Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Kadonneiden kuvien arvoitus!

Mikähän ihme minu  kuvieni siirrossa mahtoikaan olla vialla? Yleensä puhelimen kameralla kuvatut kuvat siirtyvät suoraan googlen pilveen talteen ja ovat sitten sitä kautta käytössä esim. juuri blogissani. Ei sinne uyhtäkkiä tullutkaan kuin muutama hassu kuva. Pähkäilin asiaa puoliääneen ja lopulta ihan ääneenkin töissä torstaina. Eräs työkaveri esitti muutaman oman näkemyksensä mahdollisista syistä. Googlailin myös asian tiimoilta hiukan ja yhtäkkiä palaset vain loksahtivat paikoilleen. Nyt taas kuvat näkyvät! Olen innoissani!

Nyt kiusaan lukijoitani niillä kuvilla, joita en saanut näkyville aiemmin. Lähinnä siis kirppislöytöjä nämäkin.
Nuken tilkkupeitto, 0,50 euroa. 
Päätyi peitoksi tätini vanhaan nukenkehtoon.

Kaksi sisustustaulua

Nämä taulut ostin kahdesta syystä. Ensimmäinen on niihin käytetty kangas, Marimekon Ananas. Se on kauniin vaaleanpunainen ja yllätyksekseni se olikin kaksinkertainen molemmissa tauluissa. Irrotin sen heti ja heitin palat koneeseen. Niistä on syntymässä kesäksi mekko! Toinen syy oli niinkin hassu, että minulla oli käyttöä styroxlevyille, joista nämä oli tehty. Isompaan tulee Vallilan kuosia, jonka nimeä en nyt muista. Pienempään laitan erästä Ikean kuosia, jota ostin yhden sivuverhon verran nettikirppikseltä myös, kuten taulut ja Vallilan kangaspalankin. Ikean pala maksoi pullollisen Erittäin hienoa suomalaista shampoota. Tauluista maksoin viitosen.  Vallilan palan hintaa en edes muista enää. 


CD-teline ompeluhuoneeseen

Kuuntelen musiikkia tai äänikirjoja aina ompeluhuoneessa puuhaillessani. Aikojen kuluessa CD-varastoni on kasvanut ja jakautunut olohuoneessa säilytettäviin ja niihin, joiden paikka on siellä ompeluhuoneessa. Niille ei oikein ole ollut omaa paikkaa. Etsiskelin varmaan vuoden jonkinlaista telinettä CD-levyjen säilytykseen. Ne ovat vasn usein kiikkeriä ja kapeita torneja. Viime viikonloppuna ilmestyi tämä silmiini Riihimäen Femmatorilla. Tämä oli halpa ja silti siisti. Yllättävän tukevakin. Eipä kissakaan tätä kaada, vaikka Helmi kaikkialle kiipeileekin. 6 euroa, ei paha ollenkaan. 


Rukki, 15 euroa!

Nettikirppiksiin koukuttuneena iskin tähän kynteni het, kun sen huomasin. Pitäähän kunnon emännällä olla rukki, kuten jo aiemmin sanoin. Myyjä kehui, että tätä voi oikeasti käyttää. En ole koskaan sitä taitoa opetellut, mutta minussa asuva tekstiiliopettaja haluaa senkin taidon oppia. Ehkä otan jonakin päivänä selvää, toimisiko tämä. Muutamia osia tästä on irrallisena tullut mukana, joten ehkäpä, ehkäpä vielä joskus... Joku on maalannut tämän mustaksi, mutta voi olla mahdotonta saada sitä mustaa maalia irti enää. Hmm...


Vanerinen lokerikko, 7 euroa

Siivosin luokkaani ja järjestelin sen ihan uuteen uskoon. Innoissani lajittelin papereita ja pikkusälää, jota minulla on tapana kerätä nurkkiin sekä töissä, että kotona. Lokerikot, korit ja laatikostot ovat eräänlainen pakkomielle minulle. Niinpä se tämäkin sitten muutti meille ja päätyi luokkaani. Se on ihan vaan minun, ei oppilaiden käyttöön. 

Merrel-olkalaukku, 7 euroa

Laukkuja ei voi koskaan olla liikaa. Tai no, kyllä niitä voi. Myinkin muutaman laukun pois, kun niitä kertyy jostain kumman syystä tänne meille. Minulla on ollut 4 viikon ajan kirppispöytä taas, joten kyllä sitä tavaraa on lähtenyt meiltä poiskin päin. Eikä vain meiltä, vaan myös tyttären huushollista ja vähän pojaltakin. Vielä on tarkoitus pitää pöytää toiset neljä viikkoa. Kannan tavaraa myyntiin lähes päivittäin. Kivasti käy kauppa näin keväällä. 

Nyt ompelupuuhien pariin taas!  Seuraavaksi tulossa sitä kesämekkoa taulun kankaista ja keskeneräisen takin ompelua valmiiksi! 




3 kommenttia:

  1. Oletpa tehnyt hyviä löytöjä! Itse tulen kirpputorilta nykyään takaisin usein tyhjin käsin.

    VastaaPoista
  2. Hyviä löytöjä! Ja erityisesti tykkään tuosta taulujen kierrätys ideasta! Tavaroita tuppaa kertyä täälläkin joka nurkaan ja lokerikkoon, raakaa karsimista kaipaisi joka nurkka..
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Hienot löydöt! ♥Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!