Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

lauantai 5. lokakuuta 2013

Flunssaa ja villasukkia puikoiltani

Inhottava flunssa, ihan ällöttävä suorastaan. Kurkku kipeä, ääni tulee ja menee, kuume samoin. Välillä sitä on, välillä ei. Arvatenkin voimat ovat tiessään, pää on humiseva, tonnin painoinen herhiläispesä, lihaksia särkee... Välillä kovia vatsan väänteitäkin. Tätä on nyt liikkeellä, mutta ei se paljoa lohduta. Tämä päivä on mennyt nukkumisen ja neulomisen vuorotteluna. Kotona on muuten mukava olla, mutta koko ajan tekisi kovasti mieli tehdä jotain hyödyllistäkin. Siivoilut ovat vähän tällä viikolla jääneet, joten ärsyttää katsella tätä huushollia tällaisena.

Neulomiseenkin vähän väsähtää välillä. Sormet eivät vaan jaksa. Töissä olen virkkaillut välitunneilla, jos on ollut aikaa. Minulla on lokerossani koko ajan isoäidinneliöihin tarvittava lanka ja koukku, jotta voin tehdä pätkän aina, kun ehdin. Sukkia on valmistunut tällä viikolla kahdet. Niiden lisäksi olen saanut neulottua sitä jo aiemmin esittelemääni, kärjestä aloitettua sukkaa hiukan eteenpäin. Siihen tuli erilainen kantapääkin tietenkin, eikä tuo kuviomallikaan ilman laskemista ole syntynyt, joten sitä en jaksa keskittyä neulomaan kovin pitkää aikaa kerrallaan.

Pikkusukat puikoilla 3, jotain jämälankaa, koko n. 23-24.
Isommat Novitan Jussia ja sukansuu 7 veljestä, puikot 3½. Koko n.36.
 
Jouluksi nuo isommat sukat tein yhdelle ihanalle tyttöselle, joka on minulle hyvin tärkeä! Pienet sukat ovat taas kerran meidän omalle pikkuprinsessalle, jolle mummu neuloo mielellään sukkia ja muita pikkuisia vaatekappaleita tarvittaessa. Nyt pikkuinen aloittaa päivähoidossa ensi viikolla, joten sukkia ja lapasia, kaulureita ja muita lämpimiä varmasti täytyy olla varastossa. Jännittää kyllä kummasti minuakin tuo iso elämänmuutos tyttären perheessä, kun äiti menee töihin ja lapsi hoitoon. Tähän asti kotihoidossa ollut tyttö on ollut niin terve ja päivärytmi on muodostunut ihan oman tahtiin. Nyt sitten onkin tahti, jonka määräävät äidin työajat ja päiväkodin rutiinit. Onneksi lapsukainen on tosi sosiaalinen ja rakastaa leikkimistä toisten lasten kanssa! Hyvin se kyllä menee, uskon niin!
 
Mukavaa lauantain leffailtaa kaikille!
 
 
 
 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!