Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

torstai 9. tammikuuta 2014

Nimikoitko valmiit työsi?

Myönnän, että olen vähän laista nimikoimaan töitäni, mutta minulla on kyllä olemassa nimikointiin tarkoitettuja merkkejä. En vaan raaski, muista, tai viitsi niitä aina laittaa töihini. Nyt taas pitkästä aikaa laitoin nimikointinauhan tai -merkin. Jotenkin se tuntuu tekevän valmiiseen työhön sen sellaisen viimeisen silauksen, tai säväyksen, jota monesti itse jään muutoin kaipaamaan.

Nyt oli tilauksessa nuorelle, hoikalle mieshenkilölle lähipiiriin, mutta oman perheen ulkopuolelle aamutakki. Toiveissa ei ollut tarkemmin, millainen, joten sain aika lailla vapaat kädet. Päädyin kauluksettomaan, väljään malliin, jossa on vyökiinnitys, ei nappeja tms. Sivusaumoihin kiinnittyvät paikkataskut ovat oikeastaan ainoa päälle näkyvä yksityiskohta.

     
Valmis aamutakki odottamassa kuljetusta saajalleen
 
Minulla oli varastossa velouria, jossa on mielestäni oikein kaunis sinisen sävy. Se on sopivan pehmeä ja miellyttävä suoraan iholle puettuna, ei liian kuuma, mutta lämmittää ja imee myös iholta kosteutta esim. saunan tai suihkun jälkeen. Kunnon kuvia en oikein ehtinyt ottaa, sillä aamutakki odotteli valmiina alle 10 minuuttia ennen kuin sitä jo vietiin. Mallia, jonka päällä sen olisin voinut kuvata, ei löytynyt kotoa, joten nyt täytyy tyytyä hyvin mitättömiin kuviin!
 
Ja sitten se nimikointi! Se oli vaan nyt tällä kertaa se juttu, joka teki tästä työstä minun työni! Nämä nauhat olen tilannut Euroteamista. Minulla on kahta eri mallia, mutta tämä on sellainen "tuttavallisempi", jota yleensä käytän tutuille tehtäviin ompeluksiin. Toisen nauhamallin esittelen jonkun muun työn yhteydessä myöhemmin. Tässä kuitenkin tämä ensimmäinen, mieluisampi ja tärkeämpi.
 
Nauhan malli on napattu suoraan jostain käsityölehden mainoksesta...
 
Haaveissa on hankkia joskus vielä ihan omat tuotemerkit, ei valmiiseen malliin perustuvat, vaan itsesuunnitellut ja varta vasten minulle tehdyt. Ne antaisivat kivasti lisäarvoa valmistamilleni vaatteille ja muille tuotteille. Olen niitä ihaillut ystävilläni, mutta vielä en ole uskaltautunut hankkimaan itselleni. Kunhan nyt käytän nämä ensin pois... Pääasia on, että nimikoin jotenkin, että minähän se olen tämänkin työn tehnyt, omin pikku kätösin...
 
Mukavaa torstai-iltaa!
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!