Hei taas, pitkästä aikaa! Mikähän kumma siinä on, että elämä laittaa ajoittain vaihteen hitaalle ja sitten taas kiihdyttää vauhdin liiankin kovaksi? Nyt mennään lujaa, sillä yhtäkkiä olenkin muuttanut uuteen kotiin! Kuvittelin, että taloni myynnissä menisi aikaa. Vaan toisin kävi. Ostaja löytyi yhtäkkiä, eikä silloin enää aikailtu.
Perjantaina, kun talo oli ilmestynyt nettiin myyntiin, ostaja löysi sen heti. Paikka on hänelle tuttu lapsuudesta. Sunnuntaina ostaja soitti ja kertoi olevansa kiinnostunut. Ehdotuksensa oli, että minä ostaisin heidön asuntonsa ja he minun taloni. Kuuntelin ja ajattelin, että tuskinpa vaan tykkään siitä tarjotusta asunnosta. Kun kuulin, missä se sijaitsee, yllätyin. Koti oli alueella, joka oli ykköstoiveeni. Lupasin tulla katsomaan sitä jonain päivänä. "Eiku tule nyt!" ehdotti ostaja. Ja minä lähdin käymään siellä puolisen tuntia puhelun jälkeen.
Heti sisään astuessani tajusin, että tässä on koti, jossa voisin viihtyä. Koti tuntui heti hyvältä. Lämmin ja kodikas tunnelma vanhassa talossa osui suoraan sydämeeni. Olin helposti "myyty", eikä sitä tarvinnut kauaa pohtia.
Uudessa kodissani on asunnon kokoon nähden aivan täydellinen keittiö, mikä oli yksi kynnyskysymys minulle. Tykästyin toimivaan ja tyylikkääseen keittiöön heti. Keittiön ja olohuoneen välinen seinä on otettu auki niin, että vanhat seinähirret näkyvät. Se luo lisää kodikkuutta tiloihin. Aloin miettimään tilantarvettani ja totesin, että minun ja koirien asumiseen se olisi aivan riittävän kokoinen, vaikka onkin vain kaksio.
Suurin tilantarve minulla onkin harrastuspuolella. Ompelu-, askarteluhommat ja kaikkien niihin liittyvien tarvikkeiden säilytys vaativat tilaa. Myös mahdolliset vieraat, joille pitäisi tarjota yösija, tarvitsevat tilaa. Tähän kaikkeen soveltuva tila löytyykin uuden kotini yhteydestä. Ostinkin molemmat ja kaksioni lisäksi minulla on vielä työtilat omassa pihapiirissä, vain puolen minuutin matkan päässä kotoa! Aivan huikean hieno ratkaisu.
Nyt olen reilun kolmen viikon ajan asunut uudessa asunnossani. Koirat ovat sopeutuneet hyvin ja itse rakastan tätä kotiani päivä päivältä enemmän ja enemmän. Keskenhän kaikki on, enemmän tai vähemmän. Tavaraa on vieläkin liikaa, vaikka karsintaa olenkin jo tehnyt. Hommia hidastaa selän totaalinen jumittuminen. Olen saanut olla ilman selkäkipuja vuosia. Nyt ne palasivat, viikkoa ennen muuttoa. Ilmeisesti kaikki se nostaminen ja kantaminen oli vaan liikaa. Ilman apua en olekaan saanut paljon mitään tehtyä täällä, mutta täytyy vaan venyä ja kestää tämä hidaste. Uusi koti muotoutuu vähitellen ja tavarat löytävät paikkansa. Jouluksi toivon saavani kaiken kuntoon.
Isovanhempieni vanhat ruokasalin kalusteet olivat yksi iso murhe, koska luulin joutuvani luopumaan niistä muuton yhteydessä. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Pitkä ja painava senkki löysi paikan esikoiseni kotoa. Pikkusenkki ja ruokapöytä tuoleineen mahtuivat tänne ja ovatkin uudessa kodissani aivan kotonaan. Myös mummun ja vaarin taulut, joista olen aina tykännyt, löysivät heti paikkansa täältä.
Talohan on vanha, villatehtaan työväelle rakennettu jo vuonna 1905. Peruskorjattuja taloja alueella on säilynyt 6 kpl. Aikoinaan, ennen sotia, näitä oli kaikkiaan 80 ja taloissa asui 800 asukasta. Port Arthuriksi tätä aluetta kutsutaan. Yhteisöllisyys, puistomainen ympäristö ja keskustan läheisyys ovat tämän alueen etuja. Itselleni tärkeää on myös tyttären perheen läheisyys. Pikkuneiti tulee muutamassa minuutissa tänne ihan itse, joten nähdä voimme vaikka päivittäin.
Täällä olen viimeinsaanut yhden peilin seinälle apumieheni avulla. Öljysin myös massiivipuiset työtasot apteekista ostamallani parafiiniöljyllä. Teen vähän kerrallaan, vaikka se ei oikein meinaa sopia luonteelleni. Kärsimätön kun olen, tahtoisin saada kaiken kuntoon heti. Mutta hätäily ei nyt auta. Apuvoimiakin olen opetellut käyttämään, kun selkäsärky ei anna periksi tehdä kaikkea, minkä tahtoisin. Jouluksi koti on kunnossa. On se. On. No, on. Luotan siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!