Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

maanantai 11. helmikuuta 2013

Majakan rakentelua

Teemme neljäsluokkalaisten kanssa parhaillaan teknisessä (puoli vuotta teknistä, puolet tekstiiliä) sellaisia hienoja majakoita, joissa tuikkii valo. Majakalle tarvitaan alusta, runko, joka tehdään Pringles-putkilosta, vanerista sahattu parveketasanne, pylväät kattoa kannattelemaan ja Finnfoamista muotoiltu katto.

Lisäksi teemme elektroniikkaosat, eli paristokotelo, kytkin ja lampunkanta juotetaan niin, että saadaan aikaiseksi virtapiiri. Lampun polttimoina käytämme vilkkulamppuja, jotka siis syttyvät ja sammuvat automaattisesti, hitaasti tuikkimalla. Sen tekemisessä oppilaat pääsevät harjoittelemaan tinalla juottamista, joka vaatiikin hieman tarkkuutta.

Nyt meillä on useimmilla jo alustat, sekä katot työn alla. Finnfoamin veistämisessä puukot lipsuvat, joten laastaria kuluu. Onneksi kuitenkaan pahempia haavoja ei tule, kun kaikki malttavat työskennellä rauhassa.

Sähköistä lastua syntyy PALJON!
 
Oikean muodon veistämine vaatii tarkkuutta myös
 
Ennen maalaamista katot hiotaan tarkasti.
 
Jatkokertomuksen tapaan ajattelin hiihtoloman jälkeen kertoilla, miten majakat edistyvät. Valmiit ovat yleensä tosi hienoja, joten niitä on kiva järjestää näytteille!
 
Hyvää alkanutta viikkoa!
 
 
 
 

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!