Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Sekavat mietteet - pääkoppaa järjestelemässä

Päivän mieliala, harmaata kirkkaalla pilkahduksella
 
Soitin äsken pitkän ja oikeastaan aika vaikeankin puhelun. Halusin sen tehdä, sillä henkilö, jolle soitin, on minulle tärkeä ja läheinen, vaikka tiemme eivät ole enää jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Olemme pikkuserkkuja, mutta silti enemmän. Olemme kasvaneet yhdessä ja tämä ihminen oli minulle sen siskon korvike, jonka kanssa en saanut kasvaa. Lapsena jopa pukeuduimme samalla tavalla, kenties korostaaksemme tätä yhteyttämme.
 
Nyt meillä molemmilla on oma perhe, olemme äitejä ja puolisoita. Emme soittele tiiviisti, emme tapaa säännöllisesti, mutta kun kuulin hänen elämässään meneillään olevasta raskaasta ja voimia kuluttavasta tilanteesta, halusin soittaa ja sanoa, että olen täällä sinua varten. Olen tätä pohtinut jo itsekseni. Olen pohtinut, surrut jo etukäteen ja sen tehtyäni koen, että oli aika soittaa ja sanoa se. Veri on vettä sakeampaa, huomaan, sillä nyt meidän yhteys on nyt elvytetty. Tiedän, että hänkin kokee samoin. Jos on asia, josta hän haluaa puhua, olen valmis puhumaan. Jos ja kun tilanne vaatii, autan ja tuen käytännön asioissa. Lupaan sen, sillä me kuulumme kuitenkin yhteen, me keski-ikäiset naiset, joilla oli se yhteinen, lämmin ja lempeä lapsuus.
 
Jos meidän mummu, joka on minun elämäni suuria naisia, jostain meitä katsoo, tiedän, että hän on tyytyväinen tähän. Hän olisi toivonut, että tuemme, autamme ja kannustamme toinen toisiamme, vaikka tukka alkaa harmaantua ja toinen meistä on jo itsekin mummu.
 
Jos surun ja harmauden keskellä on pilkahdus sateenkaarta, se voi todellakin viedä meitä eteenpäin ihmeen lujalla voimallaan. Ehkä se meidän sateenkaari on tuo elinikäinen ystävyys, joka uinuttuaan aikansa heräilee ja on kuin vuodet välistämme olisi pyyhkäisty pois!
 
Elämälle ja ystävyydelle, sukulaisuuden tuomalle siteelle ja sen voimakkuudelle kiitollisena,
 
 

2 kommenttia:

  1. Itse olen huomannut aivan saman viime vuosina, kun elämä on tuonut mukanaan esimerkiksi hautajaisia, joissa olen päässyt tapaamaan sukulaisiani, etenkin isäni suvun puoleisia, joista osaan olen vuosien saatossa kadottanut yhteydet. Siellä, oman sukuni keskellä tunsin olevani kotona. Ja juuri niinkuin hyvien ystävienkin kesken - juttu jatkui siitä, mihin se joskus vuosia sitten oli jäänyt. Ja jatkuu vieläkin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä vain, veri on vettä sakeampaa ja välillä tuntuu, että vaikka vuosia olisi välissä niin ne lapsuuden muistot yhdistävät niin vahvasti. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!