Tanssii ties kenen kanssa

Olen aina rakastanut tanssia. Tanssin yksin ja yhdessä muiden kanssa, aina kun se on mahdollista. Tanssin olohuoneessa, keittiössä ja juhlasalissa. Luokassa ja ravintolan pikkuruisella parketillakin tanssin. Jos en voi tanssia, kun kuuntelen hyvää musiikkia, hytkyn hullunkurisesti paikallani. Juu, tiedän kyllä, että se näyttää aika hölmöltä...

Ei niin, että osaisin tanssia. En todellakaan osaa. Kyse on pikemminkin siitä, että koko kehoni reagoi musiikkiin voimakkaasti. Tanssimalla puran sen musiikin tuottaman tunteen ulos. Toinen vaihtoehto on se, että laulaa loilotan mukana. Se tapahtuu automaattisesti autoa ajaessa, koska ratissa on vaikea tanssia. Enkä osaa laulaakaan, mutta nautin siitäkin.

Ensimmäiset tanssituokiot, joita mieleeni tulee, ovat ajalta, jolloin kävin englanninkielistä leikkikoulua Hyvinkäällä. Joku tilanne, jossa soitettiin jotain 70-luvun alun pop-musiikkia, sai minut "joraamaan" koko kuusivuotiaan tuntemalla innolla. Pikkuserkkuni Tiinan kanssa leikkiessä esitimme Abban Waterloon tai Kirkan Mammy Bluen, kuuluipa "ohjelmistoon" myös Varrella virran. Tanssi kuului esitykseen, luonnollisesti.

Sitten olivat vuorossa koulun diskot ja luokkabileet. Villit rockabilly-biisit ja viimeiset hitaat jonkun päätä lyhyemmän pojan kanssa. Tanssia ikä kaikki!

Laivoilla matkustaessa olen myös tanssinut yökerhoissa ja discoissa. Useimmiten kuitenkin miehet ovat olleet humalaisia, eikä tanssi sellaisten kanssa tuota kuin myötähäpeää. Mieluummin siis en tanssi, jos hakija huojuu enemmänkin omaan tahtiinsa.

Yksi poikkeus tästä on kuitenkin jäänyt vahvasti mieleeni. Syksyllä 1994, vain kaksi viikkoa Estonian traagisten tapahtumien jälkeen olin naisporukalla koulutusristeilyllä. Tanssimme laivan tanssiravintolassa, sillä siellä oli useita miesvaltaisia työporukoita liikkeellä myös. Minua haki nuorehko mies, jonka kanssa tanssin ehkä puolisen tuntia. Vaikka en osannut, yhtäkkiä tanssi sujuikin aivan upeasti. Nuorimies pyöritti ja vei, suljetussa otteessa, käden ali ja yhden käden otteessa. Minun jalkani toimivat kuin unessa ja tanssi sujui. Siksi se jäikin niin hyvin mieleeni. Heräsi vilpitön hämmästys: "Näinkö sitä tanssitaan?" Nautin todella. Tanssiparini oli täydellinen herrasmies. Ei mitään kännistä lääppimistä, vaan oikeaa tanssia.

Vuodet ovat kuluneet ja tanssin ilo on säilynyt edelleen minussa. Ex-puolisoni ei itse tanssinut, eikä halunnut minunkaan tanssivan. Useimmiten seurauksena olikin mustasukkainen purkaus, joten yritin välttää näitä tilanteita. Jonkun harvan kerran tanssin kyllä exän kanssa hitaita. Muuten tanssin lähinnä omaksi ilokseni ja muiden kauhuksi. Sama pätee myös laulamiseeni.

Sitten löysin burleskin. Löysin ihanan, upean naisporukan, jossa saa näyttää ihan juuri siltä, miltä itse näyttää. Kannustamme, nauramme ja nautimme. Burleskissa tanssilla voi ilmentää naisellisuuttaan, flirttailla ja ammentaa voimaa ja tunnetta omasta naiseudestaan. Arkielämän tavalliset perheenäidit ja minunkaltaiseni mummuihmiset heräävät eloon ja nauttivat täysillä oman, upean vartalonsa liikkeistä. Jokaisen vartalo on omanlaisensa ja aivan täydellinen juuri sellaisenaan. Esityksissä on vielä oma hohtonsa, kun tietää yleisön nauttivan myös.

Eroni jälkeen innostuin myös paritanssista. Minulla ei ole ollut omaa tanssiparia, enkä mustasukkaisten purkausten pelossa ole uskaltautunut mukaan tanssimaan aiemmin. Nyt päätin aloittaa. Ystäväni houkutteli minut mukaan tanssiseura Hyvinkään Hymyhuulten tanssikursseille. Olen onnellinen, että uskalsin lähteä mukaan. Edelleenkään omaa tanssiparia ei ole, mutta ilmankin pärjää mainiosti. Ehkä jopa oppii enemmän, kun tanssii eri viejien kanssa vuorotellen.

Ensimmäisellä, ns. tutustumiskerralla opeteltiin fuskua ja vähän tangoa. Olin arka, mutta innostuin silti täysillä. Aloin käydä tiistain alkeistunneilla. Yhden illan aikana tanssimme  1,5 tuntia yhtä tanssia ja toiset 1,5 tuntia toista tanssia. Nyt on hallussa foksin ja valssin alkeet. Tällä viikolla vaihdoimme tanssit ja opettajat. Uutena tuli nyt rumba-bolero ja tango. Niiden alkeiden parissa vietimme tiistain kolmetuntisen.

Rakastuin heti rumbaan. Lattarirytmit antavat lantion liikkua ja viedä mukanaan. Musiikki hiveli korviani ja nautin! Oli helppo pysyä rytmissä, joten alun jännitys oli täysin turhaa. Perusaskeleet, avaukset ja käden ali pyörähdys ovat nyt hautumassa ensi viikkoa varten. Osa tanssipareista eli viejistä on hyvin taitavia. Sellaisen viejän kanssa on helppo tanssia ja antaa parin viedä. Osa vasta itsekin opettelee. Silloin nauretaan yhdessä, kun jalat töksähtelevät ja poljemme toistemme varpaille. Enää en ujostele, niin kuin alussa. Lähellä vierasta miestä oleminen kun ei ole minulle erityisen helppoa ollut. Nyt annan viejän vetää minut rintaansa vasten ja olen siinä vietävissä. Alkuun yritin pyristellä irti, vetäytyä otteesta, mutta nyt en enää.

Tangossa perusaskel on kuten foksissa, mutta rytmitys ja askellus, asento ja tunnetila ovat erilaiset. Tango onkin vaikeampaa selvästi, ainakin minulle. Onneksi näitä kahta tanssia treenataan vielä kahdella kerralla lisää.

Viikossa tanssin ohjatusti 5,5 tuntia. Aika kuluu sekä burleskitunneilla että paritanssissa niin nopeasti, että tuo liikuntamäärä ei tunnu missään. Hiki virtaa, eikä juomataukoja lukuunottamatta juurikaan lepäillä. Tuntuu siltä, että olen löytänyt lajini. Tanssi on tullut jäädäkseen. Jaloissa tuntuu kyllä, että niitä on tullut käytettyä. Burleskissa myös esim. vatsalihaksia käytetään ja treenataan. Koko kehon asennon ylläpito vahvistaa ja huomaan ryhtini hiukan oienneen. Ehkä muutama sentti pituutta on löytynyt.

Ketogeeniselle ruokavaliolle siirryttyäni olen muutenkin pienentynyt niin, että monet vaatteeni ovat jääneet liian suuriksi. Se tapahtuu kuitenkin niin helposti nyt, etten joudu laihduttamaan. Syön paremmin kuin koskaan ja nautiskelen hyvästä ruuasta. Se ainoa, jonka mielipiteellä ulkomuotoni suhteen on merkitystä, sanoo minun olevan juuri sopiva ja täydellinen, joten mitään muuttumispaineita ei ole. Kehoni voi paremmin, kun rasvaa palaa ja esimerkiksi viimetalviset polvivaivat ovat lähes kokonaan poissa. Tanssi vahvistaa ja mikä parasta, tanssin hymy huulillani ja nautin. Tanssiseuran nimi - Hymyhuulet - onkin erittäin osuva. Tiistaina hymy oli suorastaan "korvissa", kun fiilis oli niin mahtava.

Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Se on paljon muutakin. Minulle se on tällä hetkellä mm. klassista ja showburleskia, foksia, valssia, fuskua ja rumbaa sekä tangoa. Ja villejä tanssiliikkeitä ihan vaan elämänilosta! Tanssi ja uusi karaokeharrastukseni tuottavat iloa minulle itselleni, mutta ovat myös erittäin sosiaalisia harrastuksia. Nyt uskallan jo jutustella kevyesti tanssiparin kanssa, enkä menee kipsiin, kun joudun keskilattialle opettajamme pariksi.

Tanssintäyteisiä päiviä jokaiselle! Jos et muuten, niin kokeile vaikka pyörähdellä tai twistata kuralätäköissä ja syksyn lehtien keskellä. Se tekee hyvää sielulle ja keholle!