Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Mummulasta Nukkela?

Niin siinä sitten kävi, että tämä mummu on pahemman kerran päässyt hurahtamaan nukkeihin, nukenvaatteisiin ja nukkeleikkeihin. Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on tuo meidän pikkuinen neitokainen, tyttärentytär, joka 4-vuotiaan innolla leikkii ja touhuaa kaikenlaista kivaa. Siinä on mummulle mainio tekosyy intoilla tällaisia. Mutta toisaalta, mitäpä sitä suotta kiertelemään, nukkehullu olen ja sellaisena pysyn, joten ihan omaa itseäni ajattelen, kun näitten nukkejen kanssa touhuan. Onhan minulla ne kolme nukkekotiakin, joiden sisustaminen on vielä kesken, eivätkä nekään ole lapselle, vaan minulle.
 
Viimeisimpänä kiinnostuksen kohteena on tullut mukaan Disney Animators Collection -nukkesarja. Niitä ei myydä täällä Suomessa, mutta vähän saman tyyppisiä kyllä. Disneyllä on myös Toddler-nukkeja, joista Frozen-prinsessat Anna ja Elsa ovat löytäneet tiensä meidän pikkuneidin luo. Itselläni on noita Animators-nukkeja kolme, kaikki suomalaisilta nukkeharrastajilta ostettuja. Niistä ajattelin hiukan kertoilla lisää, sillä niiden vaatteiden ompelu ja neulominen ovat innostaneet minua monenlaiseen näperrykseen viime päivinä.
 
Joulupukki (enon muodossa) toi pikkuneidille oman lasten ompelukoneen. Sitä päätettiin toistaiseksi säilyttää täällä mummulassa, jotta se ei rikkoutuisi leikeissä ja jotta mummu voisi yrittää opettaa vähän tuota ompeluhommaa oman ompelemisensa ohessa. Pukki toi myös kerrossängyn nukeille. Sen pappa maalaili ja mummu teki patjat, lakanat, peitot ja tyynyt. Siinä kelpaa Elsan ja Annan nukkua, vaikka kuninkaallisia ovatkin. Se vietiin tyttöselle omaan huoneeseen, jossa se onkin jo ahkerassa käytössä.
 
Pikkuneidin oma ompelukone!
 
Helmi arvioi, että kyllä tässä sängyssä kissakin voisi nukkua.
 
Näitä nukkeja, Animators Collectioniin kuuluvia, myyvät Disneyn verkkokaupat Yhdysvalloissa ja Britanniassa, samoin Disney-storet molemmissa maissa. Niiden koko on 16" eli ovat aika kivan kokoisia käsitellä ja vaatteiden tekeminenkin on helppoa, kun eivät ole mitään ihan pikkuruisia. Ne ovat Disneyn animaatioista tuttuja prinsessoja, sankarittaria, joihin pikkutytöt ja me keski-ikäiset naiset olemme ihastuneet ympäri maailman. Tosin mukana kansainvälisissä keräilijäporukoissa on myös miehiä, mikä oli minulle yllätys. Mutta mikäpäs siinä, eivät nukkeleikit ole tyttöjen erityisoikeus. Facebookissa on blogeilla omia nukkesivuja, samoin Instagramissa. On myös ryhmiä, joissa keräilijät tai nukkeharrastajat, jotka ovat nimenomaan näistä nukeista innostuneet, esittelevät nukkejaan ja niiden toinen toistaan suloisempia vaatteita. Jotkut jopa vievät nukkejaan kuvauksia varten esimerkiksi retkelle, jotta saavat kuvia nukeista joissain erityisissä paikoissa. Itse olen niin alussa vielä, etten ole kuvannut kovin paljoa, mutta tässä joitain kuviani.
 
Helinä ja Merida, ensimmäiset kaksi Animators-nukkeani
alkuperäisissä asuissaan. 
 
Meridan takaa kurkistaa Tähkäpää, joka tuli aika pian kahden
ensimmäisen jälkeen.
 
Ihanat harrastajat ovat myös jakaneet kaavoja, joiden avulla näille nukeille voi ommella kivoja vaatteita. Ja kuinka ollakaan, aloitin vaatteiden ompelun alusvaatteista. Pikkupöksyjä saa pienistä tilkuista ja hyvin tuntuvat sopivan, joten kiitos kaavasta. Itselleni ehkä juuri se vaatettaminen onkin se juttu näiden nukkejen kanssa. Kiva on keksiä uusia asuja ja käyttää kotoa jostain kumman syystä löytyvää materiaalia nukenvaatteisiin, joihin ei todellakaan kulu lankaa tai kangasta paljonkaan.
 
 
Pikku pikkareita, pikku tilkuista
 
 
Tähkäpään päällä on ompelemani jumpsuit, eli haalari, jonka kaava myös fb:n
Disney Animators Collection nukenvaate-ryhmästä. Kangas on vanha Taitoon
collaripala, joka pikku ruusuineen sopii minusta kivasti nukelle.
 
Pikkuneidin Anna ja Elsa ovat saaneet mm. villasukat, pipot ja villatakit. Porkkanavillatakki
syntyi oranssista 7 veljestä-langasta, jota oli jostain muusta työstä jäänyt sopivasti.
 
Meerin baskeri on neulottu Nalle Kukkaketo-langan jämästä 
Tähän villatakkiin löytyy ohje Ravelrystä nimellä Little Leaves. 
Tässä tytttöseni villatakeissaan.  
Tähkäpään kengät ovat pienet tennarit, jotka ovat oikeasti auton
ilmanraikastimet. Ostin ne Biltemasta joulun alla ja irrotin tuoksut sekä ne nauhat,
joilla nämä olisi autoon voinut ripustaa.
 
Vielä kuva villatakeista.
 
Nämä nukkeneitokaiset ovat jotenkin vaan vieneet sydämeni, joten näitä postauksia tulee taatusti nyt silloin tällöin lisää. Tässä on vain osa niille valmistuneista vaatteista. Ehkäpä joskus vielä vaatteita valmistuu myös myyntiin asti, sillä jotkut ovat perustaneet omia Etsy-kauppoja ihan vaan nukenvaatteille. kaikenlaisia ihanuuksia niistä löytyykin, neulevaatteista kenkiin ja hiuskoristeista balettipukuihin. Minusta näissä viehättävintä on ehkä se lapsenomaisuus, viattomuus, leikki-ikäisen olemus, joten en aio näitä kovin erikoisuuksiin pukea. Haluan nukkejeni näyttävän lapsilta, joten esim. tanssiaispukuja ei vielä leikki-ikäinen tarvitse. Kenkiä tarvittaisiin lisää, joten jos törmäät tennarin mallisiin avaimenperiin tms. otan mieluusti vinkkiä vastaan. .
 
Loppiainenkin siinä mennä hurahti, joten huomenna taas on pakkaspäivä ja kiireinen työpäivä.
Palaillaan kuulumisiin lähipäivinä. Kiitos, että jaksoit lukea!
 
 
 

 

3 kommenttia:

  1. Syvin osanottoni isäsi kuoleman vuoksi. Menetin myös isäni ja kolme muuta läheistä sukulaista viime vuonna. Voimia sinulle!

    Todella kauniita nuo vaatteet!

    VastaaPoista
  2. En ollut koskaan aikaisemmin tällaisesta edes kuullut, aina täällä oppii uutta, kiva harrastus. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujalle, esim. mummula postaus vois sua kiinnostaa.

    VastaaPoista
  3. Ihan varmasti tuollaiseen voi hurahtaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!