Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Kiire, se pieni pirulainen

Miksi meillä on aina olevinaan kiire? Vaativa työ, perhe, harrastukset ja kaikki tämä nykyaikaan kuuluva median tarjoamien uutisten ja tietojen tulva, liikenne, ärsyketulva äänien ja valojen, kasvojen ja jopa hajujen sekä makujen muodossa on valtavan kuormittavaa. Itse koen jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja sellaista huonoksi omaksitunnoksi kutsuttavaa kaiherrusta mielessäni. Miksi? Onko syynä tämä ulkoa päin tuleva tulva, vaiko minun itse itselleni asettamat vaatimukset, joista on vaikea päästää irti?



Jos mietin yllä esittämiäni kiireen aiheuttajia yksitellen, voisin todeta, että meidän opettajien työn kuormittavuus on kasvanut vuosien mittaan. Kyllä, se vaan on niin, että kun opetustoimesta säästetään, opettajille sysätään lisää tehtäviä. Monet näistä tehtävistä ovat sellaisia, joihin meillä ei ole maisterinkoulutuksessamme ollut minkäänlaista kosketusta. Lähinnä moniammatillinen yhteistyö, koulun ja kodin välisten suhteiden hoito, (sekin lähes reaaliaikaista ja sähköistä nykyään). Oman haasteensa tuo lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä syrjäytyminen yhteiskunnasta tai vaikkapa erilaisten mielenterveysongelmien hoidosta säästettyjen verovarojen takia joukossamme kulkevien avuntarvitsijoiden kasvanut määrä. Nämä ovat näitä vaativia ja silti tuiki tärkeitä, työllistäviä ja kuormittavia asioita. Kun vielä lisätään erilaisten lippulappusten, joita täytyy täytellä ja päivittää ja kirjata ylös, jatkuvasti lisääntyvä määrä, ollaankin riittämättömyyden suossa jo aika pitkällä. Jos aiot jatkossa pärjätä, sinun laskettava vaatimustasoasi jostain. Mistä? Opetuksestako, vaikka se on mielestäni edelleen se opettajan työn perustehtävä? Kasvatuksesta, joka yhä enemmän siirtyy kodeilta koululle, vaikka se perinteisesti on ollut kodin tehtävä. En koe sitä oikeaksi "säästökohteeksi". Mistä tingin? Ei näistä kaikista moniammatillisista yhteistyömuodoista, ei kodin ja koulun yhteistyöstäkään, eikä erilaisten suunnitelmien, tutkimusten ja kirjausten tekemisestä. Kiky on myös meidän opettajien arkipäivää, sillä saimme lisää 12 kahden tunnin pakollista kokousta... Sekö tätä yhteiskuntaa sitten avittaa eteenpäin? Enpä usko. Niinpä jo aikanani ajauduin työuupumukseen ja riittämättömyyden tunne vain ahdisti lisää. Työterveyspsykologin neuvo oli: Älä anna 100% panosta. Opi tyytymään esim. 80% työtehoon. Sillä lailla! Sepä tietää juustohöylälle hommia, jos kaikesta siivutan ohuelti pois, ettei mikään osio työstäni kärsisi. Ja silti; rakastan työtäni!

Aina menossa?


Perhe on kohdallani tällä hetkellä mies, koira ja kaksi kissaa. Lapset ovat aikuisia ja heillä on omat perheensä tai muut kuvionsa. Toki laajennettuun perhekäsitykseeni kuuluvat niin lapset, miniät ja vävyt, kuin lapsenlapsetkin. Lähisuku on tärkeä, mutta yhteydenpito on vähäistä, kun vaan ei ehdi tai ei jaksa. Perhe antaa voimaa. Toisaalta kaikki muu, mitä teen, on pois perheeni yhteisestä ajasta ja sekin on taas omiaan aiheuttamaan huonoa omaatuntoa. Pakko on välillä opetella ihan tieten tahtoen oman ajan ottoa ja tervettä itsekkyyttä. Se vaan on niin, että vasta rentoutuneena ja hyvinvoivana minulla on perheelleni ja läheisilleni riittävästi annettavaa. Kiireinen ja stressaantunut ihminen kaiken sen ulkoa päin tulevan tulvan keskellä ei ole henkisesti läsnä, vaikka maallisen tomumajansa paikalle raahaakin. Tällä hetkellä panostankin erityisesti juuri tähän osioon. Haluan saada itseni kuntoon, niin henkisesti, fyysisesti kuin vielä ulkoisestikin. Ajankäytön hallinta on minulle vaikeaa, mutta opettelen. Omaa aikaa on vaan varattava, vaikka mikä olisi. Se ei ole muusta pois, jos sitten pystyn panostamaan lisää muilla osa-alueilla elämässäni.

Rauha, torstaina 5 kk


Luulisin, että harrastukseni ovat myös samalla tavoin sekä kuormittavia että antavat minulle ekstraenergiaa. Se hetki, jolloin päässäni pohdin, jaksanko, onko pakko lähteä, voinko keksiä tekosyyn, on raskain. Kun sen ylitän ja voitan itseni, menen mukaan harrastamaan tai alan tehdä omia käsityöhommiani tai vaikka marjastan metsässä koiran kanssa, olen aivan onnessani. Pääsen helposti flow-tilaan ollessani rakkaiden asioitteni äärellä. Uppoudun neulomaan, ompelemaan, luen hyvää kirjaa, valokuvaan, retkeilen luonnossa, kalastan, marjastan, harrastan pin-upia tai muuta mukavaa. Välillä yksin, välillä muiden ihmisten seurassa. Vähän vähemmälle ovat jääneet nyt ne harrastukset, jotka tapahtuvat tiettyyn kellonaikaan ja joissa on mukana monia ihmisiä. Aina en jaksa olla ihmisten seurassa, sillä työni on nimenomaan sitä ihmisten parissa tapahtuvaa ja siksikin kontaktikiintiö voi olla täynnä jo iltapäivällä. Työpäivän jälkeen kotiin on aina ihana palata. Olen pohjimmiltani koti-ihminen. Koirani Rauha odottaa minua ja sen antama tervetuliaisvastaanotto on aina yhtä ylitsevuotavan lämmin ja innokas. Siksikin on monesti vaikea lähteä, kun on kotiin päässyt. Koiran kanssakin on kiva harrastaa omaan tahtiin, kuten nyt tänä viikonloppunakin. Kävimme lauantaina reippaan lenkin naapurin ja hänen koiransa kanssa. Koirat saivat juosta vapaina ja meillä riitti keskusteltavaa. Mikään ei ollut aikaan sidottua, ei lähtö- eikä tuloaikoja. Ei valmista suunnitelmaa. Se on minulle uusi ja innostava asia, sillä olen huono tarttumaan hetkeen. Olen suunnittelun orja, enkä osaa heittäytyä. Kaikenlainen spontaanius on kaukana minusta, joten haluan tietää, mihin aikaan mitäkin tapahtuu ja miksi. Koirani avulla opettelen spontaania hetkeen tarttumista, vaikka sään ja fiiliksen mukaan lenkille lähtöä ilman tarkkaa aikataulutusta. Se tekee sielulle hyvää.



Saan usein palautetta siitä, että "räplään" kännykkää tai tablettia liikaa. Ja mitä sitten teen? Räplään lisää. Sehän on meillä yleensä aina mukana, eikä ole vaikeaa käyttää päivän mittaan useita tunteja ihan vaan selaillen Facebookia, Instagramia, Pinterestiä tai Twitteriä, ilman sen kummempaa hyötyä. Pitääkö kaikella sitten olla merkitys, tarkoitus, suunniteltu agenda ja lähtökohta, josta tavoittelemme hyötyä? Voisiko ihminen tehdä vain tahtomiaan asioita ilman huonoa omaatuntoa? Minulle tämä on ehkä eräänlainen opittu pakoreitti ahdistuksesta ja arjen kiireestä. Pakenen nykyhetkeä, olen virtuaalisesti läsnä, enkä kuule tai näe ympärillä tapahtuvia asioita. Siihen olen nyt päättänyt ottaa uudenlaisen asenteen. En aio jatkossa "roikkua" Fb:ssa niin paljoa, enkä käyttää sitä ajanvietteenä. Minulla on miljoona kertaa parempaakin tekemistä, mutta minun on vaan löydettävä tieni niiden asioiden äärelle takaisin. Olen matkalla. Olen opetellut hiukan mindfulnessia, tietoista läsnäoloa tässä hetkessä. Pysähdyn, hengitän ja rekisteröin aisteillani asioita. Kuulen, näen ja tunnen, missä olen, mitä ympärilläni tapahtuu. Omaan kehoonkin löytyy uudenlainen yhteys, kun keskittyy ajattelemaan sitä osa kerrallaan. Käy ikään kuin skannaamalla läpi koko kehon ja sen tuntemukset. Uskotteko, miten virkistävää ja rauhoittavaa se voikaan olla! Tätä haluan koko ajan oppia lisää.



Olen aloittanut kuuntelemaan Anna Perhon kirjaa Antisäätäjä äänikirjana Suplasta. Se on eräänlainen vastaus siihen, mitä tällä kiireen ja stressin poistamisella omasta elämästäni haen. Ajankäytönhallintaa, sitä minun on pakko oppia. Eikä vain pakko, sillä sitä todella myös haluan oppia. Kiinnostuksen kohteita on niin paljon, etten mitenkään oman työni ja perheeni kanssa viettämäni ajan lisäksi saa revittyä vuorokaudesta enempää aikaa kaikkeen siihen, mitä mielelläni tekisin. Nyt on aika tarttua tähän ongelmaan ja löytää siihen apukeinoja. Kesytän stressin. Otan itseni huomioon ja nautin elämästäni. Ota sinäkin, nauti, vapaudu kiireen ahdistavasta kierteestä ja päästä irti. Ennen kaikkea, päästän itsekin irti.  En putoa, en mene rikki, vaikka irti päästäminen onkin aina ollut vaikeaa minulle. Olen vahva ja aikuinen, minä selviän. Prosessi on jo käynnissä. Kerron, miten se etenee. Pysy mukana matkallani, niin näet, miten onnistun tässä kaikessa!




Hyvää alkavaa viikkoa, ystävät! Enää kaksi työviikkoa ja sitten on aika syyslomailla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!