Kiutaköngäs, kappale kauneinta Suomea

Rakastan virtaavaa vettä! Rakastan sitä, mutta myös pelkään, tai ainakin kunnioitan sitä suuresti. Kiutaköngäs Oulangan kansallispuistossa, Kuusamossa, on mielestäni ehkä Suomen kaunein paikka, jos kauneutta hakee virtavesien ääreltä. Kuusamon jokia olen kolunnut enemmänkin, mutta tämä Oulankajoki, jossa Kiutaköngäs sijaitsee, on ollut tunnettu matkailunähtävyys jo 1900-luvun alkupuolella, jolloin Oulankajokea pitkin saattoi veneellä lasketella könkään alapuolelta aina Paanajärvelle saakka. Paanajärvihän se siellä joen alajuoksulla edelleenkin nököttää, mutta nykyisin se on tuon meidän itänaapurin omistuksessa.

Kokosin muutamista kuvista taas kollaasin, ihan pikasellaisen vaan, jälleen kerran...

 

 

Kiutakönkäälle on helppo tulla, sillä se sijaitsee Oulangan opastuskeskuksen/luontokeskuksen pihasta n. 800 m etäisyydellä. Polku on helppo, tosin portaita on jonkin verran, eli rattailla tai pyörätuolilla kulkeminen ei onnistu. Luonto on kaunista, runsasta, sillä siellä on lehtomaisia reheviä kohtia matkan varrella. Myös lyhyitä kivoja luontopolkuja ja kävelyreittejä päiväretkille lähtee samasta paikasta, joten niitä kulkiessa ehtii sitten katsella Oulangan luontoa enemmänkin.

 

Kun olin alakouluikäinen, vietin usein useita tunteja, tuntui siltä, että koko päivänkin tuolla Oulangalla. Isäni työt veivät meidät sinne, sillä siellähän on Oulun yliopiston tutkimusasema, jonka tiloissa sitten aikanaan luontokeskuskin aloitti. Nykyinen luontokeskus on valmistunut 1988 ja se sijaitsee joen vastakkaisella rannalla tutkimusasemalta katsottuna.

 

Kuljin useita kertoja päivässä tuon lyhyen reitin könkäälle, sillä lapsenahan sitä kulkee ihan lystikseen, eikä matka ole tosiaan kovinkaan pitkä. Niiltä ajoilta on peräisin tuo kunnioitukseni virtavesiä kohtaan, sillä ymmärsin jo lapsena veden voiman. Virtavesien kanssa ei käy leikkiminen, sillä ei noissa kuohuissa uida voi. Ymmärsin myös sen, että vaikka antaisin veden kuljettaa ja keskittyisi pitämään päänsä pinnalla, hakkaisi itseään pahasti kiviin. Uskoisin, että isäni luotti siihen, että ymmärrän, eikä juurikaan pelotellut, tai varoitellut. Myöhemmin olen kyllä itse pelännyt, kun omat lapset pienenä kosken partaalla kurkkivat veteen!

 

Tässä vielä muutama kuva, joita muuten tuli otettua 163 kpl siellä Oulangalla. Emmekä lopulta olleet siellä kuin kenties tunnin tai kaksi, mutta silti napsin kuin heikkopäinen, lähes koko ajan...

 

 

Oulangan vesi on muuten vähän aika ruskehtavaa, mutta silti puhdasta. Vesi kulkee yläjuoksulla suoalueiden kautta, joista humuspitoista väriä tarttuu veteen. Nimi Oulanka tarkoittaa tulvivaa, ja sen vedenkorkeus vaihteleekin nopeasti esimerkiksi runsaiden sateiden jälkeen. Oulangalla tavataan mm. uhanalaista ja rauhoitettua neidonkenkää ja monia muita harvinaisia kasveja. Puut ovat runsaan naavan peitossa, mikä puolestaan kertoo ilman olevan puhdasta. Naavahan ei viihdy ilmansaasteiden pilaamassa paikassa lainkaan.

 

Hauska, pieni lisä tämän paikan kiehtovuuteen minulla on se, että keväällä 1966, kun minä synnyin, jäät lähtivät Oulangasta sellaisella ryskeellä, että ne veivät mennessään maantiesillan! Wau! Jäidenlähtö minulla on kyllä vielä näkemättä, mutta kenties senkin saan jonain keväänä (eläkkeellä?) käydä katsomassa... Jos mielenkiinto heräsi, voit käydä katsomassa lisätietoja esim. täältä.

 

 

P.S. Muistathan osallistua arvontaan 31.7. iltaan mennessä... Linkki sivupalkissa vie sinut perille!