa on juuri oikea punaisen sävy ja polkadot-kuosi. Sen olen ostanut hyvinkääläisestä Tekstiili-Leilasta. GreenGate-merkkinen muki on kirppislöytö. Kivet punaisella vadilla olen kerännyt eri puolilta Suomea ja ne toimivat tässä painona. Pöytäliina on kuitenkin pysynyt yllättävänkin hyvin paikoillaan tuulisinakin päivinä. Tässä juon aamukahvit, päiväkahvit ja joskus syönkin, sillä tähän pääsee kätevästi keittiöstä. Rauhan ja kissojen touhuja pystyn tässä istuessani tarkkailemaan hyvin, sillä tästä näen koko takapihan.

Mikä lie emännän lempiväri?

 

Terasseja talossa on oikeastaan kolme. Yksi, kaarevamuotoinen on suoraan etelän puolella. Siihen ei aurinkoisena päivänä oikeastaan voi mennä, koska se on yksinkertaisesti liian kuuma paikka. Päivänvarjoa siihen ei ole hankittu siksi, että siihen myös tuntuvat osuvan kaikki maailman tuulet, eli varmasti varjo vielä eräänä päivänä lähtisi tuulen matkaan.

Tällä terassilla päivystävät kissat ja Rauha ihmettelee, miten kaiteelle pääsisi.

 

Okslahden puutarhan pelargoniat kukkivat ihanasti pihalla.

 

Marjoja olemme käyneet vähän katsastamassa jo metsässä. Mustikkaa on paikoitellen, jossain kyllä vielä vähän raakojakin. Omassa pihassa kasvaa tyrniä, mansikkaa, vadelmaa, puna-, valko- ja mustaherukkaa sekä karviaisia. Marjapensaita on yhteensä muistaakseni 11 ja lisäksi vadelmat. Niistä ei kyllä vielä tule juurikaan satoa, mutta vähän ovat jo päässeet kasvun alkuun nekin.

 

Punaisia verottavat myös linnut.

Valkoisia taitaa tulla eniten tänä kesänä.

 

Viime kesänä istutetuissa mustaherukoissakin on muutama marja.

Vadelmia on paljon, mutta ihan raakoja ovat vielä.

Keijunmekko on viimeisin Okslahdelta ostamani

ihana kesäamppeli. Sen voisi yrittää talvettaa.

Palavarakkaus aloittelee kukintaansa nyt.

 

Nyt vielä koiran iltapissatus ja yöunille! Alkava viikko tuo mukanaan paljon touhua. Huomenna haen muutaman ihanan kesäisen mekon, jotka löysin nettikirppikseltä. Perjantaina alkavat Ruukki Rock'n'Bike -festarit, joiden yhteydessä kilpailen Miss Garage Girl 2017-finaalissa. Äänestämään pääset tästä linkistä. Olen numero 7, kisan seniori. Jännittävä kisa tulossa, kaunottaria on mukana ja ihania naisia ovat kaikki. Itselleni kokemus on ainutkertainen, sillä en aio osallistua kisoihin enää. Nautin näistä kisoista ja mukaan pääsystäni, mutta en ole mikään ammattikisaaja. On suuri ilo ja kunnia olla tässä mukana kuitenkin, sillä olen selkeästi ylittänyt oman mukavuusalueeni rajat!

 

 

Hyvää yötä ja kauniin kesäistä alkavaa viikkoa!

 



 

 

Rauhaa ja sateita

Pitipä tänään lähteä kaupunkiin asioille ihan välttämättä, vaikka vettä satoi koko taivaan täydeltä. Varustauduin bussimatkaan ja kävelyyn oikein takilla ja sateenvarjolla, mutta pian huomasin, ettei siellä takki päällä kestänyt olla. Ilma oli todella hiostavan lämmin, vesisateesta huolimatta. Takki siis oli riisuttava ja sateenvarjo roikkui suurimman osan ajasta tarpeettomana käsivarrella. Aurinko tuli esiin, ihan vaan kiusallaan, jotta hikoiluttaisi vielä vähän enemmän. Ja kun tein sitten lähtöä takaisin kotiin, oli kamala kaatosade ja ukkonenkin kuului jyristelevän jossain kaukana.

Rauha pärjäilee jo hyvin tuollaisten muutaman tunnin reissujen aikana yksin kotona. Sehän on nyt reilut 10 viikkoa vanha, eikä sillä ainakaan vielä ole havaittavissa kummempia eroahdistukseen viittaavia oireita. Tai no, miten sen nyt ottaa. Tänään se yhtäkkiä alkoikin pissata sisään, vaikka tähän mennessä on pääosin tehnyt kaikki tarpeensa ulos. Lieneekö uhmaikä iskenyt, kun käytin ulkona, eikä pissannut, mutta saman tien sisällä piti matolle ja parketille lirutella. Hassu koira!

Who, me?

Sillä välin, kun Rauha täällä nukkui kissasiskojensa valvonnassa, kävin minä humputtelemassakin. Toki hoidin tarvittavat asiat kaupoissa, mutta sitten menin suosikkikahvilaani kahvittelemaan, ihan vaan itsekseni. Päätin, että olen sen ansainnut, kun olen ollut ahkera (laiska) ja tehnyt hommia (jättänyt ne tekemättä) oikein reippaasti. Mokkapala oli herkullinen, joten kannatti nautiskella. 

Kulmiksen kahvi ja mokkapala

Kauppareissulla poikkesin ostamaan sen kultsujen fb-ryhmässä mainostetun, imukupilla lattiaan kiinnitettävän lelun, jota Clas Ohlson myy. Siitä minulla ei nyt ole kuvaa, mutta tästä linkistä löydät sen tiedot ja kuvan. Lätkäisin sen kiinni kivilaattalattiaan ja siinä se myös tuntui hyvin pysyvän. Potkaisin siihen varpaani hetken kuluttua, eikä se todellakaan yhtään liikahtanutkaan. Hyvin toimii! Illalla tytär perheineen kyläili ja nuorempi poikakin oli täällä, joten Rauhalla riitti puuhaa. Heti vieraiden lähdettyä se huokaisi syvään ja kävi nukkumaan. Pentukoiran elämä on joskus rankkaa.

Rauha uupuneena

Vieraiden lähdettyä päätin alkaa kirjoittaa päivitystä molempiin blogeihini. Kuinkas kävikään? Hiiri lakkasi toimimasta. Ja yllätys, yllätys, myöskään kannettavan touchpad ei toiminut. Selvittelin kiukustuneena, mikä ihmeen häiriö siihen oli voinut tulla. Syy löytyi googlen avulla löytämistäni vanhoista MuroBBS-keskusteluista. Kissaneiti Selma, joka oli tassutellut jo aiemmin päivällä pariinkin otteeseen kannettavan näppäimistöllä, oli lukinnut touchpadin kaksoisnapsauttamalla sitä yhdestä kulmasta. On se taitava! Ei voi kuin ihmetellä, miten meidän huushollissa aina sattuu ja tapahtuu... Jaa mikäs ihme se nyt on, kun tämän lauman kanssa elelee? Huomenna lähden ostamaan uuden langattoman hiiren, sillä tämän kannettavan käyttäminen ilman sitä on minusta yhtä tuskaa.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Menetysten vuosi takana, uusi alku edessä

On kulunut taas luvattoman kauan siitä, kun viimeksi kirjoitin blogipostauksen. Olen laiminlyönyt tätä henkireikääni, jonka kautta olen löytänyt upeita, uusia kontakteja ja jopa ystävyyssuhteita. Olen monesti aikonut, suunnitellut ja yrittänytkin, mutta sehän ei vaan riitä. On ryhdyttävä tuumasta toimeen. Sen teen viimein tänään, vuoden 2016 ensimmäisenä arkipäivänä.

Meillä alkoi kevätlukukausi tänään Riihimäen kouluissa. Hyvinkäällä ja monessa muussakin paikassa lapset ja opettajat tietenkin myös saavat lomailla vielä loppiaisen yli. Olen kuitenkin mielelläni töissä, edelleen viihdyn hyvin ja nautin työstäni, vaikka helppoahan se ei aina ole. Voi sitä halausten määrää, joka odotti oven suussa aamulla, kun pikkuihmiset palasivat opettajan hoteisiin kouluun! Joka kerran läikähtää lämmin tunne sydämessä, kun näitä koululaisia mietin.

Rastaanpesästä tehty kukka-asetelma haudalla

Syksy oli uskomattoman raskasta aikaa. Ehkä elämäni raskainta, luulisin. Isäni sairasti melanoomaa ja vaikka se oli leikattu, tuli etäispesäkkeitä ensin suolistoon ja sitten tänä syksynä aivoihin. Syyskuussa isä joutui sairaalaan sisään ja jo silloin hän tiesi, ettei häntä voida parantaa. Ikää oli jo paljon ja kunto oli lähes 84-vuotiaalla heikko. Sairaudet olivat vieneet nopeasti liikuntakyvyn huonoksi ja viimeinenkin liikuntakyky katosi ensimmäisten sairaalapäivien aikana. Taistelua kesti kolmisen viikkoa. Istuin sairaalassa joka päivä, vaikka välillä isä ei avannut silmiäänkään. Toisinaan hän jaksoi jutella, vaikka en aina tiennytkään, mistä oli kyse. Sain myös syöttää hänelle päivällisaikaan sitä sairaalan ruokamössöä, jota vuodepotilaille syötetään.

Isäni, Matti Olavi Helminen

Sitten tuli se aamu, jolloin tuli pelätty soitto. Isä oli siirretty yksityishuoneeseen, koska kunto oli romahtanut. Ajoin sairaalaan vauhdilla ja huomasin, että hengityskatkoja oli jo siinä vaiheessa. Istuin siellä koko päivän, isäni vaimo oli paikalla myös. Setäni Mikko tuli iltapäivällä käymään ja sitten yhtäkkiä hengityskatkos olikin lopullinen. Pitelin kiinni isästäni, taputtelin rintaa ja yritin herätellä. Pyysin, että hän vielä hengittäisi, vähän edes. Ei. Se oli siinä. Hoitajat tulivat ja lääkäri totesi isäni kuolleeksi. Koko tilanne oli yhtä aikaa kaoottinen ja silti lempeä. Sitä ei osaa sanoin kuvailla. Helpotus siitä, että kipu ja tuskaisuus ovat nyt ohi. Yhtäkkiä isättömyys. Minä, lähes viisikymppinen orpolapsi! En uskonut, että se tunneskaala, jonka olen nyt käynyt läpi, olisi voinut olla näin voimakas.

Isäni siunattiin samaan hautaan äitini ja sisareni Kaisan kanssa. Lähes päivittäin käyn haudalla edelleen. Ikävä on kova. Eilen hain joitain isäni vaatteita itselleni. Aion tehdä tilkkupeiton hänen vanhoista kauluspaidoistaan. Otin myös flanellipaidan, jossa tai oikeastaan jollaisessa hänet muistan oikeastaan aina nähneeni. Sen puen päälleni, kun ikävä on pahimmillaan. Se on pehmeä ja lämmin.

Neuloin surutyöni yhtenä vaiheena sukat, jotka puin isälleni jalkaan. Ne olivat pöllösukat, koska intohimoinen luontoharrastaja isäni oli koko ikänsä ja erityisesti pöllöt siksi, että hänen mahtavat kulmakarvansa muistuttivat pöllövaarista.

Pöllösukat taivasmatkalle

Kulmakarvat kuten isälläni

 

Menetyksestä toipuminen on vasta alussa, mutta olen saanut sen käsittelyyn apua ja tukea Hyvinkään Mielenterveysseuran Kriisikeskuksesta. Olen saanut käydä keskustelemassa siellä ja olemme käyneet läpi niitä tunteita, joita olen kokenut. Käsittelen nimittäin vieläkin äitini ja sisareni kuolemaa, vaikka he kuolivat jo vuonna 1969. Siihen aikaan ei apua tarjottu, ei leskelle, joka menetti puolet perheestään, eikä lapselle, joka jäi kaksin isän kanssa. Lähipiiri piilotti surunsa ja yritti parhaansa mukaan tukea meitä. Minulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus, kaikesta huolimatta.

4-vuotias Henkku oli vakava

Vuoden loppuun tuli sitten vielä toisenlainen menetys. Paavo-kissamme, joka tuossa blogin bannerissakin komeilee, sairastui ja sen kunto romahti nopeasti. Sunnuntaina kissa ulkoili ja söi, maanantaina ei muuta kuin nukkui. Tiistaiaamuna löysin sen pissalammikosta lähes tiedottomana. Eläinlääkäri antoi piikin ja nyt meillä on yksi yksinäinen pikkukissa, Helmi, enää kotona. Paavon hauta kaivettiin kotimetsään, omalle tontille. Siellä hän lepää ison kiven alla. Kiven vieritti haudalle mieheni, jolle kissan menetys oli ehkä vielä rankempaa kuin minulle. Viisas mies oli Paavokin, joten kaksi viisasta miestä meiltä lähti syksyn aikana.

Stereokissoista isompi on poissa, Helmi suree.

 

Jotta ei vaivuta kaikki porukalla synkkyyteen, on huomenna luvassa jotain aivan muuta. Tämä oli tällainen "avautuminen", joka on ehkä minulle enemmän tarpeen, kuin lukijoille. Uuden vuoden aluksi raotin sydäntäni, joten nyt tiedätte, missä tämä emäntä on ajatuksissaan. Huomenna tulossa iloa ja valoa, leikinomaisissa tunnelmissa ja käsitöiden parissa. Mukavaa alkanutta viikkoa!

 

 

Kaikkea hyvää lukijoilleni vuonna 2016!

 

 

Vappu meni, värit tulivat

Vappu tuli ja myös meni. Meillä on tapana viettää vappua mahdollisimman vähällä "viettämisellä". Emme harrasta simaa tai munkkeja, emme myöskään muita juominkeja, enkä itse enää juurikaan viitsi edes ylioppilaslakkiani esiin kaivaa. Yksi perinne meillä kuitenkin on. Menemme katsomaan mopojen ja moottoripyörien kulkuetta, joka ajaa keskustan läpi ja ryhmittyy sitten kirjastoaukiolle ihasteltavaksi. Tänä vuonna järjestelyvastuu oli ilmeisesti siirtynyt uudelle järjestäjälle, sillä homma ei ihan pelannut entisten vuosien malliin. Liikennevalot pätkivät nyt kulkueen kulkua, kun ne aikaisemmin on laitettu kulkueen tullessa pois päältä. Keulilla on yleensä ajanut poliisin "maija", mutta nyt ei poliisia näkynyt. Ennen kulkueen ilmaantumista keskustaan, paikallinen moottoripyöräjengi teki pienen läpiajon ja poliisikin pyöri paikalla, mutta h-hetkellä heitä ei näkynyt.

Kulkue matkalla

 

Muutoin vappu sujuikin sitten lähinnä kotona, sillä vatsatauti saavutti meidän huushollin viikonlopun aikana. Ensin oli vuorossa isäntä. Minulle se iski vasta sunnuntai-iltana. Isännän valitellessa oloaan, minä ompelin. Luokkaan tuli ommeltua uudet verhokapat kirppikseltä löytyneestä Unikkokankaasta. Ystävän keittiöstä löytyi vielä lisäksi melkein kolmemetrinen kappa, josta värkkäsin tähän lisäpätkän. Saa nähdä, joko kapat yhteensä riittävät ikkunaan... Kaikki kangas meni, virheineen päivineen, mutta onko se nyt niin tarkkaa, vaikka jokunen värivirhe joukossa olisikin. Muutakin kivaa ompelin.

 

Pikku-Piltin Ruskamekon kaavalla olen tehnyt tyttärelle ja hänen tyttärelleen mekot, mutta itselläni ei ollut vielä yhtään tällä kaavalla tehtyä. Nyt kokeilin viimein oikein kunnon väri-iloittelua, kun eräässä yllätyspaketissa tuli sopiva määrä tätä raikasta pallokangasta. Valitettavasti olen unohtanut kuosin nimen. Ruskamekon kaavassa on korkea savupiippukaulus, jonka jätin pois. Kesäisemmän se ainakin tästä teki, kun vaan käänsin peittarilla kaula-aukon reunan. Helma on ommeltu pussiksi kuminauhakujaa käyttämällä. Pussihelmat eivät oikein ole olleet minun juttuni, eivätkä nämä kirjavat kuositkaan, mutta tämä on kuitenkin aika kiva. Kyllä se ainakin kotiasuna varmasti tulee käyttöön.

 

 

Ruskamekon kaavalla itselle

 

 Pikkuneidille, mummun prinsessalle on odottamassa vaikka mitä kankaita. Tämä heppakuosi on minusta kivan erilainen. Ei aina sitä pinkkiä tai punaista. Sinisen sävyt valkoisella pohjalla ovat raikkaita ja vaalealle suomalaislapselle oikein sopivia. Tämä kaava oli testissä ekan kerran, mutta minusta se näyttää aika hauskalta. Vielä kun tyttönen testaa sen sopivuuden, voin käynnistää tehtaan ja ommella näitä lisääkin.

Peplum, 98cm pikkuprinsessalle

 

 Helmi viettää kohta 1-vuotispäiviään, mutta on edelleen  pikkuinen ja hoikka kissa. Paavo oli kyllä jo tuossa iässä melkoinen kollipoika. Helmi leikkii ja jos kukaan ei hänelle ala leikkikaveriksi, hän keksii ihan omia leikkejään. Tässä eiliseltä kuva, jossa Helmi halailee meidän kuopuksen vanhaa unikaveria, Ilmoa. Kivasti näytti myös Ilmo halaavan takaisin.

Helmin uusi ystävä

 

 Onnistuin muuten viimein saamaan käsiini pienen palan tätä ihanaa Maijat-kuosista joustocollegea. Siitä riittää aika hyvin meidän pikkuneidin vaatteeseen, ehkä juuri tuolla edellä mainitulla peplum-kaavalla. Minusta tämä on vaan niin ihana kuosi. Pikkuiset, punaposkiset tyttöset näyttävät vähän ujoilta ja tekevät tuttavuutta keskenään. Ihan kuin oikeassakin elämässä. Pala löytyi Fb:n kirppisryhmän kautta. Olen niin tyytyväinen tähän löytööni!

Pitkään ja hartaasti metsästetty kuosi

 

Tässä vielä loppukevennys viime viikon vapputeemalla! Kyllä on aikaa kulunut tuostakin päivästä...

Retropläjäys vuodelta 1985...

 

 

 

Syksyn ompelusatoa, kissoista puhumattakaan!

Olen ollut piiiiitkään tauolla blogimaailmasta, sillä näyttää siltä, että muutama viikko on taas hurahtanut ohi melkoisella vauhdilla. Työkiireitä olisi hyvä syyttää, samoin noita kaikenlaisia harrastuskiireitä, mutta ei, olen vain ollut laiska istahtamaan tähän läppärin eteen naputtelemaan. Myönnetään ja pyydänkin anteeksi teiltä lukijoiltani, etten ole teitä höpinöilläni häiriköinyt aikoihin.

Olen kyllä ommellut vähän kaikenlaista, niin itselle kuin pienille ihmisillekin. Osa on jo lähtenyt eteenpäin, enkä kaikkea olen edes kuvannut. Ompelin kuitenkin itselleni takkia tässä viime viikon perjantaina ja sehän jäi sen parin tunnin jälkeen tähän vaiheeseen... Muuten on valmista, mutta tuohon tuulilistaan ja hihojen tamppeihin pitäisi laittaa nepparit. Alkuperäisessä mallissa oli napit ja napinlävet, mutta kun sain päähäni, että haluan nepparit, niin yritän nyt löytää sopivat, vaikka vaikeaa se on. Paikalliset olen jo tutkinut, samoin naapurikaupungin Eurokankaan ja Pienen Nappikaupan. Huomenna vielä yksi paikka täällä meidän kaupungissa, nimittäin Kangastukku. Toivon hartaasti, että siellä olisi Prymin neppareita, ettei tarvitse lähteä Helsingistä etsimään. Haluan siis mustat tai tummaa metallia. Ei kiiltäviä, eikä kuparinväristä. Kauluksen reunaan tulee sirkat ja nyörikuja nyöreineen. Sitten se on ihan valmis!

Kangas pitää kevyesti vettä, mutta ihan kunnon sadetakki tämä ei ole. En teipannut saumojakaan, sillä nurja puoli on trikoota, joka on ikään kuin kiinni tuossa ulkoilukankaassa. Siinä on syvät taskut edessä ja kauluksen sisäpuolelle laitoin ohutta mustaa mikrofleeceä. Mikä parasta, tähän mennessä en ole vielä ostanut tähän mitään. Nepparien hinnalla tulee tämä takki valmiiksi. Pala on saatu ystävältäni Sannalta ja vetskari, langat, fleecepala ja nyöri + pari sirkkarengasta löytyivät omista varastoistani. Tätä tehdessäni ajattelin kohta alkavia viileitä syyspäiviä ja välituntivalvontoja, joissa pyörin pihalla oppilaiden kanssa kolmesti - neljästi viikossa. Osallistun leikkeihin ja välillä joku könyää sylissä, joten takin pitää olla riittävän väljä ja huoleton. Tämä toivon mukaan on.

Malli on Allt om Handarbeten

Sömnadsmagasin 3/2010 -lehdestä.

Näyttää hiukan ryppyiseltä...

 

 

 

 Ehdin viikonloppuna ommella myös tunikan. Se on malli,  jota olen aiemminkin halunnut kokeilla. Twisted Knotissa on nimensä mukaisesti etukappaleet ristissa, kuin solmussa edestä. Tämä on toteutettu jostain vanhasta varastostani löytyneestä palalaarista onkimastani viskoosielastaanista. Versio on nyt testattu ja käytössäkin se on jo ollut. Nyt tosin tiedän, että se on aika avoin, joten mustaa toppia olen pitänyt alla, ettei paljastu liikaa. Takana olevan ihmeellisen härpäkkeen, liehukkeen tai mikä se nyt onkaan, jätän ilman muuta jatkossa pois. Sen virka on olematon ja se ei oikein näytä kivalta minusta.

Malli Ottobre Woman, Twisted Knot

 numerosta 2/2013.

 

Etuosan malli on kiva, varsinkin rintavalle.

Takana vyötäröllä on ylimääräinen härpäke...

Täällä on muutenkin tapahtunut mukavia! Kissamme Paavo, 10-vuotias leikattu kolli, adoptoi itselleen suloisen tyttären tuossa elokuulla, viikko poikani häiden jälkeen. Pikku pentu oli tullessaan n. 13 viikkoinen. Kovasti se kasvaa ja kehittyy, oppii uusia koiruuksia, pomppii ja temppuilee, hakeutuu syliin ja on aivan hulluna Paavoon. Paavo ei ole ihan niin hullaantunut ollut, mutta nykyisin Paavo voi vapaaehtoisesti vähän haistella pentua, nukkua sen lähellä ja jopa parina päivänä Paavo on sen selkää ja niskaa nuollutkin.

Yhdessä syödään!

Näin lähekkäin jo nukutaan.

 

Ensimmäisestä kuvasta näkyy hyvin, miten pieni Helmi on Paavon rinnalla. Se on kuin kirppunen! Toisessa ne jo mukavasti köllöttelevät yhdessä! Helmi on kovasti myös meidän ihmisten perään, roikkuu varsinkin minussa ja nukkuu yönsä minun päälläni maaten. Kun käännän kylkeä, se humpsahtaa patjalle ja sitten siitä kiipeää lonkkaani lämmittämään uudelleen. Hassu otus!

 

Ihailemani Gertien uusi kirja on painotuore tuotos, jonka olen selannut ja osin lukenutkin jo innolla. Sain sen Suomalaisen kirjakaupan kautta jo ennen virallista ilmestymispäivää, mikä oli valtava yllätys. Ilmeisesti se oli yllätys myös Gertielle, joka ihmetteli sitä blogissaan tässä viime viikolla.  Mieluisia malleja on monta ja ompelukoneelle se tietääkin töitä lähiaikoina... 40- ja 50-lukujen muoti on niin valloittavan naisellista, että se on vienyt sydämeni täysin! Tai no, kissat ja lapsenlapset ja ja ja... Onhan sitä muutakin ihanaa, mutta kirja on tutustumisen arvoinen kaikille! Kuvassa myös Gertien edellinen kirja, jonka myötä olen lopullisesti hurahtanut vintage-tyyliin...

 

http://www.blogforbettersewing.com/2014/09/its-here-gertie-sews-vintage-casual.html

 

Tässä linkki Gertien ihanaan blogiin, jota seuraan säännöllisesti. Postauksessa Gertie esittelee uuden kirjansa ja blogin kautta löytyvät tiedot myös edellisestä kirjasta!

 

Suosikkikirjani!

Loppukevennys, Helmi tikapuilla, eli keittiökiipeilyä!

 

Mukavaa lähestyvää viikonloppua, ystävät hyvät!

 

 

Yhtä sun toista ja kaikenmoista!

Olen ollut laiska blogin suhteen jo muutaman viikon ajan. Pikkuisen tekee mieleni puolustautua, sillä ihan oikeasti elämä on ollut elokuun puolella melkoisen hektistä. Ensinnäkin työt alkoivat, kun uusi kouluvuosi käynnistyi. Ensimmäisen kouluviikon jälkeen huomasin olevani ihan eri tavalla väsynyt, kuin lomalla, joten blogin pariinkaan en sitten jaksanut illalla siirtyä.

Toinen iso juttu, oikeastaan se kaikkein isoin, oli esikoisen ja hänen morsiamensa ikimuistoinen hääjuhla, jota vietimme 16.8. lauantaina. Oli aika iso juttu äidille, kun sai olla näkemässä komean ja rakkaan poikansa kävelevän alttarille yhdessä rakastamansa naisen kanssa. Meille tuo miniä on mieluinen ja rakas! Mukana häissä olivat myös pojanpojat, jotka valloittivat pienissä saketeissaan häävieraat. Onnellinen päivä!

Susanna Sorvisto toimi hääkuvaajana ja tässä hänen ottamansa kuva perheestä

 

Suloiset sulhaspojat Susanna Sorviston kuvassa.

 

Sunnuntaina häähumu oli sitten takana päin ja oli aika palailla normaalielämään. Jotenkin saimme hoidettua kaikki hommat ja niin sitä sitten palattiin tämän viikon alussa arkeen. Nuoripari lähti maanantaina häämatkalle viikoksi. Torstaina kuopukseni oli leikkauksessa, tosin ihan vaan päiväkirurgisessa toimenpiteessä, jossa suoristettiin nenän väliseinä, parannettiin poskionteloiden "tuuletusta" ja katkaistiin vielä kielijänne. Nyt poika on edelleen meillä täällä toipumassa, koska yksinasuvan ei ole hyvä olla leikkauksen jälkeen ihan omin nokkinensa kotonakaan. Häämatkalla ei myöskään ollut kaikki mennyt ihan nappiin, sillä siellä nuori aviomies poti vatsavaivoja ja joutui sairaalaan. Mamma täällä huolissaan pyöriskeli viime yön. Onneksi nyt on päässyt sairaalasta hotelliin toipumaan.

 

Sitten vielä pieni, mutta suloinen uusi perheenjäsen! Meille muutti tästä läheltä kissavauva, Helmi, joka on 12 viikkoa vanha! Kyllä se on sitten suloinen, voi hyvänen aika! Olen aivan myyty. Jännitin Paavon ja Helmin ensimmäistä kohtaamista, sillä pelkäsin, ettei tuo iso kollikissa hyväksy uutta kissaa. Mutta Paavo olikin hyvin utelias ja kiinnostunut Helmistä, eikä ollenkaan vaikuttanut siitä ärtyneen, että pikkuinen oli ilmestynyt taloon. Helmi sen sijaan pelkäsi Paavoa niin, että meni ihan korkealle kaarelle, kaikki karvat pystyssä ja häntä pörrössä. Paavon hiippaillessa sitä haistelemaan, Helmi päästi niin kovan naukaisun, että Paavo säikähti ihan kauheasti! Sitten Paavo siirtyi kauemmas tarkkailemaan Helmiä. Jonkin aikaa sitä katseltuaan, Paavo päätti lähteä ulos. Meni kuulemma polttamaan sikarin, kuten ystäväni totesi. Nyt Helmi tutustuu pöydän alla olevaan maailmaan, eikä juurikaan uskalla mihinkään liikkua. Eteisessä se vähän käväisi, mutta pelästyi peilistä näkyvää kuvaansa ja naukaisi taas. Antaa Hempukan nyt totutella, sillä se on kyllä vielä ihan vauva!

 

Meidän Helmi on todellinen helmi!

 

Nyt sitten pitää opetella kahden kissan kanssa elämään. Toivon, että niistä tulee parhaat kaverit, eikä Helmi pelkää enää myöskään meitä ihmisiä. Nyt se ei tule vielä syliin, eikä halua, että siihen kosketaan. Olen makoillut sen kanssa lattialla ja olemme sulkeneet hitaasti silmiä ystävällisyyden merkiksi, kuten kissat tekevät. Ehkä se sitten vähitellen tottuu!

 

Mukavaa viikonloppua ystävät, hyvät!

Palaillaan ompelujuttuihin ja muutamiin kivoihin tuunauksiin pikapuoliin!

 

 

 

Valamon kissat

Vietin kesäkuun alussa muutaman päivän siellä itänaapurissa, Valamossa. Kyseessä oli ensimmäinen Venäjän matkani, mutta toivon mukaan ei viimeinen. Menetin nimittäin sydämeni Laatokan ihanalle Valamon luostarille ja sen lukuisille sivuluostareille, eli skiitoille. Toivottavasti pääsen sinne uudelleen kesällä. Pääkirkko oli isojen rakennustelineiden peitossa, mutta sisältä täysin käytössä. Pieniin kirkkoihin skiitoissa ei kaikkiin päästetä vierailijoita, eikä naisia. Naisilla pitää olla kirkoissa huivi hiusten peittona ja hame, joka peittää polvet. Huiveja ja hameita saa lainata portilta tai kirkon ovelta.

Lada portin pielessä, paikallisväriä...

Matka alkoi täältä kotikaupungistani tilausajobussilla. Ylitimme rajan Vainikkalassa ja suuntasimme Laatokan ympäri kohti Sortavalaa. Tiet olivat surullisessa kunnossa, täynnä kuoppia ja vaarallisia mutkia. Matkalla Sortavalaan näimme teiden varsilla paljon ristejä, kukkia ja kynttilöitä. Perillä Sortavalan Seurahuoneella vietimme ensimmäisen yön. Ulkoa päin hotelli Seurahuone oli surullisen näköinen, mutta huoneet olivat juuri remontoidut, puhtaat ja raikkaat.

Sortavalasta nousimme laivaan, joka vei meidät Valamoon. Valamossa vietimme pari päivää ja yhden yön. Kuvasin paljon, silläkin uhalla, että kuvien laatu nyt on mitä on... Erityisesti kuvasin tietenkin nähtävyyksiä, kuten kirkkoja yms. mutta myös kissoja, joita kuljeksi vapaana kukkapenkeissä köllötellen ja pensaissa piileskellen.

 

 

Toisen päivän iltana suuntasimme Valamosta laivalla Käkisalmeen, jossa vietimme seuraavan yön. Käkisalmessa ehdimme käydä pienen iltalenkin ennen nukkumaan menoa, muuten kaupunki jäi tutkimatta.

Suloinen pörröhäntä, uninen ja raukea...

 

Varjossa on hyvä makoilla, tarkkailla maailman menoa...

 

 

Viimeisenä päivänä suuntasimme Viipuriin ja sieltä taas kotimaan rajalle. Ihanalta tuntui, kun mukana olleet vanhemmat ja kokeneemmat Venäjän matkaajat kajauttivat heti rajan ylityksen jälkeen laulun: "Kotimaani ompi Suomi, Suomi armas synnyinmaa..."