Kotielämää - kirppislöytöjä - käsintehtyä - pihahommia - kaikkea kotoisaa

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sairasloman loppu

Huomenna palaan töihin! Voi, että olenkin sitä jo odottanut, sillä ekaluokkalaiseni ovat niin suloisia ja ihania, että kova ikävä on opettajallakin ollut! Tiedän, että aamulla on luvassa sarja halauksia. On niitä tyttöjä, jotka hyppäävät suoraan kaulaan ja rutistavat ilmat pihalle, mutta mukana on myös niitä poikia, jotka vähän ujosti tulevat eteeni odottamaan halausta ja huomiota ja ai, että miten onnelliset ilmeet on juuri näillä ujoilla, herkillä lapsukaisilla, kun saavat haluamansa huomion ja halin! Jokaiselle pitää riittää sananen, jokaisen mainitsen aina nimeltä ja annan hetken huomiotani juuri tälle lapselle. Jokaisella heistä on siihen mielestäni oikeus.

Minua odottavat siellä myös ihanat työkaverit, joilta sain jo sairaslomalle lähtiessäni paljon tukea. Minua lämmitti se huolenpito ja lämpö, jota kohtasin kertoessani keuhkokuumeesta. Kiitos, hyvät työkaverit, teidän kanssanne on helppo hengittää!

Meillä oli tänä viikonloppuna ihana pikku prinsessa hoidossa. Mummu sai nauttia vuorokauden verran oman kullanmurunsa seurasta ja hauskaa oli! Paljon iloa, riemua ja leikkiä mahtuu kaksivuotiaan päivään. Aamut ovat parhaita, kun hymyilevä pörröpää nousee matkasängystä ylös ja huokaa tyytyväisenä: "Mummu". Ensi viikonloppuna tulevat minun eskarilainen ja tokaluokkalainen vuorostaan mummun ja papan luo yökylään. Sitä odotan myös innolla!

Käsipesulla, tärkeää puuhaa. Tätä on tuore päiväkotilainen innostunut kovasti harrastamaan.
 

Papan kitara kiinnostaa. Jännä ääni lähtee, kun tuosta vähän kokeilee...

Kauppareissulla näimme kookospähkinäkasassa selviä "elukoita".

Tämä oli niin suloinen, että sen ottaisin lemmikiksi!
 
Kookospähkinöitä ihailtuani kerroin miehelleni muutaman koululaisvitsin ja tämähän oli sitä mieltä, että olen henkisesti valmis palaamaan töihin... No kyllä!
 
Mukavaa tulevaa viikkoa! Luvassa on hidas ja väsynyt opettaja, joka yrittää kovasti ottaa iisisti vielä toistaiseksi. Liikuntaa en uskalla vielä aloittaa uudelleen, mutta ulkoilua pitäisi vähän kuitenkin saada, että jaksaa. Ruoka ei vielä maistu, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...
 
 

1 kommentti:

  1. Mukavia tulevia työpäiviä sinulle,vaikka nythän ne kiireiset päivät alkavatkin,kun on monenlaista joulupuuhastelua. Minäkin olen ollut koulumaailmassa yli 10 v töissä ja tiedän,miten ihanaa on,kun oppilaat ovat odottaneet. Tsemppiä toipumiseen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Poikkeathan toistekin luokseni!