Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

perjantai 22. elokuuta 2014

Yhtä sun toista ja kaikenmoista!

Olen ollut laiska blogin suhteen jo muutaman viikon ajan. Pikkuisen tekee mieleni puolustautua, sillä ihan oikeasti elämä on ollut elokuun puolella melkoisen hektistä. Ensinnäkin työt alkoivat, kun uusi kouluvuosi käynnistyi. Ensimmäisen kouluviikon jälkeen huomasin olevani ihan eri tavalla väsynyt, kuin lomalla, joten blogin pariinkaan en sitten jaksanut illalla siirtyä.

Toinen iso juttu, oikeastaan se kaikkein isoin, oli esikoisen ja hänen morsiamensa ikimuistoinen hääjuhla, jota vietimme 16.8. lauantaina. Oli aika iso juttu äidille, kun sai olla näkemässä komean ja rakkaan poikansa kävelevän alttarille yhdessä rakastamansa naisen kanssa. Meille tuo miniä on mieluinen ja rakas! Mukana häissä olivat myös pojanpojat, jotka valloittivat pienissä saketeissaan häävieraat. Onnellinen päivä!

Susanna Sorvisto toimi hääkuvaajana ja tässä hänen ottamansa kuva perheestä
 
Suloiset sulhaspojat Susanna Sorviston kuvassa.
 
Sunnuntaina häähumu oli sitten takana päin ja oli aika palailla normaalielämään. Jotenkin saimme hoidettua kaikki hommat ja niin sitä sitten palattiin tämän viikon alussa arkeen. Nuoripari lähti maanantaina häämatkalle viikoksi. Torstaina kuopukseni oli leikkauksessa, tosin ihan vaan päiväkirurgisessa toimenpiteessä, jossa suoristettiin nenän väliseinä, parannettiin poskionteloiden "tuuletusta" ja katkaistiin vielä kielijänne. Nyt poika on edelleen meillä täällä toipumassa, koska yksinasuvan ei ole hyvä olla leikkauksen jälkeen ihan omin nokkinensa kotonakaan. Häämatkalla ei myöskään ollut kaikki mennyt ihan nappiin, sillä siellä nuori aviomies poti vatsavaivoja ja joutui sairaalaan. Mamma täällä huolissaan pyöriskeli viime yön. Onneksi nyt on päässyt sairaalasta hotelliin toipumaan.
 
Sitten vielä pieni, mutta suloinen uusi perheenjäsen! Meille muutti tästä läheltä kissavauva, Helmi, joka on 12 viikkoa vanha! Kyllä se on sitten suloinen, voi hyvänen aika! Olen aivan myyty. Jännitin Paavon ja Helmin ensimmäistä kohtaamista, sillä pelkäsin, ettei tuo iso kollikissa hyväksy uutta kissaa. Mutta Paavo olikin hyvin utelias ja kiinnostunut Helmistä, eikä ollenkaan vaikuttanut siitä ärtyneen, että pikkuinen oli ilmestynyt taloon. Helmi sen sijaan pelkäsi Paavoa niin, että meni ihan korkealle kaarelle, kaikki karvat pystyssä ja häntä pörrössä. Paavon hiippaillessa sitä haistelemaan, Helmi päästi niin kovan naukaisun, että Paavo säikähti ihan kauheasti! Sitten Paavo siirtyi kauemmas tarkkailemaan Helmiä. Jonkin aikaa sitä katseltuaan, Paavo päätti lähteä ulos. Meni kuulemma polttamaan sikarin, kuten ystäväni totesi. Nyt Helmi tutustuu pöydän alla olevaan maailmaan, eikä juurikaan uskalla mihinkään liikkua. Eteisessä se vähän käväisi, mutta pelästyi peilistä näkyvää kuvaansa ja naukaisi taas. Antaa Hempukan nyt totutella, sillä se on kyllä vielä ihan vauva!
 
Meidän Helmi on todellinen helmi!
 
Nyt sitten pitää opetella kahden kissan kanssa elämään. Toivon, että niistä tulee parhaat kaverit, eikä Helmi pelkää enää myöskään meitä ihmisiä. Nyt se ei tule vielä syliin, eikä halua, että siihen kosketaan. Olen makoillut sen kanssa lattialla ja olemme sulkeneet hitaasti silmiä ystävällisyyden merkiksi, kuten kissat tekevät. Ehkä se sitten vähitellen tottuu!
 
Mukavaa viikonloppua ystävät, hyvät!
Palaillaan ompelujuttuihin ja muutamiin kivoihin tuunauksiin pikapuoliin!
 
 
 

torstai 7. elokuuta 2014

Kesäloman viimeiset päivät

Tänään olen viimeistä päivää kesälomalla. Niin se vaan mennä humpsahti, vaikka opettajana saankin nauttia mukavan pitkästä lomasta. Ihana loma, sillä mitään hässäköintiä ei tänä vuonna ollut. Yleensä stressaan liiallisesta aikatauluttamisesta lomalla. Se kuuluu mielestäni työarkeen, että on tietyt ajat, joista pidetään kiinni. Lomalla mennään ja tullaan sen mukaan, miltä tuntuu.

Tänään juttelin tapaamani työkaverin kanssa kesän säistä. Totesimme, että alkukesän kylmyyden valittelu vaihtui kyllä sosiaalisessa mediassa ja lehdissäkin nopeasti helteessä tuskailuun. Kumpi lie sitten kamalampaa kenenkin mielestä. Itse nautin kyllä viileistä päivistä, kun auringossa olosta tykkää, enkä siedä kuumuuttakaan. Mutta suon sen niille, jotka siitä nauttivat. Nyt loppukesästä vitsauksena ovat vielä nuo hulluksi tulleet ampiaiset, joita sekä minä, että monet ystäväni pelkäämme. Juoksemme ja huidomme, vaikka minäkin vakuutan oppilailleni ensi viikolla jo moneen kertaan, ettei ampiaisia tarvitse pelätä...

Valmistauduin jo eilen loman loppumiseen viettämällä aikaa näiden mussukoitteni kanssa oikein ilokseni. Meillä paistettiin vohveleita, joita nautittiin kermavaahdon ja mansikkahillon kera. Sitten teimme yhdessä pullataikinan, jonka lapset saivat pyöritellä mieleisikseen pulliksi. Ja kun pullat jätettiin mummulan keittiöön jäähtymään, suuntasimme lasten kanssa läheiseen lintutorniin ja rantaan, jossa tosin ei uintimahdollisuutta ole, mutta kiviä siellä on hyvä käydä heittelemässä veteen!
Illalla vielä suuntasimme kirkkoon, jossa meidän seurakunnan ekaluokkalaiset siunattiin koulutielle. Täällä alkoikin koulu jo tänään, mutta tuossa naapurikunnassa, jossa käyn töissä, alkaa vasta maanantaina.

leipurit työn touhussa

Hyvältä näyttää, vai mitä!

Kirkossa pojat syventyivät virsikirjan tutkimiseen
tilaisuuden alkua odotellessaan.
 
Tänään kävin työpaikalla vähän "haistelemassa", miltä se työhön paluu oikein mahtaa maistua. Ja hyvältähän se maistuu, kun on maailman parhaat työkaverit ympärillä! Uusi rehtori talossa on vielä tapaamatta, mutta huomennahan tuo nähdään. Täydellä tohinalla koulutusta ja muuta tarjolla koko huomisen ajan, joten vauhdilla lähdetään uuteen kouluvuoteen. Se sopii minulle, sillä kun teen töitä, tykkään myös tehdä, enkä odotella. Uutta opittavaa, järjesteltävää ja touhuttavaa, sitten maanantaina olemme valmiina ottamaan vastaan koululaiset. Kiva nähdä omaa luokkaakin pitkästä aikaa!
 
Toivon hartaasti, että kaikki autoilijat muistavat nuo  pikkuiset koulutiensä kulkijat tänäkin syksynä! Yksikin menetetty pikkuihminen liikenteen uhrina on liikaa, joten kaasujalkaa voisi vähän höllätä ja pitää mielen virkeänä, silmät tarkkana ja ajatukset läsnä tien päällä. Ja jälleen nyt jo edesmenneen autokoulunopettajani sanat: "LAPSI ON LIIKENTEESSÄ ELÄVÄ VAROITUSMERKKI!"
 
Mukavaa loppuviikkoa, lomailijoille, kotona oleville ja työssä ahertaville!
 
 

lauantai 2. elokuuta 2014

Tarjottimen tuunausta - kirppislöydöstä käyttöön!

Olen joskus jo kuukausia sitten ostanut paikalliselta kirppikseltä tarjottimen, josta minulla oli jo ostovaiheessa selvä visio. Halusin sen laittaa ihan uuteen uskoon, ihan vaan kokeilumielessä, sillä en ollut sellaista aiemmin tarjottimen kanssa kokeillut. Välillä jo muutin suunnitelman, meinasin laittaa mosaiikin siihen päälle, mutta sitten päätin, että mosaiikki tulee siihen seuraavaan (!) tarjottimeen.

Mies kyllä hiukan nikotteli, kun tarjotin tarkasteli. Sehän oli hiukan rikki, kulunut ja vähän likainenkin. No, mitäpä moisesta, totesin itsekseni, sillä voihan sen puhdistaa, liimata ja pohjamaalata, sitten vielä pintamaali ja koristelu... Eikä hintakaan ollut kuin 1,50 euroa. Ja siitä se sitten taas lähti!

Tässä lähtötilanne. Varsinkin kädensijojen kohdalta
likainen, pohja myös hiukan rasvainen, mutta malliltaan kiva!

Liimasin pohjan puolella reunassa olleen särön ihan perinteisellä,
vesiohenteisella liimalla. Muoviset puristimet riittivät pitämään
liimauksen paikoillaan kuivumisen ajan. Muista pyyhkiä mahdolliset
purseet heti, jotta liimauksesta tulee siisti!

Hioin tarjottimen kevyesti. Kannattaa hioa puun syiden suuntaisesti,
ettei tule raitoja. Hiontapölyn puhdistus oli seuraava vaihe. Sitten poistin rasvaa
ja muuta likaa puhdistusaineella, joka on liuotinpohjaista, rasvaa poistavaa.

Pohjamaalaus tehtiin pihalla, spraymaalaamalla tartuntapohjamaalilla.
Ei suinkaan pyörän päällä, mutta kuivumassa tarjotin köllötteli tarakalla katoksen alla.

Pohjamaalin kuivuttua tarkistin pinnan ja totesin sen olevan siisti.

Maalasin tarjottimen vesiohenteisella, puolihimmeällä
Helmi-kalustemaalilla. Tykkään käyttää vesiohenteisia maaleja,
jottei tarvitse kauheasti hengitellä liuotinaineita! Pinta tuli maalattua pohjasta kahdesti,
päältä kolmasti. Korjasin myös muutamia valumia, hiomalla kevyesti ja maalaamalla.

Leikkasin kontaktimuovista sablonan, jolla sain tuputeltua tarjottimeen
haluamani tekstin. Minulla on peltinen kyltti, jossa on sama teksti myös,
joten siitä sen kopioin. Vintage-intoilijallehan se on sopiva!

Tästä erottuu vain himmeästi tarjottimen pintaan liimattu kontakti.

Sekoittelin siniharmaata väriä akryylimaaleista.
Vaaleansinisen joukkoon muutama tippa mustaa ja se oli siinä!

Tuputin on myös löytynyt kirppikseltä uutena. Käytä aina paperilautasta
tms. alustaa, jonka kautta laitat maalin, jotta se ei jää könteiksi tuputtimeen.
Vinkki: hyvä tuputin syntyy vaahtomuovinpalasta, jonka työnnät esim. filmipurkkiin.
Niitä olen saanut aikoinaan valokuvausliikkeestä, mutta digiaikana voi käyttää muitakin pikkupurkkeja, esim. lääkkeistä saatavia tyhjäksi tulleita muovipurkkeja.

Kun teksti oli tuputeltu, nappasin kontaktimuovin nopeasti pois.
Luulen, että sen olisi pitänyt antaa olla hieman kauemmin, jotta
maali ei olisi lähtenyt leviämään. Mutta lopputulokseen se tekee hieman sellaista
kaipaamaani rosoa ja "vanhan tuntua", joten ei haittaa.

Ja siinä se nyt kuivuu, odotellen käyttöä. Mietin, lisäisinkö tekstin alle vielä jotain.
Leiman tai tähtiä? Saa nähdä. Jämämaali on odottamassa ilmatiiviisti pakattuna purkissa.
Nimittäin täsmälleen saman sävyn sekoittaminen on aina tuskastuttavaa.
 
Siinä tarjottimeni tuunaus. Tämä tarjotin on kooltaan aika reilu, joten siihen voi vaikka ulos kattaessa lastata kahvikupit, maidot ja tarjottavat. Hyvin mahtuu. Tai ehkä voin odotella kahvia sänkyyn...
 
Pitkä sepustus, mutta kiva jos jaksoit lukea! Vinkkejä ja mielipiteitä otan mieluusti vastaan, sillä monilla teistä voi olla parempaa tietoa ja taitoa tuunauksiin!
 
Mukavaa lauantai-iltaa ja viikonlopun jatkoa!
 
 

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Perjantain veiviä Eetulle!

Osallistuin pitkästä aikaa SavaWay-veiviin ja tilasin siihen tarvitun yllätyspaketin Neenuskalta. Paketti tuli torstaina ja melkein jo unohdin sen, kunnes tänään sitten yhtäkkiä tajusin, että nyt on perjantai, veivi-ilta! Paketista paljastui pala vihreää puuvillalycraa ja pätkä mustavalkoraitaista resoria. Ahaa! Ei siis minulle tälläkään kertaa, ajattelin.

Aloin sitten pohtia niitä muita vaihtoehtoja ja totesin, että nyt ei tule boksereita, joita olen niin monta kertaa jo värkkäillyt veivinäkin. Eikä noista tule pikkuprinsessalle mitään, kun värit ovat tuollaiset. Näitä pähkäillessä yhtäkkiä välähti, että mummun keskimmäisellä murusella, Eetulla, on synttärit ihan kohta. Ja siitä se sitten lähti, niin kuin on tapana sanoa...

Tässä aloituskankaat ja musta, aiemmin tilaamani silityskalvo
 
Löysin äkkiä uudesta Ottobre -lehdestä 4/2014 kaavan t-paitaan. Se on nimeltään Stripes & Triangles. Pääntie oli yllättävän iso, sillä en lisännyt saumanvaroja siihen ja kanttasin tuolla resorilla, kuvassa se näyttää ihan kuin lörpöttäisi, mutta onneksi ei luonnossa ole ihan noin ruma. Hihansuihin laitoin ihan vaan resorit. Eteen ja taakse leikkasin silityskalvosta tähdet, eteen ison ja taakse  pienen. Silityskalvoja en ole aiemmin käyttänyt, joten tähän oli hyvä harjoitella. Tykkään tuosta lopputuloksesta, eli kalvoja täytynee tilata lisääkin...
 
T-paita, koko 134 cm, Ottobre 4/14

Takakappaleellakin on tähti
 Koska tuota trikoota vielä jäi, päätin piirtää myös kaavan pipoon. Se oli tuossa samaisessa Ottobressa, 4/14, Eye See You -nimellä. Tein vihreästä päällisen ja vuorin mustavalkoisesta raidasta. Eteen silitysarkin pienistä jämäpaloista e-kirjaimen, Eetulle siis tämäkin. Lisäilin vielä suikaleita e:n molemmin puolin. Saas nähdä kelpaako poitsulle!

Pipo, 54 cm Ottobre 4/14

Sisällä pipon vuorina mustavalkoista raitaa...
 
Materiaalit tuli käytettyä aika tehokkaasti, sanoisin. Ei jäänyt paljoakaan, joten voin olla sikäli tyytyväinen. Ainoa veivi-paketin ulkopuolinen juttu oli siis tuo  silityskalvo. Niin ja tietenkin langat. Kaksoisneula oli huono, joten tikkasin helman tavallisella neulalla ja tuollaisella joustavalla, Tiuhtavarpa-nimisellä ompeleella. Se kestää hyvin käyttöä, eikä ole yleensä hassumman näköinenkään. Joku tässä kuitenkin tökkii, en tiedä olisikohan tuo pääntie jotenkin niin epäonnistunut... Mitä sanotte?
 
Huomenna vietämme äitipuoleni 70-vuotispäiviä. Tilkkupeite on valmiina odottamassa lahjan saajaa.
 
Mukavaa viikonloppua!
 
 

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Vaskitsa ja tilkkupeitto sen sävyissä

Olen tässä viime päivinä innolla väkertänyt tilkkupeittoa lahjaksi. Olen saanut sen kankaat viimein valittua, leikeltyä, sommiteltua ja ommeltua rivikerrallaan yhteen. Tuossa vielä äsken lisäsin siihen reunakaitaleet yhdestä peiton kuviokankaista. Nyt puuttuu enää vanu ja taustakangas. Niitä ei taidakaan kotoa löytyä, eli kaupoille on kai mentävä huomenna.

Pihalle ilmestyi kesken ompeluiden vaskitsa, jota isäntä huuteli minutkin ihailemaan. Vaskitsat ovat mielestäni kauniita, koska ne ovat niin pieniä ja hentoja. Niiden metallinhohtoinen, upea väri osui yllättäen hyvin yksiin tekeillä olevan tilkkupeitteen kanssa! Peitto onkin kuin vaskitsa, eikö vaan?

Kaunis, jalaton lisko, vaskitsa!

Narulle ripustamani tilkkupeitteen päällinen

Eihän tuossa iltahämärässä saa edes napsittua kunnon kuvia!

Tämä ruskean ja beigen sävyistä tehty peitto
on menossa lahjaksi viikonloppuna.

Peiton saaja täyttää 70 vuotta.
Toivon, että lahja on mieluisa.
 
Laitan siis siihen väliin vanun ja taakse ehkä ihan yksivärisen kankaan. Saa nähdä, löytyykö yksivärinen ruskea tai beige näissä sävyissä, tai jopa joku sopiva kuviollinen, ruutu tai raita... Huomenna nappaan koko peitteen tekeleen kassiin ja lähden paikalliset kaupat kiertämään. Ne onkin äkkiä kierretty, sillä täällä on kaksi pientä liikettä ja lisäksi Kangastukun varastomyymälä. Ehkä minä jotain löydän. Lauantaina menemme päivänsankaria juhlimaan ja tämä peitto on lahja minun perheeltäni. Kaikki lapset ovat mukana lahjassa, joten se on siksikin kiva antaa!
 
Blogissa on ollut hiljaista lomailuista ja reissuista johtuen, mutta nyt pitää taas saada tämäkin homma käyntiin. Uskollisten lukijoiden iloksi ajattelin taas järkätä arvonnan. Todennäköisesti arvottavaksi tulee taas jotain, jonka olen itse tehnyt, sillä viimeksi ompelemani kassi oli yllättävänkin suosittu ja haluttu voitto arvonnassa. Ehkä lisää sitä tyyliä sitten taas. Lisäksi olen aikeissa lähetellä pikkupaketteja eri puolille maata, ystäville, joten niistäkin tulee kuvia lähipäivinä.
 
Kierrätyskeijut 2014 -aiheesta on myös tällä viikolla luvassa postaus. Olen pysynyt kiitettävästi mukana tässä projektissa, sillä uusia vaatteita en ole ostanut ollenkaan, ellei nyt sitten jotkut sukat ja sukkahousut tuossa alkukesästä. Muuten mennään edelleen omatekoisilla ja kierrätetyillä, kirppiksiltä löydetyillä ja omilla, vanhoilla, tuunatuilla. Muutamia kivoja löytöjä on, joista olisi kiva laittaa pian kuvia ja kertoilla lisää. Palaillaan siihen pikimmiten.
 
Poikani ja hänen morsiamensa häätkin lähestyvät kovaa vauhtia! Hääjuhlan valmistelut ovat onneksi aika hienosti hoituneet morsiamen sisarusten ja ystävien voimin, mutta kuka tekisi minun mekkoni...? Huh! Hikeä pukkaa jo pelkkä ajatuskin. Juhlavaate ja tähän helteeseen... Huono yhdistelmä, mutta ei voi mitään. Miehillä se on vielä rankempaa, kun puvuissa ressukat päivänsä viettävät. Häihin valmistautumisestakin kerron lisää myöhemmin. Luvassa on myös hiuksista, meikeistä ja ihonhoidosta asiaa, jota olen kovasti pyöritellyt pienessä pääkopassani... (Ei se ole pieni, sanoo isäntä.) Noita aiheita ei tässä blogissa juurikaan ole vilahdellut aiemmin, mutta tuon ihmeellisen puolen olen nyt jostain syystä löytänyt uudelleen ja siksi haluan muutamia asioita siitä myös jakaa kanssanne.
 
Nyt kuitenkin lukemaan ja ihmettelemään "Marsipaanisotilaan" elämää Ulla-Lena Lundbergin kirjassa, joka kertoo Petter Kummelin elämästä ennen teosta "Jää". Jään olen lukenut jo aiemmin, nyt vasta löysin tämän käsiini kirjastosta. Tykkään kovasti.
 
Mukavaa tiistai-illan jatkoa ja keskiviikkoa kaikille!
 
 

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kuusamon mökkikuulumisia

Olen mökillä. Olen siis lomalla. Nautin ja rauhoitun. Täällä äitini lapsuuden kotikulmilla sielu lepää ja on hyvä olla. Toinen kotini, josta en luovu koskaan! Nämä kuvat ehkä kertovat ainakin osin siitä, mitä tarkoitan.

Rukajärven peilityyni pinta

Lasteni uimapaikka on hiljainen

Houkuttaisiko metsäkävely?

Vaarin karhu pitää silmällä ohikulkijoita
 

Kesäyön värit

Rannassa pikkuinen uimakoppi

Poroja pihassa, taas. Kuva otettu vessan ikkunan läpi!

Kaislikossa suhisee...
 

Yölläkin paistaa edelleen...
 

Rukajärven rantaa

Taustalla siintää Ruka.

Vanha lato Tahkolanrannan kylällä näyttää... hmm...
vähän huteralta, vai kuinka?

Sukupuu puistossa Kuusamon kirkon vieressä.
Meidän oma sukuseura on sen istuttanut!

Kesän iloinen yllätys oli kulleroiden kukinta,
joka on jatkunut tavallista pidempään!
 
Paikassa on jotain maagista! Joka ikinen kesä se lumoaa minut uudelleen. Kovasti on päässä suunnitelmia mökin remontoinnista, ulkomaalauksesta yms. Saa nähdä, milloin niitä päästään toteuttamaan. Ulkomaalauksella alkaisi olla jo kiirekin, sillä hirsimökki on vain "valtattu", eikä muuten suojattu, eikä tuo Valtti riitä suojaamaan etelärinteen auringossa hirsiä, jotka talvella taas ottavat vastaan tuulen ja tuiskun. Suunnittelen Vinhalla maalausta, sillä se suojaisi hirret paremmin.
 
Virkkausta, neulontaa ja lukemista olen harrastanut keinutuolissa kiikkuen. Huomenna pääsemme savusaunaan, joka tuossa äitini kotitalossa kuului lapsuuteni kesiin olennaisena osana. Serkkuni on käymässä ja hän on luvannut lämmittää saunaa. Voi, miten lomasta voikin näin nauttia!
 
 
 
 

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Saisinko mahdollisimman pitkän jatkojohdon, kiitos!

Olen jälleen lähdössä sinne kauas, tiettömien taipaleiden taakse. Ompeluvire olisi nyt jotenkin vaan niin valtava, että tuossa jo kyselinkin reilun 10 km:n jatkojohtoa... Ei, ei käy nyt valittaminen, on vaan oltava ompelematta vähän aikaa. Tänään olen kuitenkin vielä ompeleskellut kotosalla.

Mies sai parit bokserit, joista toiset ovat päällä ja toiset jo pyykissä. Malli löytyi viimein Suuri Käsityö -lehdestä 9/2007. Nyt osui ihan nappiin tuo kaava ja mies oli todella tyytyväinen eilisiin ja tänään ompelemiini toisiin boksereihin. Olen toki ommellut noita erilaisia boksereita aiemminkin, mutta toiveena on ollut vähän istuvampi malli. Tuo kaava vaatiikin sitten joustoa ihan kunnolla, että niissä pystyy liikkumaan.

Samassa lehdessä oli ns. Nuori suunnittelija -malli, josta kiinnostuin ja ompelin itselleni sillä kaavalla kokeilupaidan. Ehkä voisin toteuttaa sillä ihan varsinaisen, käytettävänkin vaatteen, sillä sehän olikin ihan kiva. Sitten, kun se valmistuu joskus, laitan kyllä kuvaa siitäkin.

Mustavalkoinen pallokuosillinen ja erittäin joustava, laskeutuva trikoo, on muistini mukaan peräisin EK:n palalaarista. Siitä olen aikaa sitten jo päättänyt ommella topin, jossa on raskaasti laskeutuva pääntie, mutta kaava on ollut hakusessa. Sellainen löytyi Ottobre Woman lehdestä 2/2010. Malli on nimeltään Linnea. Tätä muokkasin hiukan, jotta sain vielä enemmän tuota laskeutuvaa kangasta etupääntielle. Tälle on kyllä tiedossa jo käyttöäkin, joten olen tyytyväinen.

Hihaton toppi, Linnea!

Ihan sopivasti sain siihen tuota lisäväljyyttä, joka laskeutuu kauniisti.
 
Perkasin tuota lehtipaljouttani muutamia kaavoja etsiskellen ja SK:n numerosta 2/2007 osui silmiini kaava, jota piti myös kokeilla. Siis naisten bokserit. Minulla on Evelace -merkkisiä boksereita ollut treenikäytössä vuosia ja niihin olen ihan koukussa. Nyt testasin vähän toisenlaista bokserikaavaa ja huomasin, että sekin on oikeastaan aika kiva päällä. Tämä on jotain jämätrikoota, joka sisältää myös lycraa, mutta saisi ehkä olla alusasuneulosta, liukkaampaa ja vieläkin joustavampaa. Kuminauha ei ole oikein nätti tuossa, kun oli vain tuollaista tavallista leveää kumpparia mustana.


Etsiskelen tämän tyyppistä alusvaatekuminauhaa, mustaa. KVK:lla ilmeisesti ainakin olisi ja joku vinkkasi, että Karnaluksissa voisi myös olla. Tämä kuminauha on ostettu joskus kilohinnalla. Minulla oli niitä eriväreissä, miesväen pitkiin kalsareihin ja boksereihin lähinnä. Tämä on jäänyt, kun on selkeästi naisten, pitsireunainen kun on. Tuolta reissusta tultuani vasta aionkin ottaa ja tilailla jostain tai ehkä käyn Karnaluksistakin katsomassa ensin. Äkkiä tästä Tallinnassa pyörähtää päiväsiltään.
Kiitos kaikille vinkkejä antaneille, monta hyvää ostopaikkaa tuli niissä kerrottua. Reissun jälkeen alan ommella alusvaatteita urakalla, sillä olen aikeissa tilata myös Make Bra -kaavat ja tarvikkeita sieltä myös.

Pöksyjä, boksereita ja muuta kivaa myöhemmin.
 
Tein muuten viikonloppuna muutamia näitä valeampiaispesiä kaverille, jonka kotona ja mökillä ovat ampiaiset innostuneet pesiään rakentelemaan. Odotan innolla, onko niistä apua. Sanotaan, että ampiaiset eivät tee pesää paikkaan, jossa jo on pesä. Siihen tämä siis perustuu.
 
Valeampiaispesät lähdössä!
 
Nyt palailen ompelemaan. Valmistua pitäisi vielä ainakin vihreä "inttipoolo", eli siitä armeijan ihanasta poolosta tekemäni oma versio. Minulla on sitä oikeaa neulosta, jonka ostin eräältä kiertävältä myyjältä. Hän oli ostanut kankaita erän ja saanut tätä siinä kaupassa. Otin koko pakan, sillä meillä on maastossa liikkujia monta ja kaikille varmasti kelpaa tällainen paita. Pakkaamisen ohessa on kiva paeta ompelemaan, ihan kuin lähtöä ei olisikaan vielä lähipäivinä.
 
Mukavaa alkanutta viikkoa!