Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Sunnuntai-illan sekoilut pihassa

Pihalla olen, tai oikeastaan olen ollut pihalla, lähes kaiken päivää. Toki kävimme ensin kaupungissa, kirpputorit piti taas tarkistaa... Mutta sitten olenkin käynyt sisällä vain nukkumassa päiväunet ja puuhaillut muuten pihassa. Kirppikseltä mukaan lähti kaksi kivaa kynttilälyhtyä kolmella eurolla yhteensä. Lisäksi kävin yhdestä puutarhamyymälästä pari murattia takkahuoneen terassille, nekin yhteensä kolme euroa. Ei siis paha ollenkaan! Lisää pihakuvia alkuviikosta...

Kukontöyhtö istuu rappusilla
 
Amppelitomaatti rehottaa varaston kulmalla

Koristetupakka pyöräilee nurkalla

Keltainen kirsikkatomaatti asuu ämpärissä

Amppelitomaattia näyttää tulevan paljon!
 
Nämä olivat tällaisia puhelimella napsittuja pikaräpsyjä taas. Huomenna otan valoisalla lisää kuvia, mm. raivaamastani ruusupenkistä, jossa jotain kummallista onkin tekeillä... Ruusunnuput siellä pilkottavat jo ihanaa pinkkiä! 
 
Huomenissa suunnitteilla parin kaatopaikkakuorman vienti paikalliselle jätteidenvastaanottoalueelle. Sinne viedessä on fiksua lajitella niin, että ilmaiseksi vastaanotettavat viedään omana kuormanaan, eli niitä ei punnita sisään ajaessa. Maksullinen sekajäte taas omana kuormanaan, sillä siitä vaan me suostumme maksamaan, mikä on oikeasti maksullista. Näin tarkkoja meillä ollaan, mutta mikäpä siinä, kun tästä alle vartin automatkan päässä tuo vastaanottopiste sijaitsee. Se on siis reilussa tunnissa hoidettu, vaikka pari keikkaa teemmekin.  
 
 
 
 
 
 

3 kommenttia:

  1. Fiksun kuulloinen kaatissysteemi teillä. Mun puhelimella tulee aivan surkeita kuvia, ei ollenkaan näin hienoja!
    Mukavaa viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!