Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

tiistai 12. marraskuuta 2013

Pipoa, kämmekästä, Rinsessaa...

No, miksi en siis kävisi, sillä sairasloma se vaan jatkuu! Eilen alkoikin neljäs antibioottikuuri, jonka viimein toivoisin tehoavan tähän ärsyttävään keuhkokuumeeseen. Olen kyllästynyt sairastamaan, koska kunto laskee ja vähän alkaa jo puuduttaa tämä kotona maleksiminen. En tosin ole ihan laiskanakaan ollut, vaan tehnyt kaikenlaista pientä, mikä ei rasita. Istun ja neulon tai makaan luen, kuten aiemminkin. Vähän jaksan myös ommella, jolloin kuuntelen samalla äänikirjaa. Se on kivaa ajanvietettä kyllä! Kaikki käy, askartelutkin jo vetävät puoleensa... Mutta kaiken aikaa huomaan, että väsyminen on niin nopeaa, ettei kovin kauaa voi yrittää kerralla.

Tytär tilasi pipon. Sen piti olla mieluiten valkoinen. Ja kun kerran olen päättänyt, etten osta uusia lankoja ennen kuin entiset on kulutettu, aloin etsiä omista kätköistäni lankaa. Ja Woolia löytyikin. Löysin myös Ullaneule.net -sivuilta ihanan mallin, jonka nimikin sopi kuin nenä päähän! Rinsessa! Malli oli riittävän yksinkertainen, sillä tytär ei välitä mistään erityisistä kotkotuksista. Eikä neulojalle liian vaikea mallikaan nyt maistunut. Tämä oli helppo ja nopea tehdä. Vuorokaudessa sen tekaisin.

Rinsessa valmiina
 
Malliin on helppo ohje ja mallikerta koostuukin vain viidestä silmukasta ja neljästä kerroksesta. Ei tarvita apupuikkoja, vaikka se hiukan palmikolta näyttääkin. Nyt on tekeillä myös kämmekkäät, samaa mallia, jotka aloitin tänä aamuna. Ne sopivat tyttärelle nahkahanskojen päälle lämmittämään kivasti. Näitä täytyy saada lisää, sillä minähän tarvitsen itsekin tuollaisen setin...

Neulos on kivan joustavaa ja napakkaa.

Kämmekkäisiin 50 s. Puikot nro 3 ja lankana Novitan Wool.
 
Pikkuisen on pitänyt tosiaan ommellakin. Tässä on tulossa mollamaija, jolla ei vielä ole persoonallisuutta. Mietin, tuleeko siitä tyttö vai poika. Ehkäpä kuitenkin tytöntyllerö, jonka voin sitten antaa meidän Rinsessalle. Ehkäpä parin vuoden ikäinen saisi tästä unikaverin, jos pukisin sen yöpaitaan jo valmiiksi. Mietin sitä vielä, sillä minusta nukelle pitää syntyä persoonallisuus, jota sitten aletaan toteuttaa. Eihän sitä väkisin voi tehdä, ennen kuin tietää, kuka tästä oikein tulee.


Tein myös itselleni yöpaidan joskus jo aikoja sitten Eurokankaan palalaarista varmaan löytyneestä trikoopalasta. Teksti ei enää ole osuva, mutta menköön nyt huumorilla. Lähempänä olen viittäkymppiä jo, mutta eihän se mitään. Tein testin, jossa mitattiin henkistä ikää ja se oli 36, joten läheltä liippaa, vai mitä...


Vähän niin kuin vitsinä tuo teksti, enhän toki enää ole noin nuori...
 
Mukavaa tiistain jatkoa kaikille ystävilleni täällä blogimaailmassa! Sairaslomalainen vetäytyy muihin puuhiin, eli äänikirja kutsuu taas.
 
 
 
 

1 kommentti:

  1. Kiva malli, joka sopii tuohon pipoon erinomaisesti. Käynpä noutamassa malliohjeen omaan käyttööni, kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!