Rakkaudesta vanhoihin esineisiin

Mikähän siinä on, että vanhat, kuluneet, nuhjuiset, rähjäisetkin esineet ovat usein niitä kaikkein rakkaimpia? Meillä on paljon vanhoja esineitä kotona, mutta niistä ehkä vanhin ja melkeinpä ehkä rakkainkin on tämä:

Vanha postiarkku

Vuosiluku kannen sisäpuolella

 

Tämä on peräisin äitini kotoa Kuusamosta. Se on ilmeisesti tosiaan vanha postiarkku, jonka ikä selviää sisäpuolen vuosiluvusta. Se on murrettu rikki, kun joku on ilmeisesti epäillýt sen sisältävän jotain arvokasta. Koruja, rahaa, aarteita tai jotain vastaavaa... Meillä oli siinä Aku Ankkoja, kun minä olin pieni. Aarteitahan ne ovat nekin. Muistan, että tämä on ollut meillä aina. Minun mukanani se on nyt kulkenut ilmeisesti viidessä omassa kodissani, jos oikein laskin. En aio luopua tästä koskaan. Lapseni toivottavasti säilyttävät sen aikanaan hellästi.

 

Muutama viikko sitten sain toisen aarteen! Tämä on peräisin tädiltäni. Eikö ole ihana? Pieni ja suloinen nukkevauvan kehto. Sen maali on kärsinut, mutta malli on kaunis ja perinteinen. Minusta nuo väritkin ovat aivan ihanat. En haluaisi pilata tätä millään, joten luultavasti se ainakin toistaiseksi saa olla tällainen. Ja tuo ihana koiran kuva! Jos tuon kehdon maalaisi, haluaisin saada tuon prikulleen samanlaisen koiran siihen takaisin! Molemmissa päissä on sama kuva ja kuvan kohdat ovat onneksi aika hyvin säilyneet. Eli en uskalla tehdä tälle mitään. Saa olla tällaisena, sillä leikkiin tämä ei tule. Se saa olla kunniapaikalla, koristeena ja sitä ihaillaan hellästi. Suunnittelen siihen patjan, lakanat ja neulotun tai virkatun peitteen tekemistä, kunhan saan mielikuvan siitä, millaiset niistä tulee!

 

Kertokaahan, mitä tykkäätte aarteistani! Onko teillä vastaavia, jotain esineitä, jotka ovat jostain syystä erityisen rakkaita ja tärkeitä? Olisipa kiva päästä kurkistelemaan niitä!