Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kivenpyörittäjän piha

 
Kesän ensimmäinen ihkaoikea lomapäivä kului enimmäkseen pihahommissa. Mies oli tietenkin töissä, joten kaverina oli vaan meidän Paavo-kissa. Paavosta on kyllä kovasti seuraa, sillä se juttelee ja osallistuu täysin rinnoin kaikkeen, mitä meillä puuhataan. Tänäänkin se kulki perässäni ja valitti hitaasta tahdista tai liian pitkälle kävelystä heti, kun vaan aihetta oli. No, hyvä piällysmies se on!
 
 
Lähtötilanne oli siis tässä. Grillin ympäristön kuiva rinne.

Ja tässä tämänpäiväinen sähellykseni.


Kivet olen siirrellyt pihan eri puolilta, pellon reunasta ja osin pelloltakin.
 
Kaikki kasvit on siirretty jostain muualta, eli mitään ei tähän ole nyt ostettu. Pensaat ovat keijuangervoja, jotka on kertaalleen istutettu ja siirretty pois viemärityön tieltä. Ne olivat ihan vaan juurakot paljaana pitkän aikaa ja pelkäsin niiden jo kuolleen. Mutta hyvin ovat lähteneet kuitenkin nyt vihertämään. Sitten siinä on mehitähtiä, suikeroalpia, peittokurjenpolvia, maksaruohoja, sormustinkukkia tuolla ihan takana ja jotain sellaista kivikkokasvia, joka kukkii aniliininpunaisena. Olen autuaasti unohtanut sen nimen, joten ehkäpä on syytä selailla vähän puutarhakirjoja.
 
Leikkimökki on ollut vähäisellä tai lähes olemattomalla käytöllä viime vuodet. Pojanpojat eivät siitä ole kovin kiinnostuneita olleet, mutta nyt tuo meidän kesällä kolme vuotta täyttävä pikkuprinsessa osoittaa selvää mielenkiintoa mökkiä kohtaan. Hän jopa kehuskeli, että se on hänen talonsa. Mikäs siinä, laitetaan mökki leikkikuntoon! Puita kaadettiin tässä viikko vai kaksi sitten, joten mökki ei enää olekaan ihan puiden keskellä. Sen vieressä on muinoin ollut pieni kukkapenkki, josta löysin kuin löysinkin vielä neljä pionin alkua ja yllätyksenä kurjenmiekkoja, joita en edes muistanut siellä koskaan olleen. No nyt ne pitäisi tietenkin sieltä siirtää parempiin multiin, kunhan tässä ehdin uuden kukkapenkin niille perustaa. Kivien pyörittäminen ja kantaminen jatkuvat kuitenkin lähipäivinä. Nyt on lihakset niin kipeinä, että tietää tehneensä töisä, kun olen itse kaikki kivet tuonne siirtänyt ja lisää aion siirtää tiistain aikana. Tehtävää hankaloitti kottikärryjen rikkonainen rengas, joten kärryt eivät olleet käytössä. Uusi rengas olikin eri kokoinen, eli vanhan akseli ei siihen sopinut. Huomenna uusi yritys. Kohta on kärryt taas käytössä.
 
Leikkimökin vierestä tein löydön:
 Kurjenmiekkahan täällä kasvaa vanhassa kukkapenkissä!

Samaisessa entisessä penkissä on neljä pionin alkua myös!

Terassikalusteiden pesu oli myös ohjelmassa.
Paavo valtasi tuolin, joten sen aikataululla mentiin taas.
 

Rodot alkavat kukkia. Tässä Pekka!

Tässä Helsingin yliopisto-lajike!
 
Pihatyöt ovat kyllä kivoja ja rentouttavia, mutta kyllä todellakin huomaa töitä tehneensä. Pihan takia tästä kodista tulee olemaan vaikea luopua! Ehkä sitä tuskaa voisi lievittää  pienenpieni siirtolapuutarhamökki, jossa voisi pientä pihaa hoitaa sydämensä kyllyydestä. Tässä on piha aivan valtava, lisäksi peltoa ja metsää. Joten hommaa riittää kaiken aikaa. Olen tässä asiassa myös vähän sellainen tuurilla ja tuulella käyvä, eli välillä teen ihan hulluna töitä, välillä ei synny mitään... Nyt oli hyvä päivä ja toivottavasti sellaisena jatkuu myös!
 

2 kommenttia:

  1. Hienon kukkapenkin olet tehnyt...Paavon avustuksella..:))

    VastaaPoista
  2. Tulinpa kurkkaamaan sinun urakointiasi :D Melkoinen projekti - olet saanut tosiaan lapiota heilutta ja kiviä pyöritellä, mutta hyvälle näyttää ja kun kasvit vielä kasvavat, niin aina paranee.
    Miulla seurana on ollut meijän koirakoiralainen. Lapiollinen multaa - frisbeen heitto koiralle, lapiollinen taas ja frisbeen heitto - vaan eipä tarvinnut yksin huhkia ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!