Aurinkoinen alkukesän päivä

Aamulla nukuin sikeästi, kuten yleensäkin. Unettomuus tekee nukahtamisesta vaikeaa, mutta aamusta uni maittaa kyllä. 6.20 havahduin katsomaan kelloa. Ei niin aikaisin ole pakko herätä, mietin. Loman kunniaksi nukuin kuitenkin lähes klo 10 asti. Kiskottelin peiton alla tyytyväisenä, kunnes koirat alkoivat patistaa minua jalkeille. Aamulenkki tukka sekaisena ja ilman meikkiä, sitten vasta kahvin keittoon kotiin. Koirilla oli poikkeusruokailu, sillä tänään saivat lohiriisimureketta aamusta. Normaalisti syötän kuivaruokaa, mutta uusi säkki on vielä noutamatta. Pitääpä muistaa tänään hakea kaupasta 10 kg, jolla pärjätään kyllä taas jonkin aikaa

Virallinen valvoja, Rauha työssään.

Kahvin join vaihteeksi mustana. Olen vuosien varrella opetellut sen tavan, mutta aamukahvini voi olla myös ns. Bulletproof-versio tai rasvakahviksi sitä myös kutsutaan. Siihen laitan 1 rkl gheetä (kirkastettua voita), MCT-öljyä, kollageenia ja vaniljanmakuista heraproteiinia mitalliset kumpaakin sekä vielä yhden tuoreen luomu- tai Friida-kananamunan. Kaikki blenderiin tai sauvasekoittimella sekaisin. Se on ravitseva ja pitkään kylläisenä pitävä aamu(pala)kahvi.

Termosmukissa on kiva viedä aamukahvi parvekkeelle.
Kuvan muki on Greengaten, kantta en yleensä käytä.

Muuton yhteydessä moni sellainen piintynyt tapa, joka liittyy elämään kotona, siihen omaan arkeen, on mennyt uusiksi. Ja hyvä niin. Luon jatkuvasti omia uusia rutiinejani ja nautin siitä, että ne ovat vain minun juttujani. Aamut sujuvat omaan tahtiini, toki koirat huomioiden. Ritasissa asuessa minulla oli n. 26 vuotta tapana juoda kahvini tietyssä nojatuolissa niin, että pystyin rentoutumaan ja valvomaan samalla lasten aamupalat, kun nämä olivat pieniä. Nyt viime vuosinahan lapset eivät ole kotona asuneet, joten lähinnä se oli piintynyt tapa. Iltarutiineissa ja keittiöhommissa, siivouksessa, saunomisessa ja monissa muissa jutuissa on ihan samanlaisia entisiä ja uusia tapoja tehdä asioita. Uusi koti, uusi elämänvaihe, uudet tavat ja lopulta elämä onkin sellaista, jota olin kaivannut ja odottanut.

Jokainen elämän vaihe on tärkeä ja sellaisena elettävä läpi, kuin se tulee vastaan. Oma lapsuus, nuoruusvuodet ja siihen perään parisuhde ja toinenkin. Se äitiyden aika, jolloin lapset täyttivät elämäni tosi tehokkaasti 24/7. Se luopumisen vaihe, kun yksitellen lähtivät kotoa omaan elämäänsä ja lopulta ns. tyhjän pesän vaihe, jossa elin ex-puolison kanssa kaksin. Sitten kokeilin siipiäni Pirkanmaalla, josta tykkäsin kovasti, mutta se ihmissuhde oli aika heiveröinen, eikä kestänyt kauaa. Palattuani kotiin Hyvinkäälle alkoi se oman elämän vaihe, joka tosin oli rankka riitoineen ja roikkumisineen. Kaikki vaiheet olivat täynnä paljon hyvää ja myös raskaita päiviä mahtui joukkoon. Yhtään päivää en antaisi pois, sanovat monet, mutta ehkä parikin voisin vaihtaa ainakin osittain parempiin.

Sitten viimein muutto uuteen ja ihan oma uusi elämä. Siinä olen nyt. Nautin julkeasti, ihan häpeilemättä siitä, että tiet ovat auki edessäni ja itse valitsen, etenenkö ja missä tahdissa, jos niin päätän tehdä. Onhan se klisee,  mutta viimein tuntuu, kuin olisin puhjennut kukkaan. Kevät ja alkukesä oikein korostavat sitä oloa, kun luonto ympärillä elää samaa vaihetta kukkineen ja alkukesän vihreine lehtineen. Kaikki kukoistaa, kunnes keskikesän ja varsinkin loppukesän säät latistavat luonnon vehreyden tummaksi, kuivaksi ja vähitellen värit katoavat tai vaihtuvat syksyn ruskeisiin.

Minä nautin, nautin arjesta ja sen rutiineista. Hämmästelen sitä välillä itse, miten voikaan siivous tai pyykinpesu olla yllättävän kivaa. Kahvinkeitto joskus jopa melkein luksusta. Nyt tulin juuri kolmatta kertaa tänään pyykkituvalta, vein roskat matkalla ja jutustelin alakerran naapurini kansssa. Mikään tällainen puuha ei ärsytä, ei harmita, eikä yhtään edes rasita. Minä teen näitä puuhia itsekseni, itselleni ja silloin, kun minulle sopii. Nautin. Nautin ja annan sen näkyä. Hymy huulilla puuhailen ja välillä hengähdän ihan just silloin, kun minulle sopii.

Poliisin vinkkaamat varusteeni

Paratiisissani on myös varjo, josta jo eilen mainitsin. Henkisesti pahasti häiriintyt entinen naapuri, joka tuossa asusteli muutaman kuukauden loisena seinän takana, piinaa minua ja on uhkaillut monella tavoin. Hänet on määrätty laajennettuun lähestymiskieltoon, joten eilinen häirintä oli jo rikos. Tänään juttelin taas kerran poliisin kanssa, kun eilistä juttua selviteltiin. Kiva naispoliisi on tutkinnanjohtajana ja aina saan uutta toivoa, kun keskustelen hänen kanssaan. Yllä olevassa kuvassa on henk.koht.turvahälytin, jota kannan mukanani ja hiuslakkapullo taskukokoisena, jonka minulle poliisi ohjeisti mukana kannettavaksi myös. Siitä silmille, jos uhkaaja lähestyy minua. Olen varautunut sitä käyttämään. Hälytin taas pitää hemmetinmoista meteliä, kimeää ujellusta, jonka tarkoituksena on saada apujoukot hätiin. Nämä asiat ja ajatukset yritän kuitenkin pitää kaukana mieleni perukoilla, jotta saisin mielenrauhani säilymään, kunnes kyseinen häirikkö tuomitaan rikosoikeudellisesti vastuuseen tekemisistään. Oikeudenkäynti on tulossa, sillä useita rikosilmoituksia olen joutunut tekemään mm. tapon uhkauksista, herjauksista, kunnianloukkauksista yms.

En anna valtaa tälle ex-naapurille, en suostu tähän vajoamaan, vaan päätän itse, mitä teen ja ajattelen. Positiivisuus kantaa ja tuo lisää voimia, joten positiivisena pidän mieleni nyt. Taitaapa olla aika siirtyä keittiöön puuhailemaan, jotta saan syötyä jotain lounaaksi nimitettävää. Meinaa ruokailuajat hiukan lipsua näin kotioloissa, sillä myös ruokailu on oman aikatauluni mukaista ja vapaaehtoista. Nyt kylmäsavustettua lohta, munakokkelia ruohosipulilla ja vähän tomaattia venäläisten suolakurkkujen kanssa. Siinä kevyesti kesäruokaa! Mukavaa tiistaita ja paljon touhua tai lepoa, mitä itse kukin nyt kaipaa!