Kipsi ja kyynärsauvat

Joopa joo! Niin se on, että liukkaus on vaarallista. Poikani, parikymppinen, hyväkuntoinen nuorimies, otti ja kaatui aikaisin sunnuntaiaamuna kadulla, keskellä kaupunkia. En tiedä tajusiko hän heti, miten pahasti jalkaan sattui. Veljensä luota sitten laittoi viestiä, että tulepas äitee hakemaan, en pysty kävelemään. Ja sitten vaan päivystykseen, röntgeniin ja kipsi jalassa kovien  särkyjen kanssa kotiin. Nilkka on murtunut ja pelkään pahoin, että leikkaus on edessä. Tänään jo soittivat sairaalasta, että tunnin päästä leikkaukseen, mutta melkein heti perään tuli soitto, ettei leikata. Emme vain tiedä miksi... Oli sanottu, että nivelen vammat vaativat leikkausta ja nyt sitten peruttiin kuitenkin. Ota siitä nyt sitten selvää...

Kuvan jalka ei liity tapaukseen.

Kuva netistä.

 

Kuinka ollakaan, nyt menivät vähän suunnitelmat sekaisin, sillä kesken oleva siviilipalvelus on nyt katkolla. Kyllähän se harmittaa, kun kaikki sujui niin mainiosti. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että nuori ihminen turhautuu. Kivut ja paikallaan olo, liikkuvan ja sosiaalisen ihmisen kauhu. Olet siinä sitten kotona itseksesi... Ehdotinkin tänään pojalle, että voisi tulla kotiinkin sairastamaan, sillä äiti voisi sitten vähän edes passata ja Paavo-kissa pitäisi hänelle päivisin seuraa. Lupasihan tuo laittaa harkintaan. Ymmärrän tosin senkin, että oma yksityisyys, oma rauha, johon reilun vuoden aikana hänkin on tottunut, on tärkeää, mutta katsotaan nyt, suostuuko hän.

 

Kuvan kepit ovat täysin syyttömät tapaukseen.

 

Lapsen kipu tuntuu fyysisenä kipuna äidin kehossa. Lapsen suru ja pettymys samoin. Ihmettelen, miten minun jalkojani tänään särkee. Mies totesi, että minä varmasti taas kerran oireilen pojan kipuja, kuten yleensäkin. Mistähän sekin johtuu, että ainakin minä herkästi teen niin? Ystäväni, jonka isä menehtyi joulun aikaan, kertoi kokeneensa isänsä kivut viimeisinä päivinä fyysisenä tuskana. Uskon, että se on varmasti totta. Ihminen, joka on läheinen ja rakas, on niin lähellä meitä, että kivutkin tuntuvat myös meissä. Nyt toivoisin, että voisin ottaa lapseni kivut pois ja kärsiä itse hiljaa. Mutta niinhän se ei toimi. Valitettavasti.

 

Kaikesta huolimatta yritän pitää mielen korkealla. Neljä herätystä ennen koulujen hiihtolomaa, joka tulee meille opettajillekin tositarpeeseen. Iloitsen loman lähestymisen lisäksi myös Enni Rukajärven olympiamitalista, josta jättimäiset onnittelut hänelle ja vanhemmilleen sinne Kuusamon Rukajärvelle ja Tahkolanrannan kylään. Äitini kotipaikkahan on siellä ja siellä mökkeilen kesäisin. Enni on myös sukulaistyttö, kuten sillä seudulla on niin, niin moni, etten kaikkia läheskään edes tunne!

 

Hyvää maanantai-illan jatkoa ja reipasta viikkoa!