Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Vaatteita poikasille

Mummun pikkupojat, kohta 7- ja 9-vuotiaat lähtevät reissuun huomenna. Vaatetta piti varata kunnolla, sillä nyt sää ei ainakaan vielä suosi matkalaisia. Mummukin päätti kantaa kortensa kekoon ja ommella poikasille jotain matkavaatetta, josta sitten voisi olla hyötyä myös lomareissun jälkeen.

Molemmille ompelin peruscollegehousut. Lisäksi tein pitkähihaiset, raidalliset t-paidat ja ruutucollarista, joka on maannut varastoissani jo liiankin kauan, ompelin molemmille hupparit. Nyt vaan toivon, että ovat sopivia saajilleen. Kaikki muut ovat keskenään erivärisiä omistajan löytymisen helpottamiseksi, mutta huppareihin tein eron ainoastaan resoreiden, hupunvuorin ja vetoketjun avulla. Isommalle tuli tummansiniset, pienemmälle vaaleammat siniset.




Tosi paljon sainkin huppareihin erilaista ilmettä värin muutoksella. Muuten, nuo pienemmän housut ovat meleerattua harmaata, ei vaan minun näytölläni ainakaan näytä ihan siltä. Toivottavasti näen sitten myöhemmin kuvista, ovatko vaatteet sopivia. Kirppikseltä mukaan lähti eilen myös nuoremmalle tuulitakki kolmella eurolla. Kunnon ulkoiluvaatteitahan tarvitaan aina.

Hyvää lauantai-illan jatkoa ja suloista sunnuntaita!
 


2 kommenttia:

  1. Ihanat hupparit, todella kivannäköiset ja sopivan erilaiset keskenään :)

    Kyselit blogissani, miten pääsee seuraajaksi. Sitä tässä olen yrittänyt etsiskellä, miten sellainen blogiin saadaan lisättyä, osaatko sinä neuvoa?

    Henttu - Siksakkia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lukijaksi voi liittyä - toivottavasti! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!