Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

tiistai 24. syyskuuta 2013

Blogistaniasta omiin projekteihin

Oletko huomannut, että Blogistania-ohjelmasarjasta on nyt käynnissä toinen tuotantokausi?  Tänään, tiistaina 24.9. esitetyssä jaksossa tutustuttiin Parolan aseman Katja Rinkiseen. Katja on ehtymätön ideanikkari, ainakin blogistaan ja kirjoistaan päätellen. Olin taas kerran ihan myyty, kun näin hänet omassa ympäristössään puuhailemassa!

Blogistaniassa on luvassa myös paljon muita mielenkiintoisia bloggaajia blogeineen. Täältä löydät tarkemmat tiedot siitä, mitä ihanaa onkaan luvassa syksyn mittaan. Nyt on mukana myös Lihastohtori, jonka tiedän kiinnostavan myös isäntää. Tosin se on vasta viimeinen jakso, joulukuun alussa. Paljon mutakin mielenkiintoisia blogeja luvassa kuitenkin jo ennen sitä jaksoa, joten merkkasin tämän ohjelman kalenteriin joka tiistaille klo 19.30!

Flunssa on nyt selätetty, ainakin luulen niin! Tänään on todella energinen päivä ja nautin olostani ihan täysillä! Silloin huomaan, että lähtee aina käyntiin armoton tarve laittaa kotona kaikkea kivaa ja myös tuunaus ja ompeluprojektit pyörähtävät eteenpäin iloisesti!

Viinilaatikoita metsästelen, jos tulee vastaan jossain.
 
Minulle voi tarjota ylimääräisiä puisia viinilaatikoita, jos niitä nurkissa pyörii... Olen kysellyt Alkostakin, mutta eivät osanneet oikein sanoa mitään. Käytän näitä säilytyslaatikoina, koska ovat hauskan karkean näköisiä. Myös muut puulaatikot ja vastaavat kiinnostavat kovin. Toki maksan, jos joku näitä tarjoaa,ei niitä tarvitse ilmaiseksi antaa. Isäntä sanookin, että olen kehittänyt "laatikkopakkomielteen", niiden monien muiden pakkomielteiden lisäksi, joita minä osittain olen jo tunnustanutkin... Jos tiedät, keneltä tai mistä näitä saisin lisää, vinkkaa, please!
 
Tilkkupeittokankaat keräilyssä
 
Kerään edelleen myös kankaita tilkkupeitteisiin. Siis monikossa, sillä tässäkin on yksi satsi tulossa pikkuprinsessan huoneeseen, yksi miehen työhuoneen vierasvuoteelle päiväpeitoksi ja ainakin yksi muu peite, joka ehkä tulee oman työhuoneeni sohvalle torkkupeitteeksi. Eri asia on, koska ja millaiset niistä lopulta tulevat. Tykkään kovasti aika yksinkertaisista malleista, sillä kauniit kankaat ovat ihania katsella ihan vaikka vaan tasaisen kokoisina ruutuina. Toki hienot blokitkin houkuttavat, mutta ehkä sitten eläkkeellä palaan niihin. Ja niihin kymmeniin muihin projekteihin, joita olen suunnitellut eläkepäivien iloksi. Sinne on kuitenkin vielä matkaa, sillä työvuosia on vielä pitkään edessä.
 
Täytyy myös innolla kertoa, että tämän päivän kirppiskierros tuotti ihania tuloksia! Prinsessalleni, joka pian aloittaa päivähoidossa, löysin ihania vaatteita taas. Uudet ulkohousut, uuden haalarin, muutamia hanskoja ja pipon. Itselle löysin yhden tuunattavan lasikannellisen laatikon, (Haa! Laatikkonainen täällä!) mustan villatakin, Jackpotin mustan mekon, hartiahuivin ensi kesän tilaisuuksiin, askartelutarvikkeita ja, anteeksi, anteeksi, anteeksi, ostin myös lankaa, kun kerran halvalla sain... Kolme vyyhtiä Floricaa, 300 grammaa, alle vitosella. Saanko anteeksi?
 
Tämä täytyy maalata ja tekstistä tulee vähän napakampi...
 
Huiminta ja minua eniten ilahduttanutta oli kuitenkin se, että kirppiksellä minua odotti ihan täydellinen, juuri minun näköinen talvitakki! Se on musta, reipas, reilun kokoinen, eli alle saa myös vaatetta, se on siis vaan niin ihana! Ei näytä käytetyltä, eli siis on ihan uutta vastaava, puhdas ja siisti! Mikä onnenpotku! Maiharit tai biker bootsit ja tämä takki! Ah, niin minua, niin minua! Edelliset kaksi talvitakkia ovat kirppislöytöjä myös ja täysin toimivia ovat olleet tähän asti. Ja vieläkin aion niitäkin käyttää. Kyllä kierrätys on ihana asia, sillä tässä taas nähdään, kuinka toisen "romu" on toisen aarre!
 
 
 

1 kommentti:

  1. Minulta on mennyt täysin ohi, että Blogistaniasta on alkaneet uudet jaksot. Pitääpä katsoa Yle-Areenalta. Minuakin viehättävät nuo puiset viinilaatikot :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!