Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

lauantai 17. elokuuta 2013

Retkipäivän iloja, osa 1: Eija's garden

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Eija's gardeniin, Ruotsinpyhtäälle. Ei jääne viimeiseksi kerraksi, sillä toiveissani on päästä sinne uudelleen alkukesästä, jotta näkisin sen puutarhan kaikessa siinä loistossaan, joka ehkä nyt alkaa hiipua syksyn lähestyessä. Laitoin jo kesken kierroksen miehelleni viestin, että tänne me tullaan ensi kesänä! Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "OK!"

Eija Klaucke kertoili puutarhansa perustamisvaiheesta, sen rankentamisen vaatimista ponnistuksista ja tietenkin myös siitä, mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyi. Kiva oli kuulla myös siitä, millaisista puutarhoista, lähinnä englantilaisista, Eija on ammentanut inspiraationsa ja millaiset perinteet mielessään hän on toteuttanut elämyspuutarhansa. Eijalta tuli juttua hersyvällä huumorilla höystettynä, joten ainakin minä nautin. Uskon, että 35 naisen joukostamme kaikki olivat tyytyväisiä.

Olen niin onnettoman vähän viherpeukalo itse, että en ala mitään ihmeempiä esittelyjä pitämään, vaan tarjoan "kuvapläjäyksen". Suosittelen kohdetta taimimyymälöineen kaikille kiinnostuneille. Itäisen Uudenmaan luonto on jännällä tavalla kivikkoista, joten melkein voi jääkauden liikkeet mieltää mahtavien siirtolohkareiden perusteella. Nuo upeat kivet oli tontilla hyödynnetty niin, että kyllä käypi kateeksi! Meidän isoin lohkare tuolla metsän reunassa on melkoisen vaatimaton murikka niiden rinnalla.









 
Tässä kohtaa loppui kameran akku, joten ajattelin vaihtaa vara-akun... Jota ei sitten ollut muuten ollutkaan mukana... Eli siirryinkin sitten kuvaamaan kännykällä, minkä näistä ikävä kyllä heti huomaakin. Mutta kuvata piti, kun kerran tuonne pääsin tutustumaan!












 
Kaiken tämän rehevyyden innoittamana ilmoitin miehelleni myös, että meille tulee nyt uusia kasveja... Ja samalla reissulla kävimmekin hakemassa marttaystäväni Anzkun pihasta ihania kuunliljoja ja minttua. Mukana oli myö saniaista. Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Kaikki ystävien antamat jakotaimet ja muut mukavat kasvit otetaan riemulla vastaan, sillä niitä katsellessani muistan aina, keneltä olen minkäkin kasvin saanut. Se vasta tuottaakin iloa!
 
Puutarhavierailun jälkeen bussimme nokka käännettiin kohti Strömforsin ruukkialuetta, josta kerron huomenna vähän lisää. Kivan päivän iltaa toivotellen,
 
 

4 kommenttia:

  1. Olen katsellut Eija's Gardenin nettisivuilla olevia kuvia ja ihaillut, mutten ole vieraillut siellä.... vielä. Oli varmaan mukava retki!

    VastaaPoista
  2. Varmasti mukava reissua, puutarha näyttää olevan täynnä kauniita yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  3. Voi mikä ihana kuvapläjäys! vaikuttaa todella mukavalta retkikohteelta. Ja se inspiraation saaminenhan tuollaisissa retkissä ja päivissä on just parhautta. :)
    leppoisaa sunnuntain jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  4. Upea puutarha. Parasta varmasti noissa puutarhavierailuissa on uusien ideoiden löytäminen omaan puutarhaansa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!