Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Terveiset t-paitatehtaalta!

Ompelukone ja saumuri ovat tänään laulaneet iloisesti! Yritän yhtä aikaa saada vähän uudistusta mitättömään kesävaatevarastooni ja samalla kuluttaa pois pitkään kaapissa marinoimani trikoot. Nyt sitten valmistuikin peräti neljä paitaa kerralla. Kiva tehdä tavallaan sarjatyönä, vaikka vain kaksi näistä on samalla kaavalla. Teen mielelläni niin, että  leikkaan kerralla useamman vaatteen ja ompelen ne sitten myös yhdellä istumalla valmiiksi.

Ensimmäinen, tunikamainen paita on ommeltu EK:n palalaarista joskus Sanomatalon aikaan ostamastani, ehkä jotenkin merihenkisestä puuvillalycra -palasta. Sen kaava on Ottobre Woman lehdestä 5/2013. Koska trikoota oli vain tuo pala, muokkasin kaavaa lyhyemmäksi ja hihoja myös lyhensin. Kuosi on sinänsä tässä trikoossa minun mieleeni, sillä se ei ole vain pelkkä raitakuosi. Siinä on punaisella jotain ihan random-tekstiä ja lisäksi alla vielä hennon vaaleansinisellä pitsikuvio. Merihenkisyyden lisäämiseksi kanttasin pääntien punaisella, jotta se korostaisi kuviota.

Autumn Mood, muokattuna

Tekstipainatus sekä himmeästi kuultava pitsipainatus

Seuraava paita on myös Ottobre Woman lehdestä, numerosta 2/2014. Mallin nimi on Solid Green. Trikoo tässäkin paidassa on jo vanhaa varastoa. Olen sen joskus jostain Stockan kangasosastolta vuosisadan alkupuolella (!?!) ostanut. Se on viskoosilycraa ja sellaisena tosi joustavaa. Kuosi on aika voimakas, mutta silti punavalkoisena ihan raikas. Tässä mallissa punainen resorikanttaus pääntiellä, joka on kevyesti v-aukkoinen. Kiva pieni poimutus tuohon eteen syntyi Framilonia käyttäen. V:n kärki on helppo ommella pienenä muotolaskoksena kanttaukseen.

Teeppari nro 2.

Yksityiskohta pääntieltä

Teeppari nro 3.
 
Toinen paita syntyi jollain omalla, vuosia sitten piirtämälläni kaavalla, joka on pääntieltä laajempi ja 3/4 -hihainen, aika istuva malli. Tässä myös kanttaus pääntiellä punaisella resorilla. Nyt olen kuluttanut tuonkin kankaan kaapistani pois, viimeinkin!
 
Neljäs paita on myös Solid Green kaavalla. Tämän trikoon, joka myös sisältää lycraa ja joustaa melko hyvin. Tässä mustavalkoisessa trikoopaidassa käytin kanttauksena mustaa, ohutta resoria. Samanlainen muotolasko v:n kärjessä syntyi myös tähän, Framilonilla poimutettuun pääntiehen.
 
Mustaa ja valkoista, teeppari nro 4.

Poimutus pääntiellä.
 
Nyt olenkin aikeissa pitää pienen ompelutauon ja alkaa siivoilla vähän. Imuria pitäisi näyttää nurkille, joissa seikkailevat villakoirat haukkuvat iloisesti. Kissa nukkuu sikeästi, eikä paljon korvaansa lotkauta, vaikka kuopukseni tuli lomalla käymään täällä, kotonaan. Hassua, miten vieläkin ajattelen, että hänellä on täällä koti ja sitten on se oma koti. Puolitoista vuotta hän on jo asunut muualla, vaikka käykin viikoittain täällä.
 
Suunnittelen parhaillaan farkkujen muokkausta leveälahkeisista vähän vajaamittaisiksi, vetoketjulahkeisiksi kesähousuiksi. Kirppisfarkut on jo lyhennettu ja sivusaumat on ratkottu, mutta vetoketjut vielä puuttuvat. Haluan metalliketjut ihan vaan ulkonäön vuoksi. Pitänee poiketa ostamaan, kunhan käyn kaupungissa.
 
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
 
 

1 kommentti:

  1. voi, ihania t-paitoja olit ommellut! Omatekoisista saa aina mieluista ja yksilölliset vaatteet.
    Riemukasta kesän jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!