Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulu, joulu, joulu saa, oi koita kiiruhtaa...

On ihmeellistä, miten kiire ja stressi ja väsymys vaikuttavat. Olen ensimmäistä kertaa unohtanut (totta, siis unohtanut!!!) kauneimmat joululaulut, joita laulettiin kaupunkimme kirkoissa tänään. Olen aina rakastanut laulamista ja osallistunut jo vuosia näihin yhteisiin joululauleluihin. Niistä olen löytänyt joulumieltä, lämpöä ja rauhaa, mutta jostain kumman syystä nyt tuntuu olevan ihan liikaa kaikkea ihmeellistä kiirettä ja touhua mielessä. Joulua en niinkään hössötä, vaan esim. arviointeja, tiistain koulutuspäivää Helsingissä, lokakaivon tyhjennystä, laskujen maksamista, jääkapin siivousta ja vaikka mitä tärkeää.

Kuvittelin, että joululaulutilaisuuden myötä tavallaan laskeudun siihen joulufiilikseen pikkuhiljaa, mutta arvatkaapa kuinka kävi... Minä nukuin tyytyväisenä ja väsyneenä peiton alla kotona, kun olisi pitänyt lauleskella. Puolustuksena toki tähän se, että minulla oli tämä suloinen 1v.4kk vanha Maikkuli yökylässä viime yön ja mummun yöuni oli koiranunta, kun täytyyhän ihmisen aarrettaan varjella ja tarkkailla... Aamulla väsytti niin vietävästi, mutta suloinen ja aamuisin niin hyväntuulinen neitonen aloitti lentosuukoilla ja kauniilla laulelullaan, joten äkkiä siinä sitten heräsivät mummu ja pappakin.

Arvioinnit sain kuin sainkin tehtyä koneelle, joten niistä ei enää tarvitse kantaa huolta. Huomenna koulusihteerimme tulostaa numeroista koonnan, jonka tarkastan ja hyväksyn allekirjoituksellani. Sitten koulusihteeri saa vapaasti tulostella todistukset lapsukaisille. Minä vaan vetäisen kaikkiin nimmarin alle. Koulussa on vielä joulukirkko, luokan oma pieni pikkujoulu ja yhteiset joululaulelut koko porukalle. Sitten pääsemme rauhoittumaan joulun viettoon.


Tämän päivän ilouutistakin voin teille hieman kertoa! Minun esikoiseni, Maitomies, on mennyt avopuolisonsa kanssa kihloihin! Ihana uutinen, sillä miniä on meille hyvin, hyvin mieluinen ja rakas! Näen tästä nuoresta parista, kuinka paljon he toisistaan huolehtivat ja toisiaan rakastavat ja äidin sydän on onnellinen lapsensa puolesta! Pojanpojat rakastavat myös "äitipuoltaan", joka huolehtii hyvin lapsista ja kohtelee kuin ominaan meidän pikkumiehiä. Onhan hän ollut lasten elämässä jo usean vuoden ajan, joten suhde on heillä läheinen ja lämmin. Sitä osaan kyllä arvostaa, sillä päinvastaisiakin esimerkkejä olen nähnyt.

Tässä rauhanomaista rinnakkaiseloa, Maikkuli ja Paavo viettävät laatuaikaa lattialla...
 
Kyllä se joulu tulee, vaikka ei hössöttäisikään, vai kuinka?
 
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ihanaisille!
 
 

6 kommenttia:

  1. Niin jäi täälläkin kauniit laulut laulamatta tänään. Muut puuhat pitivät otteessaan. Onneksi edessä on jouluinen konsertti tulevalla viikolla. Se paikatkoon perinnelaulutilaisuuden menetyksiä ;). Onnea kihlaparille :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Meillä tosiaan töissä lauletaan oppilaiden kanssa ja loppiaisena on kirkossa vielä yhdet kauneimmat joululaulut!

      Poista
  2. Lennähdin mukavaan blogiisi ja lukijaksi jäin:)
    Tuo on niin totta, joulu tulee vaikkei liikoja hössöttäisikään tai joka kaappia siivoisikaan...
    Ihanainen pikku Maikkuli teillä ilonanne:)
    Mukavaa joulun alus viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne! Minä yritän muistutella itselleni tuota jouluhössötyksen turhuutta joka päivä näin joulun alla. Se aiheuttaa usein sen, että jouluaaton koittaessa olen niin väsynyt, että ei sitten oikein edes osaa joulurauhasta nauttikaan. Kyllä joulu on ihanaa aikaa ilman turhaa stressiä!

      Poista
  3. Ihanan uutisen olet saanut. Äitinä sitä iloitsee lastensa asioista varmasti hamaan hautaan saakka.
    Jouluhössötystä saa harrastaa, mikäli se ei aiheuta ylimääräistä ahdistusta tai paineita. Joulu tulee joka tapauksessa, vaikka ei hössöttäisi piiruakaan.

    VastaaPoista
  4. Hienoja uutisia :)
    Ja kuule, ihan totta on että joulu tulee, hössötti tai ei!
    Meillä otetaan joulun tulo hyvin rauhallisesti. Muutamat paketit on ostettu ja muutamat leivonnaiset leivottu. Loppuviikosta normaali siivous ja sit hiljennytään viikonloppuun ja jouluun. Poltellaan tulia takassa ja kynttilöissä ja nautitaan vaan olemisesta....

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!