Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

tiistai 17. syyskuuta 2013

Astiat alusta alkaen

Lupailin Facebookin puolella tälle päivälle astiapostausta. Illan vanhempainilta luokassani venyi kuitenkin aika pitkäksi, joten ilta ehti pimetä jo ennen kotiin pääsyä. Teen tästä nyt tällaisen kevytversion ensi alkuun. Pentikin Linnea-sarjaa esittelinkin jo keväällä, joten nyt mentiin sitten lasien ja mukien osastolle. Huomenna kaivan astioita oikein kunnolla esille kuvausta varten jo ihan valoisan aikaan, joten sitten on luvassa eilen lupaamani lapsuudesta tuttu astiasto. Muistatteko vielä Pomonan? Mansikoita, mansikoita, joita palan halusta päästä esittelemään... Nyt kuitenkin "sneak peek" keittiön kaappeihin!

Lasikaapin alimmat hyllyt

Ylimmät hyllyt samaisesta kaapista
 
Lasikaapista löytyy kirppiksiltä kerättyä Kastehelmeä kirkkaana. Näitä meillä oli jo lapsuudenkodissani ja pari pikkulautasta sieltä minulle annettiinkin kokoelmaani jatkamaan. Sokerikko ja kermakko sekä pari tarjoilulautasta on myös kirppislöytöjä Kastehelmi-sarjasta. Jalallisia viinilaseja ei meillä kovin montaa olekaan, kun harvoin tulee viinejäkään nautittua. Olutlaseja löytyy kuusi, mutta niitä en muista, että olisi koskaan käytetty... Pitäisiköhän myydä eteen päin ne tilaa viemästä?
 
Lehmäkuvioiset Riihimäen lasin korkeat maitolasit ovat rakkaat arkilasit. Niistä juodaan päivittäin. Yhteensä taitaa olla kuusi kappaletta näitäkin, osa tiskikoneessa. Mariskooleja on kolme, kaikki oppilailta lahjaksi saatuja. Nuutajärven juomalasien nimeä en muista millään...
 
Iittalan Hotcool-lasit mustalla renkaalla on osittain lahjaksi saatuja, osittain second hand-löytöjä eräästä paikallisesta, kuolinpesiä yms. ostavasta ja myyvästä aarreaitasta. Nuutajärven Apilasta löytyy jalallinen sokeriastia ja kermakko. Sydämenmuotoiset lasiastiat olen ostanut jotain söpöä jälkiruokatarjoilua varten, vaikka minähän en kyllä jälkiruokia tarjoa... Oiskohan tuossakin jotain pientä ristiriitaa?
 
Ylähyllyn kannut ovat keräilyjuttuja, joita kirppikseltä ja mummuni jäämistöstä olen löytänyt. Rakastan jostain kumman syystä kannuja, vaikka en kylläkään niitä yleensä käytä mihinkään. Kauniita esineitä ne ovat, joten niistä en luovu!
 
Mukikaappi sekalaisine sisältöineen
 
Mukikaapin yläosassa on jos jonkinlaisia lasten vanhoja mukeja, parittomia, hassuja matkamuistomukeja yms. Iso vaaleanpunainen muki on teemukini, jonka sain yhtenä vuonna äitienpäivälahjaksi. Sen vieressä se Pentikin Linnea. Ylähyllyn emalimuki kuuluu siihen loppumattomattomaan emalikeräilysarjaani, jota kirppiksiltä jatkuvasti täydennän. Näitä on kolme, tämä niistä suurin.
 
Alimman hyllyn arkiastioita
 
Alhaalta löytyykin Muumi-mukeja, Teemaa punaisena, sekä ihana lahjaksi saatu Iittalan muki, jonka nimi myös on haihtunut savuna ilmaan. Pari lahjaksi saatua Taika-mukiakin on, mutta ne ovat taas käytössä tällä hetkellä, kuten lähes aina... Myös osa Muumi-mukeista löytyy tiskikoneesta. Takana häämöttää vihreä kansi, joka kuuluu termosmukiini. Suunnittelen aina lähteväni kahville pihakeinuun tuon termosmukin kanssa, mutta tänäkään kesänä en sitä tehnyt.
 
Tässäpä se pikakurkistus olikin, toivottavasti jaksoit kurkistella! Palaillaan astioihin huomenissa, nyt unille alkavaa flunssaa parantelemaan.
 
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Näitä on kiva kurkistella - meilläkin on vielä lasten mukeja säilössä, mutta nyt, kun aion keittiön astiakaaoksen kimppuun käydä, ajattelin viede ne farmille. Odottamaan mahdollisia lastenlapsia sitten joskus;)
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon työntänyt kaikkien lasten mukaankin noita mukeja ja laseja, mutta silti niitä riittää...

      Poista
  2. Kauniita astioita teillä on.
    Kiva nähdä loppujakin!

    VastaaPoista
  3. Meiltä löytyy paljon samoja ;). Oletko tykännyt noista Iittalan Hotcool-laseista? Itse olen ollut pettynyt siihen, että tuo musta rengas ei pysy paikallaan :/. Lasit ovat jääneet käyttämättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ne ovat tosi vähällä käytöllä! Jouluglögit tarjoan niistä, eipä juuri muuta!

      Poista
  4. Tosi mukavaa, että Kastelhelmi on otettu uudelleen tuotantoon. Se on jäänyt mieleen minullekin lapsuudesta. Itselläni on vain niitä pieniä lasinaluslautasia ja välillä suunnittelen aloittavani sarjan keräämisen. Astioita on kuitenkin muutenkin jo niin paljon, ettei ole tullut hankittua ainuttakaan uutta Kastehelmeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kaikki vanhoja, mutta kiva tosiaan, että sarjaa taas valmistetaan. Kivasti näitä voi yhdistellä muihin astioihin, kun ovat kirkkaita.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!