Lempivärityskirjani
Kerroin lapsille, että kun teen jotain käsityötä, neulon, ompelen, virkkaan tai vaikka huovutan, nautin siitä mahdollisuudesta ajatella ja olla uppoutuneena työskentelyyni kokonaan. Se vaan on jonkinlainen flow-tila, kuten tutkijat väittävät, johon pääsee sen keskittymisen ja rauhoittumisen myötä. Kädet tekevät rytmikkäästi omaa hommaansa, varsinkin juuri virkkauksen ja neulomisen aikana. Se on tietyllä tavalla meditoimista, kun toistaa käsillään sitä liikettä ja ajatukset kulkevat vapaasti. Suunnitelmia, unelmia, haaveita, muistoja, kaikkea sitä liikkuu mielessä. Vielä joskus toivoisin myös oppilaitteni löytävän sen ominaisuuden ja taidon itsestään. Harjoittelun myötä se on täysin mahdollista.
Osa lapsista ymmärsi jotenkin, mitä kerroin. Osalle tuntui menevän yli ja kovaa. Joku sitten kysäisi, oisitko sä surullinen, jos et saisi tehdä käsitöitä. Mietin ehkä sekunnin murto-osan ja vastasin, että todellakin olisin. Jos menettäisin käsieni hallinnan tai näköni, jotka molemmat voisivat estää käsityöt, olisin todella surullinen. Silloin nekin, jotka eivät meditatiivista flow-tilaani ymmärtäneet, nyökkäilivät ja tuntuivat ymmärtävän, että kyseessä on asia, joka on oikeasti minulle todella tärkeä.
Mielipidevaikuttajana voin vaikuttaa lasten asenteisiin koulussa ja kannustaa omalla esimerkilläni esimerkiksi lukemisen, liikunnan tai käsitöiden pariin. Voin olla esimerkkinä hyvästä käytöksestä, toisten huomioimisesta ja ympäristöstä huolehtimisesta. Toivonkin, että joskus aikuisina nämäkin lapset muistavat opettajansa vähän hassuna, mutta lempeän ankarana, turvallisena mummelina, joka teki mitä ihmeellisempiä asioita itse. Teki siksi, että halusi tehdä ja siksi, että nautti siitä.
Leivotko sä mulle kakun, kysyi naapuriluokan poika maatessaan likaisella käytävän lattialla. Lupasin leipoa, jos hän pesee meidän lattiat yhtä tehokkaasti kuin sen käytävän hiekkaisen lattian. Sovimme, että joskus näin tehdään. Mitä lie äiti ja isi kotona sanovat, kun poika kertoo lupautuneensa kakkupalkalla pesemään hassun kässämaikan lattioita....?
Tässä viidesluokkalaisen pojan taidonnäyte -
vetoketjupussukka vuorilla. Ensimmäinen vetskari ikinä!
Koolla on väliä, kun luokan varakyniä valitaan.
Yksi osoitus siitä, että ope on oikeasti vähän hassu...
Huumori on tärkeää koulussakin, mutta toki ilmankin voi elää. Itse haluan hassutella sopivassa määrin lasten kanssa ja heistä se tuntuu olevan tärkeää. En ole liian aikuinen ja ylpeä, ettenkö voisi olla välituntileikeissä mukana tai pikkuisen höpötellä hassuja opetuksen lomassa. Se mielestäni rentouttaa oppilaita ja vapauttaa voimavaroja oppimiseen jännittämisen sijasta. Eri asia onkin, ymmärtävätkö kaikki leikinlaskua, joten voi olla mielenkiintoisia keskusteluja kotona, kun opekin leikkii. Ei se mitään, en mene rikki kummastelusta tai häpeile sitä, että vieläkin osaan leikkiä.
Käsillä tekemistä on myös aikuisilla nyt niin valtavan suosion saanut värityskirjakuvien värittäminen. Minulla on useita eri teemoin kuvitettuja värityskirjoja ja rakastan värittämistä ihan tosissani. Äänikirja tai musiikkia soimaan ja väriä paperille. Äkkiä vierähtää tovi jos toinenkin siinä hommassa. Jos ette ole kokeilleet, suosittelen lämpimästi!
Näin meillä nykyisin rentoudutaan, sillä en ole ainoa
ope, jolle värittäminen on kolahtanut täysillä.
Aikuisten värityskirjat ja omat Stabilot mukana myös reissuissa.
Hyvää keskiviikkoiltaa, ystävät!
