Rauha, pieni pentukoululainen

Meidän energiapakkaus, Rauha, on huomenna jo 14 viikon ikäinen. Eläinlääkäriaseman aulassa olevalla vaa'alla punnitsimme pennun viikko sitten ja sen paino oli 12,9 kg. Ei mikään keijukainen tämä meidän pikkuneiti. Isoista tassuista päätellen siitä kasvaa varmasti aika kookas kultainennoutaja. Samaa sanoi pentukoulun kouluttajakin, kun näki Rauhan ensimmäistä kertaa.

Kasvihuoneessa häärii apulainen

Apulainen juoksee joka paikkaan perässä

Mamman masun päällä makoilu on mukavaa

Koska kyseessä on näinkin iso koirarotu, mielestämme on äärimmäisen tärkeää kouluttaa koira hyvin. Pikkukoirissakin löytyy varsinaisia tyranneja, mutta jos tällainen esim. 30-kiloinen tai isompi koira ei ole ulkoillessa taluttajansa hallinnassa, on vaaratilanteita kenties luvassa. Kilttihän kultainennoutaja on, eikä tahdo kellekään pahaa, mutta vetää kovaa, jos sellaisen mahdollisuuden saa. Meidän Molli, lapsuuteni rakas labradori, vetäisi aikoinaan isotätini nurin ja siinä sitä mentiin pitkin puistokäytävää polvet ruvella. Molli oli silloin vielä pentu, mutta se oli kova vetämään hihnassa. Kiltti, maailman lempein, mutta vahva kuin härkä. Itse olin lapsi, enkä siis vielä silloin Mollia ulkoiluttanut, mutta isompana toki kyllä.

Etsin siis tämän kokemuksen ja kuulemieni tarinoiden innoittamana pentukoulua, jossa Rauha (ja minä sen emäntänä) oppisi koiran peruskäytöstapoja, joiden avulla se on helpompi kumppani niin kaduilla, kuin maastossakin kulkiessa. Googlen avulla löysin sitten koirakoulun nimeltä Oppitassu, jonka sijainti oli meille sopiva. Ilmoitin Rauhan mukaan mukaan "Pennusta fiksuksi koiraksi"-kurssille, joka kokoontuu rauhallisessa paikassa, viiden pennun ryhmissä viisi kertaa, kerran viikossa. Olin malttamaton, mutta sopivan ryhmän aloitus osui vasta tälle viikolle, joten tiistaina, 8.8. Rauha aloitti pentukoulun.

Tärkeimpiä asioita ryhmässä olivat mielestäni yksilöllinen ohjaus, toisten koirakkojen antama tila ja keskittymisrauha, rauhallinen ympäristö ja hyvät toimintaohjeet. Ennakko-ohjeissa todettiin, että koulutusnameja pitää sitten olla paljon. Mikä on paljon? Onneksi ohje oli tarkka, sillä peräti 200 - 500g niitä piti ottaa mukaan. Meillä oli ehkä noin 350g, josta kyllä jäikin reilusti. Kentälle ajoimme kotoa alle vartissa, joten sijainti oli aivan mainio. Rauha oli kooltaan suurin koira, sillä mukana oli pikkurotujen edustajia ja yksi aika nuorikin pentu. Luovutusikäisestä alkaen pentukurssille voi mennä, jotta sosiaalistuminen alkaa ja pentu tottuu sekä toisiin koiriin että koulutuksen tärkeisiin oppeihin.

Kontaktinpito koiran ja minun välillä oli ihmeen helppoa siellä kentällä. Rauha jaksoi harjoitella, se oli kuin vanha tekijä, eikä häiriintynyt toisten koirien tekemisistä yhtään. Itsekin tajusin olleeni melko keskittynyt koko sen ajan, jonka koulutus kesti. Makupaloja käytettiin palkitsemiseen todella reippaaseen tahtiin. Koirakot tekivät 10 tai 20 kerran sarjoina harjoituksia ja pitivät välissä taukoja, jotta koirat jaksaisivat. Kontaktin lisäksi harjoiteltiin luopumista. Se oli minulle suurin yllätys, että meidän pieni ahmatti, Rauha-reuhaaja, keskittyi harjoitukseen täysin ja osasi mainiosti odottaa jopa avoimelta kämmeneltä koulutusnaminsa saantia. Pidin siis namin kämmenellä, odotin, että Rauha ottaa katsekontaktin ja on tökkimättä tai pomppimatta, sitten sanoin "JEP!" ja palkka oli ansaittu. Aivan uskomaton typykkä, että osasikin noin mainiosti. Mieheni istui seuraamassa koulutusta ja oli yhtä hämmästynyt! Ei jälkeäkään siitä pomppivasta pikkupiskistä, joka yrittää hypätä ruokakuppiin, kun on niin innoissaan!

Voisiko nimi olla enne?

Kotiläksyksi tuli tietenkin kontaktin harjoittelua koiraa talutettaessa ja luopumisen harjoittelua samalla tavoin kuin ryhmässä. No, arvatkaapa, onnistuiko... Kontaktista en osaa sanoa, menikö hermo minulla vai koiralla, mutta me vaan käveltiin. Ei Rauha vielä vedä, se vaan ihmettelee ympäristöään ja haistelee poikakoirien tekstarit tarkkaan. Mutta se luopuminen, se onnistuu nyt namipalojen kanssa kotona aivan mainiosti. Rauha myös istuu, menee alas noustuaan kahdelle jalalle ja käy tarpeillaan, kun sille vaan sanoo, mitä sen pitää tehdä. Onko vähän viisas pentu? Minä olen siihen niin rakastunut, että siedän pienet iltariehutkin sen varjolla.

Illalla, pentukoulun jälkeen, meillä oli väsynyt pikkukoira. Vaikka siellä ei riehuttu, kuten Rauha normaalisti iltaisin tekee, vaati uusien asioiden oppiminen, uusien hajujen haisteleminen ja uusiin koiriin tutustuminen ilmeisesti sen verran paljon pentukoiralta, että se simahti heti kotiin tultuamme. Koulutusnamien määrä korvasi kolmannen aterian, joten mahakin lienee ollut täynnä. Näin meidän pienestä pennusta tulee fiksu koira!

Huomenna minä lähden kolmeksi tunniksi jo töihin ja ensi viikolla alkavat syksyn työt toden teolla. Hyvää koulujen alkua kaikille koululaisille, niin ihmis- kuin koiralapsillekin!