Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Sydämellisiä muistamisia

Kouluvuosi päättyi ja me opettajat kirmasimme lasten lailla kesälaitumille lauantaina. Koskaan ennen en ole tuntenut niin vahvasti kuuluvani työyhteisöön ja niin täydestä sydämestäni viihtynyt työkavereiden kanssa, kuin nyt viimeisen vuoden aikana. Minulla on ollut aina ennenkin ihania työkavereita, joista on tullut sydänystäviäkin, mutta vasta nyt tämä koko yhteisö on sellainen, johon kuulumisen koen kunniana ja siunauksena. Kiitos ihanille Peltsiläisille siitä! Meidän koulussa vallitsee Peltsi-henki, josta pääsevät osalliseksi kaikki koululaiset, opettajat, ohjaajat, siistijät, keittäjät jne. Peltsi-henki on sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, turvallista ja hyvää oloa, joka kantaa meitä arjessa. Ja kuten pois lähteneet sanovat: "Ihminen voi lähteä Peltsistä, mutta Peltsi ei lähde ihmisestä!"

Muutaman hyvän työkaverin tie johti kuitenkin nyt muualle, sillä uusia haasteita löytyi lähempää heidän kotipaikkojaan. Muutamien kohdalla tilanne on vielä auki. Muistamisia olisi voinut tehdä kaikille, mutta lähimmät työkaverit, eli ykkösluokkien opet, erityisope, joka vastasi meidän luokasta ja ihana koulunkäyntiohjaajamme saivat näitä tekemiäni muistamisia mukaansa lauantaina.

Jokainen sai omanlaisensa, joka minusta jotenkin kuvasti saajaansa

Harmillisesti vielä yksi jäi kuvaamatta.
 
Se neljäs unohtui kuvata, mikä on harmi! Siinä oli Peltsinvihreä tähti ja nauhaa, jossa teksti "Home Sweet Home". Sen sai poislähtevä erityisopettajamme, sillä hänen mukaansa piti laittaa muistutus Peltsistä ja siitä, että täällä me odottelemme, jos hän tuleekin vielä takaisin. Toivossa on hyvä elää!
 
Ohje näihin löytyy Wilhelmiina Halmeen kirjasta "Kaikki kaunis on käsintehtyä", jonka sain äitienpäivälahjaksi. Helppoja ja nopeitakin tehdä, applikointi ehkä taisi olla hitain työvaihe. Käytin siinä kaksipuolista silitettävää liimakangasta, joten tähdistä tuli siistit ja hyvät. Nauhavarastoista ja tilkuista löytyi kaikki tarvitsemani materiaali, joten sikälikin tämä oli kiva lahja tehdä ja antaa.
 
Näitä voisi antaa myös tarhantädeille tms., sillä itse yhä enemmän olen omatekoisten lahjojen kannattaja. Meillä ei enää ole tarhaikäisiä, eikä edes koululaisia, mutta voisinhan vaikkapa myyjäisiin lastenlasteni luokkien pöytiin tehdä näitä... Oisko hyvä idea?
 
 

perjantai 30. toukokuuta 2014

Ylläriveivinä tänään sipuliboksereita pojille

SaVaWay-yllätysveivinä tänä iltana piti ommella Royal-tuotteen toimittamasta trikoosta jotakin. Aikaa oli taas se perinteinen kaksi tuntia, eli 21-23 välisenä aikana pitäisi jotain saada aikaiseksi. Tein ensin 17 korttia oppilailleni, sitten vasta aloin leikellä kangasta. En kerta kaikkiaan tänään keksinyt yhtään mitään uutta ja innostavaa. Kangas oli puuvillalycraa, joten se oli kyllä ihan miellyttävän tuntuista. Värit ja kuosi kuitenkaan eivät oikein sopineet itselle, eikä pikkuprinsessalle, joten aloin sitten miettiä poikia, jotka ovat tummempia ja ruskettuneen värisiä ympäri vuoden. Heillehän kangasta voisin käyttää, mutta sitä ei ollut kovin paljoa. Eli näin siinä sitten kävi, että parit bokserithan siitä sitten syntyi - taas. No, niitä kyllä aina tarvitaan.

Pohja on selkeän oranssi. Kuviot, jotka muistuttavat mielestäni lähinnä sipulia, ovat keltaiset ja niissä on tummaa ruskeaa. Sinänsä aika hauska kuosi, väri ei vaan nyt iskenyt ensi alkuun ollenkaan. Mutta kuinkas kävikään....

Tässä kuvassa värit toistuvat ihan väärin

Tässä lopputulos! Tykkään!
 
Kahdet bokserit syntyivät alle tunnissa leikkuineen ja ompeluineen. Nyt laitoin niihin kaksi erilaista kangasmerkkiä, jotta pojat tunnistavat taas omansa. Kaava on edelleen vanha, tuttu, Ottobre 4/2004 -lehdestä. Mitäpä sitä muuttelemaan, kun on niin toimiva. Lopputulos yllätti, sillä se on reipas ja iloinen, ihan meidän poikien tapaan. Mummun alusvaatetehdas taas pyöri, mutta jotain muutakin syntyi ompeluhuoneessa tänään. Huomenna palaan niihin, sillä ne menevät huomenna lahjaksi...
 
Viimein työaamu huomenna, sitten alkaa opettajan kesäloma!
 
 

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Pikkaritehtaalta, iltaa!

Pikkuinen prinsessa on jättänyt vaippavaiheen ja tarvitsee kivoja pikkupöksyjä kesäkäyttöön. Mummun tekemät ovat olleet sopivia testauksen perustella ja nyt jo käytössäkin, joten tein sitten lisää samalla kaavalla. Kyllä näillä kai kesä mennään, kun entisiä on jonkin verran ja nyt tuli kuudet vielä lisäksi. Kuvat ovat suorastaan julmetun huonoja, joten pahoittelen... Mutta innoissani halusin heti ne kuvata ja huomenna jo viedä tyttöselle käyttöön. Kaava on Ottobren lehdestä 6/2013. Koko on 92 cm.

Ei näihin kangasta mene juuri ollenkaan...

Kustakin kolmesta trikoopalasta leikkasin kahdet

Lahkeensuissa on Framilonit ja siksakilla tikkaus

Vyötäröllä kuminauhakuja, jossa pehmeä kuminauha
 
Ja koska pikkuiselle prinsessalle tulee tehtyä kaikenlaista, ei tietenkään sovi unohtaa mummun poikasia, jotka saivat kumpikin kirkkaanväriset raitabokserit. Jotta he ja kotiväki erottavat, kummalle kuuluvat kummatkin, laitoin isommalle herralle crossimotskarin ja  pienemmälle skootterin tuohon eteen keskelle. Näistä he itsekin tunnistavat omansa helposti. Kokoero on nimittäin näillä kahdella vain yhden kokonumeron verran, eikä sitä välttämättä lapsen silmin ainakaan ole niin helppoa todeta.
 
Boksereiden materiaali on puuvillalycraa, joka on pojille minusta paras materiaali alusvaatteisiin. Isommille tyttösillekin se on hyvä, mutta pienellä ei tarvita ihan niin "istuvia" pikkareita vielä. Malli on Ottobren lehdestä 4/2004. Isommat ovat kokoa 128 cm ja pienemmät 122 cm. Pojat ovat molemmat hoikkia.

Kuvassa raidat vilistävät, luonnossa ovat rauhallisemmat
 
Näiden parissa meni pari tuntia, ensin leikellen ja sitten sarjatyönä ommellen. Kuuntelin kaiken aikaa niin innolla äänikirjaa, että hämmästyin välillä CD:n loppumista. Dan Browinin Murtumaton linnake on juuri ratkaisuvaiheessa... Huomenna jatketaan, jotta selviää, miten Davidin ja Susanin siinä käy.
 
Nyt odotan innolla, ehtiikö posti tuoda perjantaiksi Savaway-ylläripaketin, josta pitäisi perjantai-iltana veivata jotain... Toivotaan parasta! Helatorstaina osallistun vapaaehtoishommiin, kun seurakunnan tiloissa järjestetään sotaveteraaneille lounas. Olen lupautunut sinne avustamaan parhaani mukaan, joten luvassa on touhua heti aamupäivästä alkaen.
 
Hyvää Helatorstaita!
 
 
 
 

maanantai 26. toukokuuta 2014

Tunikan kaava kesäisemmin



Pakko saada kesävaatetta! Mitään ei oikein ole entisiä, ei ainakaan sellaisia kivoja tai siistejä, työvaatteeksi soveltuvia. Nyt siis kokeilin taas yhtä kaavaa, jolla en ole aiemmin tehnytkään itselleni kesäpaitoja. Kaava on Ottobre Woman -lehden numerosta 2/2008. Tästä oli lehdessä myös hihaton versio ja sellainen taitaa tulla seuraavaksi minullekin. Olipa myös pidemmillä hihoilla, joten tosi monikäyttöinen kaava minun mielestäni tämä onkin.
 
Materiaaliksi valikoitui Eurokankaalta joskus jo muutama vuosi sitten ostettu trikoo, jota olin sopivan palan joskus "epähuomiossa" ostanut. Ei ehkä ihan minun tyyppiseni ollut kuitenkaan, joten ajattelin testata tällä, jos vaikka en sitten paidasta tykkäisikään. Ja trikoon laatuhan se yllätti jälleen kerran. Kiva on päällä ja helppo oli ommella, mitä lie viskoosilycrasekoitetta se nyt sitten mahtaa ollakaan. Mutta, mutta, mutta! Se on pesty nyt jo parikin kertaa näillä helteillä ja käännetty oikeaoppisesti nurinpäin pesuun laittaessa. Pesuaine on kirjopyykille sopivaa, eikä sisällä valkaisuaineita. Silti tuo on jo heti jotenkin kauhtuneen näköinen. Pinta on vaalean, nukkamaisen tunnun saanut jo heti uutena. Ei kiva. Mutta kotipaidaksi tuo toki kelpaa jatkossakin. Pihassa puuhaillessa vaatetta kuluu.

Tässä Ottobre 2/08 lehden kaavalla tunika/paita

Pääntie on kantattu tällä trikoolla ja edessä on viisi hiuslaskosta,
 jotka eivät kyllä kirjavalta kankaalta juurikaan erotu kuvassa.
 
Mallin jujuna ovat mielestäni juuri nuo hiuslaskokset, jotka toisenlaisessa, kenties yksivärisessä tai raitaisessa trikoossa erottuisivat paremmin. Pääntie onnistui hyvin, vaikka itse sanonkin. Tykkään noista kanttauksista nykyään, kun ne joten tekevät vaatteesta viimeistellyn näköisen. Muuten koko ja malli olivat hyvät. Nykyisin lähinnä 42-kokoa käytän, eikä tässäkään poikkeusta tullut. Yläosasta, siis hartialinjasta ja rinnan kohdalta malli on sopiva ja alaspäin levenevä helma kätkee sen, mitä  kätkettävä on. Ai, mitäkö? No ne makkarat, jotka joku on kasvattanut minuun...

Tämä on pakko esitellä täällä blogissakin! En ollut uskoa silmiäni, kun sain tämän ihanan mekon tyttäreltäni syntymäpäivälahjaksi. Miten kaunis se onkaan! Väri on ihana ja se on niin, niin sopivanmallinenkin, että en voi vieläkään sitä käsittää! Kiitos, kiitos tuhannesti tyttöseni! Huomaa, että hän on tehnyt töitä vaatekaupassa, kun osaa ostaa noin sopivan vaatteen toiselle. IHANA!!!

Suloisuus mallinukkeni päällä
 
Pihassa kukkii sitä sun tätä ja varsinkin tätä. Isabellan omenapuun kukat ovat ehkä kauneinta, mitä tiedän. Tuo niiden väritys ja kukkien hentous vaan lumoavat joka vuosi uudelleen. Kimalaisten suosiossa puu on myös, sillä jatkuva pörinä sen ympärillä käy. Omenathan tässä ovat kirsikan kokoisia ja syömäkelvottomia, mutta kivan punaisia ja kukinnan kauneushan on se syy, miksi tätä kasvatetaan. Muutakin väriä pihasta jo löytyy, mutta vielä on paljon ihan alkuvaiheessa. Tänään kanniskelin kiviä ja istutin muutamia pensaitakin. Mutta niistä ei vielä kuvia kuvia ole, kun on vähän niin sanotusti vaiheessa tuo homma tuolla pihamaalla.

Isabellan kukat kauneimmillaan
 

Paavo rakastaa pihatöitä. Tässä se vahtii nurmikon kasvua.

Köynnöshortensia innostui viime kesänä kasvuun

Yllätys, yllätys! Kaatuneen puun juurakko on pystyssä metsässä,
eikä siellä sen ihmeempää ollutkaan kuin kunnon korvasienifarmi!
 
Viimeisiä työpäiviä viedään! Mies potee selkäänsä, joten hän ressukka lepäilee, mutta minä nautin, kun ilma viileni ja taas jaksaa puuhailla. Huomenna on koulumme kevätjuhla, jossa onneksi saan olla luokkani kanssa ihan vaan yleisönä. Vuorossa ovat toiset luokat, eskarit ja neloset, joiden esityksiä pääsemme ihailemaan. Ja eipä aikaakaan, niin voi kauhistus! Olen kohta lomalainen!
 
 

tiistai 20. toukokuuta 2014

Babylippistä sekä arvonnan voittajaa tänään!

Kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte arvontaan Mummulassa. Voiton nappasi Maiju S., joka osallistui Facebookissa arvontaan. Onnea Maijulle! Laitan viestiä vielä tänään, jotta varmasti menee voittajalle tieto.


Sitten sitä babylippistä viimein, sitä jota esittelinkin kuopukseni kesältä -93. Piirsin kaavat siihen, jotta saisin kokeilla, tuleeko lippiksestä minkäänlainen ihan itse väkerrettynä. Ja tulihan siitä.

 
Kolme kaavakappaletta tarvittiin, eli lippiksen pyöreä lakikpl, reunaan vähän kaarevat osat, jotka siis edestä ja takaa hiukan korkeammat kuin sivuilta. Sivuissa on pienet saumanpätkät. Lisäksi tietenkin pienenpieni lippa. Käytän aina kaavamuovia, joten tämäkin on nyt sille piirrelty. Lippaan leikkasin toiseen kappaleeseen tukikankaan ja silitin sen kappaleen nurjalle puolelle. Lisäksi tarvitaan resori, jonka itse leikkasin 8 cm korkeana ja mittasin sen sivukappaleiden reunaan sopivasti venytettynä. Ihan tarkkaa mittaa onkin vaikea sanoa, sillä resorit ovat erilaisia ja tietenkin myös haluttu kireys vaikuttaa.
 
 
Ompelin resorin renkaaksi ja lippakappaleet yhteen oikeat puolet vastakkain. Käänsin lipan ja ompelin tikkauksen lipan reunaan paininjalan etäisyydelle. Ompelin sitten sivukappaleiden pienet saumanpätkät yhteen, jolloin sivukappaleista muodostui rengas. Sen ompelin sitten lakikappaleeseen oikeat puolet vastakkain.
 
Resorin taitoin oikeat puolet vastakkain lipan ompelua varten. Lippa ommeltiin kiinni resorin taitereunaan n. paininjalan etäisyydeltä ja ompeleen molemmat päät kaarrettiin sopivasti, kuten muotolaskokset.
 
Lippa ja resori käännettiin oikein päin.

Resori ommeltiin oikeat puolet vastakkain lippiksen reunaan.

Ja siinä se nyt on! Minikokoinen lippis, n. 1-3 kk:n ikäiselle.

Vauvanukke sai taas toimia mallia, kun näin pientä päätä meillä ei löydy.
 
Tähän lippikseen on hyvin summittainen tämä ohje. Sen voi toteuttaa minkä kokoisena vaan, sillä tuo lakikappalehan sen koon määrittää. Se on kipparilakin ja baskerin välimuoto, eikö totta. Jos tämän tekisi sinivalkoisena ja ankkurinapin tuohon eteen kokardiksi, tulisi kesäksi merihenkinen lippis. Kokkeilepa vasiten, tykkäätkö!
 
Nyt on enää kolme päivää tällä viikolla ja neljä päivää + lauantain todistusten jako, ennen kuin loma alkaa! Arvatkaapa, odotanko malttamattomana! Hyvää viikon jatkoa, tai hyvää loppua, kuten oppilaani minulle toivotti oikein kädestä pitäen maanantaina, kun vietin syntymäpäivääni...
 
 

maanantai 19. toukokuuta 2014

Pikainen arvontamuistutus!

Vielä parisen tuntia aikaa osallistua Mummulan blogiarvontaan! Linkki arvontaan löytyy sivupalkista tai vaikkapa tästä. Mukaan pääset kommenttisi jättämällä myös Facebookissa. Toimi nopeasti, sillä aika päättyy vuorokauden vaihteessa.

Minä olen tänään viettänyt syntymäpäivääni helteisen työpäivän merkeissä. Ostin itselleni eilen jo lahjan, eli mustat tennarit, joita olin jo jonkin aikaa himoinnut. Nyt ne olivat sitten ensimmäistä kertaa jalassa tänään. Oli helppo valita kalliitten Conversejen ja näiden ns. merkittömien välillä, sillä näillä oli hintaa 15 euroa ja Converseilla ties minkä verran... Minä olen sen verran ekohenkinen, että en juurikaan uutta ostele, paitsi kenkien, sukkien ja alusvaatteiden kohdalla. Muut teen itse tai ostan kirppiksiltä. Päätös ei siis tuottanut päänvaivaa, enkä merkkien perään itkeskele. Nämä kelpaavat vallan mainiosti ikäiselleni, vai kuinka.

Tennarit
  Ompeluhuoneessa on hiljaiselämää tänään. Tosin aloitin sen babylippiksen jo aiemmin, mutta vielä en päässyt sen suhteen yhtään mihinkään. Niska on jumissa ja selkäkin oikuttelee. Nyt siis nopeat terveiset ja huomenna lisää!

Pikkupoikien babylippis työohjeineen tulossa...

Synttäripäivän fiilis, tyttöjen poimima voikukkakimppu!
 
Leivoin töihin pari kuivakakkua, jotka tekivät opehuoneessa kauppansa viimeistä murua myöten. Oppilailleni tarjosin tänään Muumitikkarit. Niistä iloisina he kovasti kohteliaina toivottelivat hyvää syntymäpäivää ja muutakin mukavaa. Paras oli kuitenkin pikkuinen neiti A, joka toivotti oikein kädestä pitäen HYVÄÄ LOPPUA! Oli siinä naurussa pidättelemistä!
 
Hyvää arvonnan loppua kaikille uusille ja entisille lukijoilleni!
 
 

lauantai 17. toukokuuta 2014

Raparperipiirakka on kesän merkki

Nyt saatiin kuin saatiinkin jo raparperia piirakkaan ja se, jos mikä, on kyllä kesän merkki! Tosin sen verran feikkasin, että ostin nämä ensimmäiset raparperit kaupasta... Ihan yhtä hyvää näistäkin toki tulee, mutta kyllä ne oman pihan raparperit ovat silti parhaita.

Raparperipiirakan ohje on alunperin saatu entiseltä naapurilta joskus reilut parikymmentä vuotta sitten. Silloin söin hänen leipomaansa omenapiirakkaa ja tykästyin kovasti. Varoitus lienee paikallaan: tämä vie kielen mukanaan ja on todellakin täyttä tavaraa, ei kevytversio!

 
Raparperipiirakka
 
6 kananmunaa
4 ½ dl sokeria
300  g sulatettua margariinia
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
 
 
Päälle raparperia, n. 500 g ja hiukan sokeria
 
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää muut aineet. Levitä taikina uunipellille ja ripottele päälle raparperinpalat ja sokeria. Paista 200 asteessa n. 30 min.
 
Tällä ohjeella leivottu piirakka on kuohkeaa ja herkullista. Sen seuraksi sopii mainiosti vaniljakastike tai vaniljajäätelö. Muistathan nauttia maitoa raparperin kanssa, sillä raparperi sisältää oksaalihappoa.
 
 
 
Kotipihan raparperit ovat vielä pieniä

Pieniä, mutta reippaasti kasvavat kyllä!

Paavo kiikkui pihakeinussa katselemassa, mitä se mamma pihassa touhuili
 
Kiva, että myös uusia lukijoita on löytänyt tiensä tänne blogiini! Tervetuloa!
 
Vielä kaksi päivää aikaa osallistua arvontaan, joka siis päättyy 19.5.